Viro

13.8.-21.8.2016

Calmisto World / Matkat / Viro

16.8.

Haapsalu - Kassari

Aamiaiset jäivät väliin, sillä nyt unta riitti vähän enemmän; johtuen kaiketi saunottaessa juoduista juomista ja myöhäisestä nukkumaanmenosta. Siankorvia oli vieläkin muutama jäljellä, joten napsimme ne pois siinä kiireen keskellä. Netistä tarkistettu lautan lähtöaika Hiiumaalle ei sallinut ruveta nyt grillailemaan, joten pakkasimme kamat nopeasti autoon, maksoin leirinnät pois ja jatkoimme matkaa. Laiva lähtee Rohukülan satamasta, jonne ei ole kaupungista pitkäkään. Homma toimii kutakuinkin samoin kuin Saaremaan terminaalissakin, eli ajetaan maksukopille, maksetaan 16 euroa ja siirrytään kassaneidin osoittamaan jonoon. Liikennevalot kertovat miltä kaistalta milloinkin saa ajaa lautalle. E-lipun voi ostaa etukäteen netistä, mutta me emme siinä onnistuneet - sivusto ei kelpuuttanut luottokorttimaksua jostain käsittämättömästä syystä. Pääsimme laivaan, mutta olimme ihan viimeisiä sisään mahtujia ja useimmat meidän jälkeemme tulleet joutuisivat odottelemaan seuraavaa paattia ainakin tunnin. E-tiketin kanssa pääsee jonon ohi.

Laivareissu kestää noin puolitoista tuntia, ja koska nyt oli taas synkkää ja helvetin myrskyistä, istuskelimme suurimman osan tuosta ajasta penkeillä pallomeren luona. Kannella ei huvittanut palella. Ruokaakin laivalta olisi saanut, mutta eivät kalliit ranskikset kiinnostaneet, joten tyydyimme Kesoil-tason termospullokahveihin ja yhteen pulloon hiilihapotonta maustettua vichyä. En muistanut tarkistaa pullon etiketistä, ja muuallapäin maailmaa vichy ei aina välttämättä tarkoita hapotettua juomaa.

Autot purkautuivat laivasta kohtalaisen nopeasti, joten pian pääsimme mekin liikkeelle, vaikka takarivissä olimmekin. Hiiumaalla vaikutti melko autiolta, mutta hetken ajettuani olimme tammikujan keskellä, jonka ylle puut kaareutuivat kauniisti. Pühalepan kirkko oli tien oikealla puolella sekä kartano vasemmalla vähän matkan päässä. Kärdlaan johtavan tien varressa oli A&O-myymälä, jossa päätimme pikaisesti poiketa. Aiempiin kauppoihin verrattuna tämä mesta toi mieleen lähinnä syrjäkylien Tarmo-lähikaupat, joista saa päiväysvanhoja roiskeläppä-pizzoja järjettömillä nylkyrihinnoilla. Ostettavaa oli täälläkin melko vähän ja se oli kalliimpaa kuin Selverissä tai Konzumissa, mutta oli nyt sentään edes jotain. Ulkona oli kyltti, jonka mukaan A&O-kauppoja on saarella neljä, joten isompia marketteja on luultavasti vielä sitäkin vähemmän. Melonilonkeroillakin oli täällä ihan eri hinta, eivätkä juomat olleet edes kylmässä.

Aiemmin netistä varaamani Männi suvemaja sijaitsee Kassarin kylässä saaren eteläosassa, joten otin suunnan sinne. Olin melko varma että paikka löytyisi ilman ongelmia, sillä täällä kaikki tuntuu olevan vielä pienempää kuin mantereen puolella - kuin Viro taskukoossa... joka taas on taskukokoa Suomeen verrattuna. Kännykän navigointisovellusta on tarvittu lähinnä vain Tallinnasta pois pääsemiseen.

