Englanti & Skotlanti

10.6.-21.6.2013

Calmisto World / Matkat / Englanti & Skotlanti

Tiistai 18.6. Stornoway – Leverburgh – Rhenigidale / Isle of Harris

Liian myöhään tuli nukuttua – peräti kahdeksaan asti - ja se kostautui niin, että vessaan joutui jonottamaan. On jotenkin vaikeaa kuvitella että tässä paikassa on vain yksi vessa, ja se on vieläpä suihkun kanssa samassa tilassa. Muuten hostelli on ollut hyvä. Täällä on mukavaa porukkaa eri puolilta maailmaa, ja on kiva vaihdella kokemuksia muiden kanssa. Keittiötä saa käyttää miten myöhään tykkää eikä missään näy kameran kameraa. Toisaalta eipä näy kyllä henkilökuntaakaan. Olin ajatellut ostaa pari yötä lisää majoitusta, mutta nyt en tiedä miten. Puhelimella en saanut ketään kiinni.

Aamiaisella saksalaiset sedät luultavasti puhuivat aamiaisestani, intialaistyyppistä liha/kasviscurryä, teetä ja pepsiä. En ole varma, sillä osaan saksaa vain muutaman sanan. Nyt olen päässyt hyvin taas halvan ja terveellisen ruuan pariin, sillä Stornowayssa on kaksi hyvin varustettua isoa markettia. Karppaus on muutenkin hieman herättänyt huomiota täällä, yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun kaadan öljyä pannulle, enkä yleensä ihan vähää. En ole viitsinyt enää voipakettia ostaa, sillä täällä on ilmaista oliiviöljyä tarjolla. Ruokavaliosta, sen periaatteista ja toimivuudesta on kyselty paljon. Harmittavan moni ei vaan joko tiedä karppauksesta mitään tai pitää sitä jonain last season-muotivillityksenä.

Täällä ruuanlaitto on osattu tehdä helpoksi. Marketista voi ostaa kaikki tuoreet kasvikset pussissa valmiiksi pilkottuna, kokin vaivaksi jää vain kaataa ne pannulle. Minua huvitti eräs kanadalainen muija, joka oli aatteellinen kasvissyöjä ja joka näki aivan älyttömän vaivan olemattomien aterioidensa väsäämiseksi. Entäpä, jos kasveihinkin ottaa kipeää kun niitä pilkotaan pannulle? Myös kauppojen lihatarjontaan olen ollut tyytyväinen, sillä lähes kaikki on marinoimatonta ja sataprosenttisesti lihaa. Saa sentään itse päättää miltä niiden haluaa maistuvan, ja lisäillä niiden joukkoon muuta sen mukaan.

Päätin pakata kamani ja lähteä jonnekin muualle. Kävin autovuokraamossa ostamassa yhden lisäpäivän, ja ilokseni sieltä luvattiin heittää vielä lentokentällekin torstaina, jos ilmaantuisin paikalle yhdeksältä aamulla. Tulin myös harjoitelleeksi skottilaisten sätkien käärintää, sillä olin sattumalta löytänyt Lewisin pohjoispäästä lähes täyden massin papereiden kera. Joku oli unohtanut sen rantakalliolle. Paikalliset käärivät ohuita pillejä käsin, eikä filttereistä ole tietoakaan. Tämän tupakan maku päihitti kaikki Smartit mennen tullen.

Skotlannista puheenollen olen myös havainnut erään oudon seikan: kilttiin pukeutuneita tyyppejä täällä ei kuljeksi, kuten monet voisivat luulla. Kaikilla on enemmän tai vähemmän normaalit vaatteet yllään, ainoastaan yhden keikarin olen nänhnyt Edinburghin keskustassa. Mies piti kovaa meteliä ja taisi olla myös melko tukevasti humalassa.

