Englanti & Skotlanti

10.6.-21.6.2013

Calmisto World / Matkat / Englanti & Skotlanti

Sunnuntai 16.6. Inverness - Ullapool - Stornoway

Jo toinen hyvin nukuttu yö putkeen, vaikka tämä huone olikin buukattu lähes täyteen. Ilmeisesti alan viimeinkin rentoutua, kaikesta hässäkästä huolimatta. Käytyäni aamulla ulkona tapasin ensimmäiseksi vanhan parrakkaan äijän, joka hoippui vastaan kaljatölkki kourassaan. Mies selitti olevansa humalassa, asia jota ei ehkä olisi tarvinnut kertoa.

Olen yrittänyt varata lentoa Flyben sivuilta Stornowaysta Lontooseen, mutta laihoin tuloksin. Ensin sivu kaatui ja myöhemmin esitti määrittämätöntä virhettä maksuvaiheessa. Sama juttu sekä luotto- että debit-korttia käytettäessä. Lentäminen maksaa, mutta säästäisi pirusti aikaa ja vaivaa, ja saisin nauttia Hebrideillä olosta pidempään. Sitten muistin vanhan ja luotettavan supersaverin, ja samojen lentojen varaaminen vaan yksinkeraisesti onnistui. En muistanutkaan, että liput voi maksaa Nordean verkkopankissa, ja minullahan oli tietenkin verkkopankin koodilappu mukana. Hintakin taisi olla vähän halvempi kuin Flyben omilla sivuilla.

Myös hostellin varaaminen Stornowaysta tuotti ongelmia. Kaupungissa on vain yksi hostelli, eikä se kuulu mihinkään varausjärjestelmään. Tiedustelu oli tehtävä perinteisesti puhelimella. Jos siis DNA:n paskassa verkossa olisi kenttää. Ja sitten kun on niin jos joku vielä vastaisi. Se on täällä ihan yleistä että kentät katoavat välillä tykkänään, en tiedä sitten toimivatko paikalliset liittymät paremmin. Myöhemmin sain soitettua, tilaa oli ja varasin alkuun pari yötä jättäen myöhempien öiden murehtimisen tuonnemmaksi.

Useimmissa hostelleissa täällä check-out on jo klo 10-11 aikoihin, joten lusmuamiseen ei aamulla ole turhan paljoa aikaa. En tiedä miten myöhästymisiin suhtaudutaan, sillä minä sain tänään kirjattua itseni pihalle ja avainpantin takaisin paria minuuttia ennen deadlinea. Sain respasta hyviä vinkkejä miten tuhlata aikaani ennen bussin lähtöä iltapäivällä, ja myös reppuni jemmaan siksi aikaa. Tämä on yleinen käytäntö kaikkialla, missä olen tähän mennessä kulkenut. Ei tarvitse raahailla sitä mukana tai viedä minnekään maksulliseen säilöönkään.

Museot ovat hyvää ajantappoviihdettä (vai pitäisikö sanoa että kulttuuria), mutta täältä en onnistunut löytämään kuin jonkun hikisen taidegallerian, jonne en todellakaan halunnut mennä. Siispä päätin lähteä mulkoilemaan Nessin saaria, jotka respan tyttö oli maininnut. Kannatti mennä, sillä siellä näki paikallista luontoa ihan lähietäisyydeltä. Saaria oli kaksi, ja siltoja pitkin pääsi joen yli.

Kävin tekemässä luppoajalla myös vaateostoksia Primarkissa, joka oli kai paikallinen Seppälän vastine. 12 punnalla sain 5 paria sukkia, kolmet bokserit ja yhden pitkähihaisen paidan. Nyt voin heitellä noita vanhoja mukana kulkevia sukanraatoja roskiin. Jos olisin vaivautunut sovittamaan paitaa olisin saattanut ostaa niitä useammankin, bokserit taas olisin ehkä jättänyt hyllyyn pölyttymään. Hain lisää karpinruokaa Icelandista mukaan, sillä eihän sitä tiedä millaisia kauppoja Stornowayssa on tai ei ole. Onpa illallisvärkit valmiina huomiseksikin. Botskimatka kestää lähemmäs 3 tunta, ja perille saavuttaessa kaupat ovat joka tapauksessa kiinni. Aion illalla hostelliin päästyäni väsätä vuosisadan munakokkelit. Mukana on nyt boksi munia, pekonikuutioita, paprikaa, meksikolaista chilijuustoa sekä Pena-sedän maukasta kastiketta.