Suvemaja on vanhasta ladosta upeasti kunnostettu lomamökki, joka jo etukäteen kuvien perusteella vaikutti meidän molempien unelmapaikalta. Tiistai oli viikon ainoa päivä jota ei oltu jo buukattu, joten jouduimme muuttamaan reittisuunnitelmaakin tänne pääsemiseksi. Se kannatti.

Selkeää englantia puhuva tyttö tuli esittelemään meille paikkoja. Itse mökki oli tilava ja ilman lisähetekoitakin sinne majoittuisi kivuttomasti kuusi henkeä. Mökissä oli kaksi suurta huonetta sekä tilava parvi, asiallinen keittiö kaikkine vermeineen sekä jopa hiustenkuivain, joten varustelu kelpasi Sarillekin. Viereisessä mökissä oli vanhanaikainen puusauna muuripatoineen, emmekä tietenkään jättäneet varaamatta saunaa myös täksi illaksi. Lystin hinta oli 60 euroa, ja maksaa voi sitten kun jaksaa.

Nainen sanoi myös, että pihapuista saa vapaasti keräillä marjoja ja hedelmiä, ja niiden jämiä vastaan viereisen kanalan kanat munivat kiitosmunia. Unohdin kysyä, voisiko kanalasta napata mukaan myös illan grillattavat. Paikka oli niin hieno, että Sarin ihastelujen kuuntelemiseen alkoi jo kyllästyä. Päätimme jäädä nauttimaan mökin ihanuuksista loppupäiväksi, sillä keli ei ollut yhtään muuttunut paremmaksi, ja sadetta oli luvattu koko päiväksi ja illaksi.

Retrojääkaapissa oli valmiiksi muutama kiitosmuna, jotka olivat aika pieniä ja osa niistä vihertäviä. Teimme nyt kunnon myöhäiset lounaat korvaamaan väliin jääneitä aamiaisia. Oikeastaan kyseessä oli kai myöhäinen aamiainen, sillä tulin paistaneeksi niitä vihreitä munia sekä makkaraa pannussa. Kaikkine lisukkeineen herkullinen ateria.

Päätimme pyörähtää Pühalepassa katsomassa kirkkoa sekä kartanoa vielä lähempää, mutta reissu oli kutakuinkin turha. Kirkko oli suljettu, ja kartanon taas oli vallannut saaren ainoa ammattikoulu. Saapuessamme pihaan ovet olivat auki, mutta minä olen jo viettänyt elämästäni melkein kolme vuotta amiksessa ja se oli mielestäni riittävästi. Eivät kartanon piharakennuksetkaan olleet häävin näköisiä, mutta kaikesta huolimatta paikalla oli yksi turistibussi, joka kuljetti laumaa lievästi tai vähän enemmänkin kehitysvammaista porukkaa.

Kävimme Käinassa ostamassa vähän lisää eväitä ja juomia, ja paluumatkalla pysähdyimme Kassariin kääntyvän tien risteyksen kohdalla olevaan Villavabriikkiin, jonne myös kehitysvammaisten porukka oli ennättänyt kauppareissun aikana. Paikka oli perinteinen villakutomo, josta saattoi ostaa erilaisia vaatteita ja huovutettuja myssyjä, mutta Sarin sairastaman neuloosin takia mukaan tarttuikin neljä kerää värjäämätöntä sataprosenttista villalankaa, josta olisi tarkoitus kutoa meille molemmille sukat. Langoista toinen oli luonnonvalkoista ja toinen ruskehtavan harmaata. Minä saisin ruskeat sukat valkoisilla raidoilla ja Sarin sukat olisivat näiden negatiivi. Jätimme vammaiset ihmettelemään myssyjä, ja ajoin takaisin mökille.

Myöhemmin illalla rakennuksen toisessa päässä olevaan kämppään muutti pari saksalaista, joiden kanssa tulin jutelleeksi yhtä ja toista. En edes tiennyt että paikassa oli tilaa toisellekin porukalle, mutta saksalaisten kämppä oli pelkkä yksi huone ilman keittiötä. Hekin halusivat saunaan, joten sovittiin että kolkuttelen heidän ovelleen sitten kun me olemme saunoneet kylliksi. Miehen kysyttyä selviäisimmekö me saunasta tunnissa totesin, että me olemme Suomesta. Hieman eri tavalla sanottu ei.

