Viro

13.8.-21.8.2016

Calmisto World / Matkat / Viro

18.8.

Kärdla - Viljandi

Paistoin vähintäänkin yhtä tuhdit aamiaiset kuin mitä söimme illalla. Ovi sai olla auki, sillä mökissä edelleen riitti kuumuutta. Pakkaamiset piti hoitaa vauhdilla, että ehtisimme heti seuraavaan paattin, joka veisi meidät takaisin mantereen puolelle.

Menijöitä oli muitakin, mutta nyt botski ei tullut ihan niin täyteen kuin tulomatkalla. Autojonossa ei tarvinnut kupeksia varttia kauempaa. Matka oli yhtä tylsä kuin tullessakin, mutta nyt sentään keli oli jo paljon parempi. Ei tätä vielä kesäksi voinut sanoa, mutta sentään välillä aurinkokin vähän paistoi.

Aikomus oli ajella Viljandiin mahdollisimman pysäytyksittä, mutta ongelmana oli, ettei hyvää suoraa reittiä sinne ollut. Oli kierrettävä Pärnun kautta. Reitti vei lopulta luonnonsuojelualueen läpi, jossa oli ajettava useita kymmeniä kilometrejä hiekkatietä ihmetellen lainehtivilla pelloilla uivia kääriäisenmunia... tai miksi näitä virolaisia vastineita nyt sanoisi. Paaleja ei oltu kääritty muoveihin, kuten Suomessa tavataan tehdä. Sadetta oli kuitenkin tälläkin alueella saatu ihan tarpeeksi. Onneksi tie ei kuitenkaan ollut kuravellinä.

Torissa pysahdyimme osittain kivistä ja osittain tiilistä rakennetun kirkon luona, jonka edustalla kolme juoppoa nauttivat kesästä ja Superalkon tuotteista. Ei mennyt aikaakaan, kun äijät tulivat juttusille. Ponnaripäinen kaveri selitti lapsuusaikojaan viroksi, ja ymmärsin ainakin miehen asuneen kylässä ikänsä ja muistavansa vielä, miten kirkon edessä kasvaneet suuret tammet on aikoinaan kaadettu. Kaksi muuta heeboa olivat vähän epäilyttävämmän oloisia, ja toinen vähän kyselikin vodkan perään lähennellen varovasti autoni takakonttia. Päätimme toivottaa deekuille hyvät jatkot ja poistua paikalta.

Loppumatka Viljandiin sujui pysähdyksittä, ja selvittyämme kiertotietä ohi tietöiden löysin lopulta mutsin kerrostalon pihaan. Kamat kannettuamme saimmekin saman tien istahtaa sapuskoiden äärelle. Virosta löytyy marketeista kurpitsaa paljon paremmin kuin Suomesta, ja siitä tehty sosekeitto oli herkullista. Samoin uunissa paistetut kanat sekä maalaismarketista haetut juustot ja lammasmakkarat.

Loppuilta menikin atk-ongelmien parissa. Mutsin koneessa ollut Ubuntu oli suuremman päivityksen jälkeen ryhtynyt kummalliseksi, eikä tulostin ole enää sen jälkeen suostunut tulostamaan sivuakaan. Ongelma oli monimutkaisempi kuin mitä jaksan tähän kirjoittaa, ja lopulta päätin asentaa siihen uuden Windowsin, jonka toivon mukaan huomenna löytäisimme jostain liikkeestä.

Matkan aikana jarrujen varoitusvalo oli syttynyt, joten mieleeni tuli myös ajatus siitä, miten halvalla remontin voisi täällä toteuttaa. Tarvittiin vain soitto mutsin vuokranantajalle Vahurille, ja sekä korjaaja että varaosat todennäköisesti järjestyisivät huomiseksi. Mies on todella mukava ja tehokas järjestämään asioita - se on havaittu jo aiemminkin. Saatoin mennä hyvillä mielin nukkumaan luettuani ensin pätkän Hemingwayta.

19.8.

Viljandi

Popsittuamme aamiaiset ja hörpittyämme kahvit ryhdyimme suunnittelemaan keskustaan siirtymistä. Vahur soitti ja kertoi autorempan onnistuvan heti aamusta, ja varaosat oli jotakin epämääräistä silkkitietä pitkin muilutettu Viljandiin jo valmiiksi. Tällainen ei ehkä onnistu Suomessa.