Hain reppuni hostellin säilöstä ja suuntasin bussiasemalle. Kuskina oli lihava lesbon näköinen akka joka pakotti kaikki käyttämään turvavöitä, enkä vitsaile. Varmaan sidontaleikkien ystävä ja muutenkin sadisti. Kiersi kaikki penkkirivitkin tarkistaen, kai kuvitellen olevansa lentoemäntä. Minä en ole ikinä bussissa käyttänyt turvavyötä, enkä käytä. Ahdistava vyö katosi heti kun bussi lähti liikkeelle. Matka Ullapooliin kesti reilun tunnin, ja maisemat välillä olivat upeita. Usein täällä ollessani olen erehtynyt kuvittelemaan, että olisin Irlannissa. Loppumatkasta maisemat alkoivat muistuttaa kuitenkin enemmän jo Islantia. Perillä Ullapoolissa ilma oli leuto, joten hupparia ei nytkään tarvittu. Kuittasin laivalipun terminaalin tiskiltä naurettavaan 9 punnan hintaan. Olin olettanut matkan maksavan maltaita, mutta kerrankin näin päin. Bussissa istuminen oli tullut kalliimmaksi.

Autolla ajaminen kiinnostaisi, joten tämä ilta saattaa olla viimeinen hyvä tilaisuus vetäistä kunnon koomat päälle. Huomenna aion marssia autovuokraamoon, ja ainakin selvittää sopiiko autoilu matkabudjettini rajoihin. Tai eihän mitään varsinaista budjettia edes ole, mutta kai sitä osaa päätöksen tehdä kuultuaan mitä lysti maksaa. Tämä paikallinen nurinkurinen liikenne on jo sen verran tarttunut aivolohkoon että uskoisin selviytyväni. Sitä paitsi Stornowayta lukuun ottamatta saarella on aika niukasti suurempia urbaaneja keskuksia. Enimmäkseen pikkuteitä, tai näin olen ainakin ymmärtänyt. Autolla pystyy helposti kiertämään Lewisin ja Harrisin, jotka ovat pohjoisimmat saaret. Leverburghista pääsee autolautalla etelään, missä ovat taas sekä pohjoinen että eteläinen Uist, sekä niiden välissä piskuinen Bernceba. Luultavasti jo kahden ensiksi mainitun saaren kiertämiseen saa kulumaan useamman päivän. Jää nähtäväksi onko tämän reissun aikana Uistille mitään asiaa, vai jääkö lysti mahdolliselle seuraavalle kerralle.

Käteistä rahaa kannattaa Skotlannissa kanniskella jonkun verran mukana, sillä monissa paikoissa kortti ei käy pikkuostosten tekemiseen ja 5 puntaa on yleinen alaraja. Tuoppia sillä ei siis välttämättä pysty ostamaan, koska sellaiset yleensä kustantavat noin 3 puntaa. Kotonahan voi nykyään maksaa vaikka euron nakkipaketin luottokortilla, jos haluaa. Söin vähän eväitä satamassa, räpsin jokusen valokuvan sekä heittelin liian lähelle tunkevia lokkeja kivillä ennen paattiin astumista. Huvinsa kullakin.

Meri näyttää melko tyyneltä, mutta silti tämä kulkuväline keinuu aika mallikkaasti. Purkki on tasoltaan suurin piirtein sitä mitä Vaasan laivat olivat aikoinaan 90-luvulla, ellei oteta lukuun että ravintolasta ei meren herkkuja saa, vaan lähinnä tyypillistä roskaruokaa. Onneksi tulin syöneeksi eväitä ennen lähtöä. Avomerellä paistoi aurinko, ilmeisesti mantereet keräävät ympärilleen kaikki sadepilvet. Ennen avomerelle pääsyä maisemat kannelta katseltuna olivat upeita.