Saunassa ilta venyikin huomattavasti pidemmäksi, ja siihen kuului muutama saunajuoma sekä erinäistä pelleilyä kameran kanssa. Se oli hieman haasteellista, kun linssi veti hinttihuuruun lähes välittömästi ilman kosteuden takia. Saunassa oli vihtakin tarjolla (ja joka väittää sitä vastaksi hukkukoon suohon), joten kokemus oli perinteisen kotimainen. Päästimme lopulta Bastianin eukkoineen saunaan.

17.8.

Kassari - Kärdla

Tein aamiaiset, ja pakkasimme kaikki kamat valmiiksi eteenpäin siirtymistä varten. Muistimme myös käydä napsimassa pensaista herukoita sekä muutaman luumun suuresta puusta, jossa niitä oli tuhansittain. Päivän suunnitelmiin kuului Kõpun majakassa käynti, joka sijaitsi mäen huipulla lähellä saaren läntistä rantaa. Vammaiset olivat ehtineet jo tännekin, ja minä koin asian jo lähes vainoamiseksi.

Viro on alkanut tuntua jo melkein poliisivaltiolta, sillä kyttääviä jepareita oli saarella näkynyt enemmän kuin olisin toivonut. Sakkojen uhka oli olemassa. Nyt tuntui myös olevan jokin erityinen fillaripäivä, sillä sateisilla teillä oli näykynyt jalkaratasporukkaa vähän suurempinakin ryhminä.

Majakka oli suuri valkoinen kivirakennus, joka oli pystytetty nyppylän laelle jo keskiajan jälkeen. Vieressä oli pieni kahvila ja valokuvanäyttely sekä matkamuistomyymälä, jossa meni pidempi tovi eestinkielisten jääkaappimagneettien tekstien tulkitsemiseen. Sari osti pari kappaletta, mutta joutui kyllä kysymään myyjältä apua yhden tekstin selvittämiseksi. Eestinkieli on kuitenkin suomalaiselle yllättävän ymmärrettävää, vaikka sitä onkin lähes mahdotonta yrittää puhua. Tekstien merkitysten päättely on hauskaa aivojumppaa.

Ostin liput kolmen majakan kierrokselle, sillä niin lipuista sai alennusta. Ehtisimme hyvin piipahtaa päivän aikana myös Ristnassa ja Tahkunassa - sekä ehkä myös Tahkunan lähistöllä sijaitsevassa sotamuseossa. Kaikkiin kolmeen majakkaan pääsee tutustumaan vitosella.

Hissiä oli tietenkin turha toivoa keskiaikaisesta kivirakennuksesta, joten päivän vuorikiipeilyt hoituivat portaikossa. Käytävä oli niin ahdas, etten yhtään ihmettelisi jos joku isompikokoinen turisti olisi joskus jäänyt jumiin portaissa. Näköalatasanteella oli tuulista kuten olin arvellutkin, ja sieltä avautuivat näkymät sateisen synkkään maastoon. Tornista päin katsottaessa kaikkialla oli lähinnä metsää, ja rannikko näkyi kauempana lännessä. Ristnan majakkaa ei kuitenkaan näkynyt, vaikka sen pitäisi sijaita niemen nokassa lähellä rantaa. Aikamme viihdyttyämme majakassa rynnimme portaat jälleen alas ja jatkoimme kohti Ristnaa, joka kuitenkin varmasti olisi olemassa jossain.