Kiersin päivän aikana koko South Harrisin ympäri, mutta en vain enää jaksanut vaikuttua hienoista maisemista. Kai niistäkin voi saada yliannostuksen, kuten kirkkojen kohdalla on käynyt. Ajoin Harrisin eteläkärkeen Leverburghiin, mutta paikan ainoa hostelli oli buukattu täyteen. Kylästä olisi päässyt lautalla North Uistille kohtuulliseen hintaan, mutta sama ei päde koppimopoihin. Edestakainen lauttamatka olisi maksanut auton osalta yli 60 puntaa, joten päätin unohtaa laivaretket toistaiseksi ja pysyttäytyä Harrisin puolella. Samalla rahalla olisi voinut jättää auton laiturille ja vuokrata vastarannalta uuden - jos siellä olisi vuokraamoita. Päätin siis jatkaa matkaani eteenpäin.

Harrisin itäpuolella kulkeva kultaiseksi tieksi kutsuttu osuus oli omalla tavallaan mahtava. Se on vaarallisin tie millä olen koskaan ajanut, lähes kauttaaltaan yksikaistainen, paljon tiukkoja sikaaneita, mäkiä ja mutkia. Oli jännää ajaa niin lujaa kuin vain uskalsi, ottaa Micran raadosta kaikki irti mitä lähtee. Itse asiassa se käyttäytyi etuvetoiseksi koppimopoksi yllättävän hyvin tiukissa mutkissa ja ilmeisesti olemattoman kevyestä korista (ja kevyestä kuormasta) johtuen jaksoi melko hyvin liikkua ylämäkeenkin. Vastaantulijoita ei juurikaan ollut, joten en oikein ymmärrä miksi koko tie on ylipäätään rakennettu. Varsinkin kun se on saanut nimensäkin rakennuskustannusten takia. Matkan varrella oli vain muutama talo. Matkan loppuosuuden ajoin kilpaa melko hullun bussikuskin kanssa päätyen lopulta voittajaksi ohittaen äijän suoralla kaksikaistaisella osuudella.

Tiellä Rhenigidaleen törmäsin todella jääräpäisiin lampaisiin, jotka seisoskelivat keskellä ainoaa kaistaa. Rääkättäminen ei tyhmiin otuksiin tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Perseeseen tuli kuitenkin liikettä siinä vaiheessa, kun olin jo nousemassa autosta antaakseni pari napakkaa potkua. Rhenigidale on pieni kyläpahanen keskellä ei mitään. Kymmenkunta asuintaloa sekä pieni hostelli. Yhden talon pihassa oli kyltti: kananmunia myytävänä. Olisin piipahtanut ostoksille, ellei munia olisi ollut mukana jo valmiiksi.

Hostelliin oli majoittunut kolme motoristia. Tämä on niitä hostelleja joissa henkilökuntaa ei ole, vaan joku käy kerran tai pari päivässä keräämässä rahat uusilta tulokkailta ja siivoilemassa. Vähän niinkuin eräänlainen harrastus tai jotain. Jos ketään ei koko aikana näy, maksun voi lähtiessään jättää lippaaseen. Päätin kuitenkin jäädä yöksi näin kodikkaaseen paikkaan.

Motoristeja vain nauratti kun kysyin, olisiko pienintäkään mahdollisuutta että täällä olisi jonkinlainen nettiyhteys. Yksi osoitti seinällä olevaa kylttiä: yhden tähden hostelli. Ei edes televisiota, olkoonkin etten kyllä sellaista edes kaipaa. No, on täällä sentään sähköt, hiilikamiina mökin lämmittämiseksi sekä jääkaappi, minne juomat saattoi jemmata. Vähän ahdas kaappi kylläkin, sillä motomiehilläkin oli juotavia mukana ja se oli niitä täynnä. Ja tietenkin se tärkein, eli punkka johon heittää pitkälleen ja nukkua yön yli.

Hassua, että kun eilen oli jänispaisteista puhetta niiden sveitsiläisten kanssa, niin tänään yksi motoristeista oli onnistunut ajamaan yhden liiskaksi, ja se oli uunissa saapuessani hostelliin. Ensikertalaiselta nylkeminen oli kuulemma sujunut ongelmitta. Olematon ruipelo se oli, kahden suupalan verran evästä. Olisi pitänyt teilata useampi, jos haluaa että nälkäkin lähtee.