Maisemat olivat hienot myös perillä Stornowayssa, vaikka kaupunki erittäin kuolleelta näyttikin. Ei edes Seinäjoella ole yhtä hiljaista sunnuntai-iltaisin. Hostelli oli lyhyen kävelymatkan päässä satamasta, ja hankkiuduttuani eroon ylimääräisistä rojuista ja kantamuksista lähdin etsimään sopivaa juottolaa. Yksi baari löytyi, mutta ovet sulkeutuisivat yhdeltätoista ja ryypiskely loppuisi sitten siihen. Ehdin kipata vain kaksi tuoppia ja jutella jokusen sanan paikallisten kanssa, jotka vaikuttivat jokainen olevan kavereita ja tuttuja keskenään. Pilkun jälkeen kysyin myydäänkö siidereitä ulos, johon tiskin takana oleva eukko totesi että sellainen toiminta on loppunut kymmeneltä. Sovittiin kuitenkin ettei kello ole vielä niin paljoa ja ostin kolme isoa Bulmersia, jotka vaivihkaa katosivat laukkuuni. Mitä kauemman täällä ehti olemaan, sitä enemmän suomalaiset baarit alkavat vituttaa.

Käppäilin hostellille ja suoraan keittiöön, jossa oli muitakin myöhäisen illallisen syöjiä. Vähän ahdasta siellä oli, mutta tunnelmaa senkin edestä. Kokatessa ja syödessä juomatkin tuli imuroitua alas kurkusta, jonka jälkeen painelin tyytyväisenä koisaamaan.

Maanantai 17.6. Stornoway / Isle of Lewis

Aamupala tuli syötyä manchesterilaisessa naisseurassa. Tai ehkä aamupala on väärä termi, sillä söin sen mitä viimeöisestä ruuasta oli jäänyt yli, vain siiderin korvasin teellä ja Pepsillä. Kumma kyllä ei ollut minkäänlaista krapulaa. Ehkä se johtui myöhäisestä illallisesta? Voitin myös väittelyn siitä, kummanpuoleinen liikenne on ”vääränpuoleinen”, tai ainakin sain sanottua viimeisen sanan aiheesta. Syötyäni päätin lähteä vuokraamoon selvittämään autoilun hintapolitiikkaa.

Melkoisen kinnerin ne sieltä vuokraamosta antoivat, ja kehtasivat vielä kutsua autoksi. Siitä sai myös pulittaa itsensä kipeäksi. Olen joskus ainoasta omistamastani Nissanista eroon päästyäni sanonut että sellaisen vehkeen rattiin en enää mene, mutta nyt on kuitenkin Micra perseen alla eikä tilanteelle mahda mitään. Muita kotteroita ei edes ollut vapaana, ainoastaan jotain sikakalliita maastureita. Mutta mikään ei kuitenkaan voita sitä vapauden tunnetta, kun on mahdollista mennä minne huvittaa eikä tarvitse katsella kelloa tai murehtia aikatauluja. Ja maksaa se matkanteko prole-kulkimien kyydissäkin yllättävän paljon. Jos viiden tunnin matka skottilaisessa bussissa maksaa 50 euroa, voi samalla rahalla ajella Micralla koko päivän eikä löpöäkään paljoa kulu.

Ei tämä liikenne nyt alkuun niin oudolta tuntunut, sillä olihan minulla jo hankittua kokemusta pyörän selässä. Oudointa oli nousta kyytiin apukuskin puolelta, ja ehkä vielä oudompaa oli keppeillä vaihteita vasemmalla kädellä. Tulin huitaisseeksi oikealla kädellä ovea useammankin kerran. Polkimet olivat sentään oikeassa järjestyksessä ja vilkkuviiksi vasemmalla puolen rattia, kuten pitääkin. Micran penkki oli kuitenkin taka-asennossa ja silti jouduin ajamaan polvet miltei suussa. Onhan tämä tällainen kottikärrynpyörillä kulkeva pahvilaatikon kokoinen häkkyrä, mutta olkoon. Pääsee sentään eteenpäin ja tarvittaessa taaksepäinkin. Autolla voi ajella sitten kotimaassa, jos sattuu vielä huvittamaan.