Majakka löytyi, ja se olikin hyvin erilainen edelliseen verrattuna: ranskalaista designia oleva punainen terästorni, jonka sisällä tuntui kuin olisi sullottuna ahtaaseen tynnyriin. Ontto metallirakenne piti huolen että askeleet ja kaikki muutkin äänet todellakin kaikuivat. Ylhäällä oli vielä tuulisempaa kuin Kõpun majakassa, vaikka alhaalla olevan idyllisen pikkukahvilan terassilla vanhat ukot viihtyivätkin hyvin. Sarjalippu toimi vilauttamalla sitä viivakoodinlukijaan ja portti aukesi, kuten edellisessäkin paikassa.

Kävimme merenrannassakin ihmettelemässä myrskyä joka helposti voisi tempaista kevyemmän turistin mukaansa sekä surffauskeskusta, jossa ei juuri surffareita nyt näkynyt. Päädyimme Kalanan lähistöllä metsäreitille, jonka varrella oli jälleen ryssien jätöksiä, eli erilaisia betonikömmeleitä ja maan alle rakennettuja bunkkereita. Niitä ei tietenkään voinut sivuuttaa noin vaan, joten led-lamppujen valossa tuli koluttua aika erikoisen näköisiä ja omalla tavallaan karmaisevan ahdistavia sokkeloita. Erään kukkulan laella oli neukkujen jäljiltä vain betoniset perustukset, sekä jonkun muun jäljiltä mustat pikkuhousut. Poistuessamme paikalta joku muu porukka oli tulossa perästä... toivottavasti eivät kuvitelleet että pöksyt olivat siellä meidän jälijltämme.

Piipahdimme Kalanan satamassa, jossa oli Kaavi-niminen vanha kalastusalus rannalle nostettuna, sekä kivan oloinen terassikahvila josta sai savukalasta tehtyä salaattia. Minun mielestäni se oli enemmänkin tartaria kuin salaattia, mutta savukala oli helvetin maukasta. Olemattoman pieni annos parin ruisleipäviipaleen kera irtosi kolmella eurolla. Ilma oli viileä, mutta kahvilasta löytyi vilttejä joiden alla lämmitellä.

Jatkoimme matkaa kohti saaren pohjoisinta niemenkärkeä, missä majakoista viimeinen sijaitsi Tahkunassa. Vähän ennen majakkaa huomasin tien sivussa venäläisen T-34 panssarivaunun sekä sotamuseon mainoskyltin. Pysähdyimme kuvaamaan vaunua, mutta ei mennyt kauaa kun tykinputki alkoi epäilyttää allekirjoittanutta. Kiersin vaunun etupuolelle vain havaitakseni sen olevan liian ohut ollakseen oikea. Se paljastuikin muoviputkeksi, ja varsin pian koko vaunu vanerista kasatuksi. Takapuolella ei ollut kuin puiset tuet, joiden avulla viritelmä pysyi pystyssä. Aika hyvä huijaus, joka kyltin mukaan olikin elokuvassa käytetty lavaste.

Emme viitsineet poiketa museoon, sillä päivä oli jo kääntymässä illaksi ja viimeinen majakka oli vielä näkemättä – pahvipanssarivaunun näkeminen riitti meille. Samoin oli vielä selvittämättä, missä seuraavan yön nukkuisimme.

Majakka oli niemenkärjessä, ja täällä tuuli vielä raisummin kuin missään muualla tämän reissun aikana. Musta mainossateenvarjo meni riekaleiksi jo muutamasta puuskasta. Menimme silti ylös torniin joka oli myöskin teräsrakenteinen, mutta huomattavasti suurempi kuin Ristnan majakka. Näköalatasanteella tulin testanneeksi, miten hyvin pysyin etukenossa pystyssä pelkän tuulen voimalla. Samanlaista viimaa on koettu vain Mongoliassa viime vuonna.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä tutkimaan uusia bunkkereita, jotka olimme havainneet matkalla majakalle. Kapean maastoon naamioidun sisäänkäynnin takaa paljastui ehkä tähän mennessä laajin verkosto käytäviä, huoneita ja ammusvarastoja. Jälleen tarvittiin valaistusta, sillä eihän näissä paikoissa mitään sähköjä enää ollut, ja lähes kaikki oli kuitenkin rakennettu maan alle.