Täälläkin ruokavaliotani hieman kummasteltiin. Syökö joku muka paketillisen munia illalliseksi ja laihtuuko muka niin? Onneksi toisella irlantilaisella oli voita mukana, sillä täällä ei mitään ilmaisjakelua ollut. Aamulla näkemäni saksalaiset ilmaantuivat myös paikalle syödessäni, ja vanhemman miehen kanssa tulin puhelleeksi siinä samalla. Äijä oli jonkinasteinen harrastelija-arkeologi, ja sainkin kuulla pitkät esitelmät Skotlannin saariston kivikehistä sekä kaiffarin omia päätelmiä siitä, miten ne on rakennettu. Totuus on, ettei rakentajista tiedetä paljoakaan. Syötyäni päätin lähteä patikoimaan maastoon, sillä täällä maisemat olivat kauniita. Nimesin eventin siiderikävelyksi erästä kotimaista kesätapahtumaa mukaillen, sillä olin napannut pari pulloa Magnersia sekä musiikkivehkeet mukaan. Kiipeilin kallioita pitkin rannikolle ihmettelemään öistä auringonlaskua. Juomat sekä hyvä musiikki maistuivat.

Palattuani rannalta viskisiepot - eli Moraigiksi esittäynyt vanhempi nainen sekä Noel, toinen irlantilaisista - istuivat olohuoneessa avatun Famous Grouse-pullon kanssa. Minut komennettiin mukaan, joten ilta venähti pitkäksi. Molemmat olivat aika lahjakkaasti päissään - jopa niin hyvin että olivat unohtaneet kaikki kieltokyltit ja vetelivät härskisti kessua sisällä olohuoneessa. Minä tein esimerkin mukaan. Myöhemmin yöllä eräs mies tuli valittamaan metelistä ja uhkasi kutsua poliisit. Minua rupesi lähinnä naurattamaan. Lupasin 50 puntaa jos mies saisi poliisit lähtemään näin syrjäiseen paikkaan sen takia että hostellissa jotkut valvovat yötä viskipullo seuranaan. Epäilin myös, että kaveri oli valinnut vääränlaisen majapaikan. Rauhaa ja hiljaisuutta halajavat menevät yleensä hotelleihin ja maksavat mielellään itsensä kipeiksi, tällaisissa paikoissa käytetään tarpeen tullen tervettä järkeä sekä korvatulppia.

Moraig nosti vähän meteliä siitä että joutui nukkumaan yläpunkassa, ja aika kiikkerän näköisiä hökötyksiä ne olivat eikä ollut edes mitään tikkaita, kaiteista puhumattakaan. Joku oli hitsaillut sängyt kasaan pelkistä metalliputkista ja maalannut punaiseksi, tai saattoivat ne ehkä olla vanhaa armeijan jämätavaraakin. Minä lupasin auttaa eukon ylös ja sänkyyn päästyään hän alkoikin oitis hornaamaan. Noel oli sammunut jo aiemmin olohuoneen sohvalle.

Keskiviikko 19.6. Rhenigidale - Carloway - Stornoway

Aamu oli krapulainen ja pää oli kipeä. Ulkomaiset juomat saavat ainakin allekirjoittaneen pään usein kipeäksi, ja minä olin vielä sattunut unohtamaan buranatkin kotiin. Stornowayn ulkopuolelta saattaa olla mahdotonta löytää apteekkia. Söin loput eilisistä eväistä ja painelin takaisin nukkumaan. Noelia ei näkynyt alakerrassa, joten ainakin mies oli selvinnyt sohvalta jonnekin, ehkä peräti kämppäänsä asti. Ulkona raivosi vuosisadan myrsky. Minä kuuntelin tuulen riehumista ja nukahdin uudestaan. Heräsin myöhemmin siihen kun Moraig toi minulle lasillisen vettä, arvellen että se tulisi tarpeeseen. Naisen unenlahjoissakaan ei ollut valittamista, oltiin jo pitkälti iltapäivän puolella.