Auto seisoisi korjaamolla ainakin pari tuntia, joten Vahur tarjoutui lainaamaan omaa koslaansa meille siksi aikaa, mikä oli todella hieno teko. Logistisessa mielessä homma meni hieman vaikeaksi. Minä ajelin Vahurin perässä mutsin luota Vahurin kotipihaan, mistä otimme jonon jatkoksi vielä kolmannenkin auton. Jouduin luovuttamaan oman autoni Sarille, sillä Vahurin Primera oli automaatti, ja mutsihan ei auton ratissa ole ollut sitten 90-luvun. Ei auttanut sekään, kun sanoin että helpompihan sillä on ajaa kuin manuaalilla.

Minä otin siis Nissanin ja Vahur tuli pikkupakulla. Ajoimme letkassa huoltamolle, jonne bemari jätettiin huoltoa varten. Urakka kustantaisi 200 euroa osien kera, ja tuolla hinnalla vaihdettaisiin sekä jarrulevyt että -palat, sekä myös käppäri laitettaisiin uusiksi. Tuntui kohtuulliselta, kun Suomessa pelkät osat maksaisivat jo vähintäänkin saman. Vahur lähti pakulla töihin, ja me muut Nissanilla kylille. Vahuriakin odottaa jarruremppa, sillä auton jarru lonksutti aina poljinta painettaessa. Mies oli sanonutkin, että ABS ei toimi ja auto on huollettava ennen talven jäisiä kelejä.

Windowsin lisenssi asennuslevyn kera löytyi vasta kolmannesta paikasta, josta kysyimme. Ensimmäisessä liikkeessä meitä neuvottiin menemään toiseen ja toisessa ensimmäiseen. Superalkosta mukaan tarttui muutama leka viinejä sekä kassillinen herkulliseksi todettua Mokaïta, jota oli täällä myös metsämansikan makuisena. Viinitonkkien hinnat olivat nousseet euron tai pari vuoden takaisesta, mutta vieläkin löytyi noin kympin hintaisia valkkareita.

Seuraavana olisi vuorossa kaupungin perusnähtävyyksiä, kuten keskiaikaiset linnanrauniot sekä lähistöllä oleva riippusilta. Minä olin paikan nähnyt jo ennemmin, mutta Sari oli nyt kaupungissa – ja koko maassa – ensimmäistä kertaa. Keli oli niin hieno, että epähuomiossa jalkaan vedetyt merinosukat tuntuivat liioittelulta, ja lopulta päädyin talsimaan linnakukkulalla paljain jaloin. Raunioilta oli hienot näkymät alas järvelle, jossa oli meneillään jokin vesiskoottereiden kilpailu. Huono juttu uimisen kannalta, mutta ehkä kisoja voisi mennä katsomaan?

Ajoin alas järvelle ja jätin auton alueen laidalle. Ainoastaan kilpailijoiden huoltoalue oli aidattu, ja itse kisoja pääsi seuraamaan ilmaiseksi. Vauhtia ainakin riitti, ja joku laiturin nokassa kisoja seurannut kaiffari jopa suuttui kastuttuaan oikein kunnolla. Minä yritin saada lähikuvia kisaajista 200mm objektiivin avulla, enkä kastunut ollenkaan.

Tällaisella kelillä järven ranta on mainio paikka lomanviettoon, mutta nyt kisat estivät muun toiminnan. Uimarannalla oli hyppytorni sekä rantakahvila, mutta nyt ei tosiaan uimaan viitsinyt skoottereiden sekaan, ja kahvila oli täynnä kisavieraita.

Lihapitoiset tuomiset, eli sianniskat, läskit, makkarat, maksapatét ja salamit tuli ostettua Maximasta, ja uusi löylykauha juuri rempattuun saunaan Rimistä. Muoviämpärien ja -nappojen aika on nyt Ilmajoella lopullisesti ohi.