Eräässä huoneessa piili aika erikoinen yllätys. Pöydillä lojui tyhjiä juomatölkkejä ja kumollaan olevia kaljapulloja. Huoneen perällä olevalle liitutaululle joku oli riipustanut tekstin "I see you". Se näytti vielä entistäkin karmaisevammalta, ja kieltämättä teki mieli ryhtyä vilkuilemaan olan yli. Miksei joku psykopaatti voisi majailla bunkkerissa ja odotella uteliaita reissumiehiä vaikkapa kirveen kanssa? Minä en kuitenkaan suostunut pakenemaan paikalta ennen kuin jokainen huone oli koluttu perusteellisesti.

Hiiumaa on todellakin aarreaitta kaikille historiasta ja etenkin kylmän sodan ajoista kiinnostuneille. Me olimme törmänneet useimpiin sotilaskohteisiin ihan vahingossa, sillä eihän näitä virallisiksi turistikohteiksi lueta. Paikat voivat olla vaarallisia ilman kirvesmurhaajiakin, joten jokainen tietysti koluaa niitä täysin omalla vastuullaan.

Päätimme jatkaa saaren pääkaupunkiin Kärdlaan, josta toivon mukaan jonkinlaisen yösijan lötäisimme. Matkan varrella pysähdyimme vielä Ristimäessä, mikä oli oikeastaan interaktiivinen nähtävyys. Paikka oli vanha rantaruotsalaisten alue, josta asukkaat oli häädetty jonnekin Keski-Aasian aroille Keisarinnan käskystä. Lähtijät olivat pystyttäneet paikalle ensimmäiset ristit mennessään, ja aika moni muukin sen jälkeen. Sääntönä oli, että risti olisi tehtävä paikallisista raaka-aineista ja luontoa vahingoittamatta. Minun mielestäni ristimägeläinen lahopuu sekä värjäämätön tehtaasta ostettu villalanka olisivat juuri sellaisia. Hieman massasta erottuaksemme päätimme ripusta ristin puuhun roikkumaan maahan pystyttämisen sijasta. Joidenkin muiden ristit eivät ihan vastanneet kriteerejä - ellei sitten Hiiumaalla valmisteta myös jesseteippiä ja muovipusseja. Kaikkiaan ristejä oli niin paljon, ettei niitä huvittanut ainakaan laskemaan ruveta.

Kärdla ei ollut kaukana, joten ajoin sinne, ja katselimme netistä sopivia majoitusliikkeitä. Päädyimme lopulta omakotialueella sijaitsevan Eero Majutuksen pihaan. Se oli ilmeisesti autotallista remontoitu mökki, jonka vieressä pönötti asumattoman näköinen talo munalukot ulko-ovessa. Mökin ikkunassa oli ainoastaan puhelinnumero johon sitten soitin, koska ei paikalle ilmaantunut ketään. Luurin toisesta päästä luvattiin ilmaantua noin vartissa, joten me jäimme pihaan odottelemaan.

Pian paikalle tuli vanha akka ilmeisesti poikansa kanssa, joka hallitsi hieman englantia. Mökki oli oikein mukavan oloinen ja siististi rempattu, ja sieltä löytyi kaikki oleellinen: keittiö, vessa ja suihku, makuuparvi sekä sähkölämmitys. Maksoimme lystistä kolme kymppiä ja virolaiset poistuivat. Me nautimme tuhdin illallisen reiluilla lisukkeilla sekä Magners-siiderillä. Männistä olimme sosialisoineet loputkin jääkaapissa olleet kanalatuotteet, jotka joutuivat myös pataan. Yön aikana heräsin hiestä märkänä ja kapusin alas sammuttamaan sähköpatterin. Siirryimme molemmat parvelta sänkyyn, missä oli hieman viileämpi nukkua.

<< Edellinen 2 / 4 Seuraava >>