Sattuneesta syystä minä ja Noel lähdimme viimeisinä eteenpäin. Nyt matkanteko täällä sujuu jo hyvin enkä jää paikallisten jalkoihin, vaikka täällä kaikki todellakin kaahaavat ikään kuin poliiseja tai nopeusrajoituksia ei olisi olemassakaan. Karavaanarit tosin ovat tien tukkeena täälläkin aivan kuten Suomessa. En ymmäärrä miksi niiden täytyy ajaa aina niin hiljaa, onko se vain siksi etteivät padat ja pannut kolise perällä? Hyvillä teillä tohtii surutta ajaa 70mph (mikä on kilometreissä noin sataaakymmentä), mutta taajamissa rajoitus on 40 ja kaupunkien keskustoissa yleensä 30 tai jopa alle. Taajamien ulkopuolella ei ole mitään rajoituskylttejä, joten varmaan nopeuden saa silloin itse valita? Merkkejä ei ole muutenkaan liikaa, ja jos esimerkiksi näet mutkan varoituskyltin tarkoittaa se yleensä vähintään 90 asteen mutkaa jolloin vauhtia on oikeasti syytä hidastaa, pienistä kurveista ei suotta varoitella.

Ajelin takaisin pohjoiseen, ja havaitsin matkan aikana Nissanin tankin melko tyhjäksi. Tankkauspaikkoja ei täällä ole kovin tiheässä, joten nappasin löpöttiä laariin heti kun joku bensa-asema osui kohdalle. Itse oli palveltava itseään, mutta aine piti käydä tiskillä maksamassa. Tarjolla oli vain lyijytöntä sekä dieseliä, eikä bensavehkeiden polttoaineen etanolipitoisuutta oltu ilmoitettu. Nissanin tankkiin melkein mikä hyvänsä litku on riittävän hyvää. Itseni tankkaamiseen löysin pullon Irn-Bru-nimistä juomaa, jota mainostetaan skottien suosikkijuomana heti viskin jälkeen. Juoma valmistetaan perinteisellä yli sata vuotta vanhalla reseptillä joka on tietenkin salainen, vähän kuten Pommac Suomessa. Tätä litkua myydään sekä sokerilla että ilman ja maku on erikoinen mutta ei hassumpi. Sain myös soittamalla Christinen kiinni, ja järjestettyä itselleni vielä punkan seuraavaksi yöksi tutussa hostellissa.

Kävin katsomassa Carloway Brochia, eli rautakaauatista kelttien asumusta. Kömmeli toi mieleeni kivisen mehiläispesän joka oli särjetty toisesta kyljestään. Oviaukoista joutui lähestulkoon ryömiä läpi, joten kovin helppoa tällaiseen asuntoon ei ole ainakaan ollut hyökätä. Kävin myös Gearrannanin black house-villagessa, joka oli vanha olkikattoisten mökkien kylä. Osa mökeistä oli museoitu, loput muutettu sisäpuolelta nykyaikaisiksi loma-asunnoiksi. Museossa kerrottiin kylän ihmisten elämästä ihan henkilötasolla 1800-luvun alusta nykypäivään. Viimeiset sitkeimmät mummot saatiin häädettyä kodeistaan 1974, ja tämän jälkeen paikasta on tehty museo.

Illalla en kuitenkaan enää jaksanut lähteä minnekään, Tescoa lukuun ottamatta. Christinen mukaan siellä myytiin myös lääkkeitä, joten pääsisin viimeinkin eroon koko päivän vaivanneesta päänsärystä. Napit olivat kylläkin vain 200mg, mutta toimivat kyllä kun niitä nielee useamman. 16 napin boksi maksoi noin 30 penniä, eli ei juuri mitään. Ostin suuren lastin syötävää ja pari siideriä ja suuntasin takaisin hostelliin. Paikka oli nyt tupaten täynnä ja keittiössä hieman ahdasta, mutta sain kuitenkin pöperöt väsättyä. Satsi oli niin tuhti, että jouduin jättämään jälleen puolet aamiaiseksi. Lopun illan kulutin kirjoittamalla sekä juomalla ostamani siiderit.

<< Edellinen 5 / 7 Seuraava >>