Nautimme illalliset terassiravintolassa linnanraunioiden lähistöllä. Täälläkin oli samanlaisia alkupaloja tarjolla kuin Haapsalun paikassa, muttei aivan yhtä valtavia. Grillimausteella höystetyt juustokuutiot ja hornetit maistuivat allekirjoittaneelle ja muillekin. Viereisessä pöydässä kipattiin kaljaa, eikä mennyt kauaakaan, kun yksi äijistä yritti lääppiä tarjoilijana ollutta tyttöä. Hetken kuluttua samainen heebo tuli pummimaan tupakkaa. Ihme kyllä mies pudotti kouraani 20 senttiä kiitokseksi röökistä.

Ilta oli paketissa vasta, kun uusi Windows sekä tarvittavat muut ohjelmat oli asennettu ja tulostin suolsi todistetusti tekstiä. Vaikka tulostin olikin melko uusi, vaati se silti valtavan ajuripaketin lataamista ja pitkänsitkeää asentamista ennenkuin suostui yhteistyöhön. Projektin jälkeen pääsin hyvillä mielin nukkumaan.

20.8.

Viljandi – Tallinna

Viimeinen kokonainen päivä Viron puolella. Olimme päättäneet poiketa matkan varrella Olustveren kartanolla, jonka jälkeen ajelisimme Tallinnaan ja etsisimme sieltä jonkun majoituksen yöksi. Olin yrittänyt aamulla heti herättyäni katsella huoneita sataman lähellä olevista hostelleista, mutta tarjonta oli yllättävän niukkaa tai sitten budjetille sopimattoman kallista. Olisi ilmeisesti pitänyt hoitaa asia jo eilen, mutta kaikki aika kului muihin juttuihin.

Olimme Olustveressä jo ennen kuin paikka oli edes auki, mutta päärakennuksen ovet olivat selällään ja sisällä touhuttiin häitä. Ei huvittanut jäädä kuokkimaan toisten juhliin… vaikka olisihan sekin ollut tavallaan aika extreme kokemus. Kiersimme kartanon alueen monia hienosti kunnostettuja rakennuksia mainiossa säässä, ja jäimme aika toviksi myös jaarittelemaan suomalaisen kaikkien kaverin kanssa, jonka kanssa useampikin matkajuttu tuli vaihdetuksi.

Sepän paja oli jostain syystä suljettu, mutta lasipajassa oli toimintaa sekä suomalainen opiskelija, jonka kanssa myös vaihdoimme jokusen sanan. Minä päätin kokeilla lasinpuhaltamista, sillä ei siitä veloitettu kuin kolme euroa, mutta jos aikoi saada tuotoksensa mukaan olisi paikalle ilmaannuttava vielä huomenna uudestaan. Meillä ei ollut aikaa sellaiseen. Ehdin kuitenkin jutella hetken aitauksessa olevan kalkkunan kanssa. Otus on ruma kuin tauti, ja ääni sitäkin kamalampi. Kalkkuna onkin ehdottomasti parhaimmillaan kynittynä, paistettuna ja luumuhillon kera tarjoiltuna.

Lasia puhallettiin pitkän metallisen putken avulla, ja homma edellytti onnistuakseen myös löysän köntsän oikeaoppista pyörittelyä puhaltelun aikana. Minä sain aika vaikuttavan kokoisen pallon aikaiseksi eikä se mennyt hajalle eikä siitä tullut edes kovin vinoa. Harmi jättää hieno taideteos rikottavaksi, sillä niin tekeleille käy, ellei asiakas halua seuraavana päivänä tulla noutamaan sitä riittävästi jäähtyneenä mukaansa.

Täällä olisi voinut myös ratsastaa, mutta tunnit on varattava etukäteen, ja meillä ei sellaiseen ollut nyt aikaa. Ylipäätään tuntuu aina käyvän niin, että reissussa ehtii tehdä vähemmän asioita kun mitä aiemmin oli suunnitellut. Jouduimme jatkamaan matkaa, että ehtisimme myös viettää aikaa Tallinnassakin.

Pysähdyimme Imavere Kõrtsiin ostamaan tupakkaa ja jotain juotavaa. Paikka oli ainakin aiemmilla reissuilla ollut rekkamiesten suosiossa, mutta nyt niitä ei näkynyt, eikä juuri muitakaan asiakkaita. Hörpimme vissyt ja Sari katseli vielä hostelleja kännykällä. Huone löytyikin, samasta Fat Margaretista jossa olin majaillut viimekesän reissullakin. Jatkoimme siis eteenpäin.

Hostellissa meitä odotti yllätys: Sari oli epähuomiossa varannut huoneen väärälle päivälle, eli vasta huomiseksi, ja tälle päivälle koko mesta oli buukattu täyteen. Vituttava tilanne, mutta minkäs sille voi; tällaisia kämmejä vaan välillä sattuu. Onnistuimme varaamaan tilalle vinttihuoneen Marta Guesthousesta, mutta sinne oli jo hieman pidempi matka. Sinne oli ajeltava jo Mapfactorin avulla, mutta paikka kuitenkin löytyi.

Alkuun paikka näytti rähjäiseltä ja vanha talo tuntui olevan lahoamispisteessä, mutta sisältä se oli kuitenkin ihan siisti – joskin aikojen saatossa koko mökki oli muuttunut aika pahasti kieroon kasvaneen näköiseksi eikä mikään pinta sisällä tai ulkona ollut vaaterissa. Vinttikamari oli kuitenkin erittäin maalaisromanttisen näköinen, ja löytyi sieltä pari pistorasiaakin matkajääkaappia ja latureita varten – muuta ei tarvitakaan.

Päätimme lähteä vanhaan kaupunkiin taksilla, sillä kävelyyn olisi uopnnut lähemmäs tunti. Ei haitannut, sillä Tallinnassa taksit ovat halpoja eikä tämäkään reissu kustantanut kuin kuusi euroa. Perille päästyämme vaeltelimme kaduilla aikamme, kunnes erään gruusialaisen ravintolan ovella herkulliset tuoksut saivat meistä molemmat himoitsemaan lihavartaita ja muuta asiaan kuuluvaa.

Sisältä paikka oli valkoiseksi rapattua kiveä, ja ravintolasali oli kahdessa kerroksessa. Seinillä oli mattoja, kuten arokansojen keskuudessa on tapana. Kaikkein kuuluisimman gruusialaisen eli Stalinin kuvia ei kuitenkaan näkynyt.

Otimme alkupaloiksi maustettua kanaa ja marinotua juustoa, jotka ählämin ja venäläisen risteytykseltä näyttänyt miestarjoilija toi pöytään melko pian. Otimme kylkiäisiksi omenasiideriä, ja pääruuaksi saslikit. Sapuska oli hyvää ja mausteita oli käytetty todella monipuolisesti. Mikään ei kuitenkaan ollut Sarinkaan mielestä liian tulista. Jälkiruokien syomiseen en minä ainakaan ole koskaan oikein tottunut, joten tarjoilijan niistä kysyessä päätin ottaa sen nestemäisenä – gruusialaista branydä Sarin valitessa kermaliköörin. Juoma oli parempaa kuin useimmat ranskalaiset, joita olen maistanut.

Siirryimme takaisin ulkoilmaan, mutta ainakin minua taapertaminen kaduilla täydellä vatsalla alkoi ahdistaa, ja niin jäimme istumaan parin englantilaisen siiderin ajaksi erään baarin kadunvarsiterassille. Niiden jälkeen Sarinkin mielestä vanhakaupunki oli nähty, joten päätimme ajella taksilla takaisin majatalolle. Tällä kertaa se maksoi pari euroa enemmän, sillä vaadin kuskia pysähtymään Rimin eteen ja odottamaan, kun hakisimme vielä parit iltajuomat mukaan. Melonilonkeroita ei täällä näkynyt, joten otimme sitten Sakun Premium siideriä lasipulloissa. Juuri muuta ei valmiiksi kylmänä tässä marketissa myytykään.

Paikan vastaanotossa ollut tyttö osasi hyvin suomea, ja hän oli juuri lähdössä kotiin kun osuimme paikalle. Saimme kuitenkin luvan jatkaa iltaa kahvilan terassilla, vaikka se olikin jo suljettu. Sytytimme kaikki löytämämme kynttilät tunnelman luomiseksi, ja istuskelimme siinä penkillä pitkälle yöhön maukasta siideriä nauttien.

<< Edellinen 3 / 4 Seuraava >>