Skotlannissa tunnutaan ymmärtävän järkevä hinnoittelu: suurin osa tuotteista on hinnoiteltu maksamaan punnan tai kaksi, eikä Suomesta tuttuja ysiysi-hintoja juuri näy. Ensitöikseni saatuani kotteron alleni menin ruokakauppaan. Marketti oli melko iso ja painiskelee valikoiman puolesta samassa sarjassa Ilmajoen ass-marketin kanssa, ellei ole jopa isompikin. Eroa löytyy myös siinä, että eineksiä on huomattavasti vähemmän ja oikeaa ruokaa enemmän. En kuitenkaan malttanut kyyditä ostoksiani hostelliin, vaan lähdin samantien ulos kaupungista. Ajelin pohjoiseen, muutaman pienen tuppukylän läpi kohti Butt of Lewis'ta – eli Lewiksen persettä. Saaren pohjoiskärjessä oli majakka sekä upeita rantakalliota, joiden reunalla tuli istuskeltua hyvä tovi hienossa aurinkoisessa säässä.

Lewiksen perseessä oli paljon lampaita, ja siksi myös lampaanpaskaa joka puolella. Otukset olivat kovasti erilaisia kun vertaa Islannissa näkemiini. Nämä lampaat jäivät hölmöinä tuijottamaan tai lähtivät seuraamaan islantilaisten serkkujensa pötkiessä pakoon jo kilometrin etäisyydeltä.

Iltapäivällä palasin hostelliin tunkemaan ostokseni jääkaappiin ja syömään vähän. Jatkoin sitten matkaani etelään päätyen Callanishin kylään, josta löytyy Stonehengen kaltainen ja vielä tätäkin vanhempi kivikehä. Aina muistetaan myös mainostaa että kehä on Egyptin pyramidejakin vanhempi, todistaen näin että älyllistä elämää on ollut muuallakin, ja pidempään. Paikkaa pääsi katsomaan ilmaiseksi, vaikka pieni rahastuskeskus tämänkin nähtävyyden yhteyteen oli pystytetty. Tuhlasin punnan Pepsi-tölkkiin sekä kävin kusella, mutta matkamuistoja en sortunut ostamaan. Kävelin ylös kukkulan laelle, jossa kivet odottivat. Tantereella oli pupunpaskaa joka puolella, joten jokaisen druidiksi aikovan on syytä tarkistaa mihin perseensä laskee ennen meditaation aloittamista. Oli kuitenkin jännää ajatella, miten kivet oli pystytetty ja millaista elämää muinaiskeltit olivat alueella viettäneet noin 5000 vuotta sitten.

Päätin lähteä kohti Uigia ja sen upeiksi kehuttuja hiekkarantoja. Syrjäisempien seutujen tiet ovat usein yksikaistaia, ja aina välillä on kohtauspaikkoja joissa voi päästää vastaantulijan ohi. Vähän hankalaa näiden teiden kuluttminen oli, sillä niissä on paljon sokeita paikkoja ja mäkiä, joten aina ei voi mitenkään tietää onko seuraavan mäen takana joku tulossa vai ei. Kyllä sitä tulee miettineeksi etteikö olisi helpompi rakentaa kerralla kaksikaistainen tie kun ryhtyä pykäämään levennyksiä ja kylttejä sadan metrin välein.

Oli hieman nälkä, joten päätin pysähtyä erän ravintolan kohdalla ja katsoa millaista evästä siellä tarjottaisiin. Täällä ei todellakaan ole montaa ruokapaikkaa Stornowayn ulkopuolella, ja tämäkin sijaitsi keskellä ei mitään. Sain oikein ystäävällisen vastaanoton ja pyytässäni myös melko karppia syötävää. Nainen tekaisi salaattiannoksen, johon tuli päälle tikka kanaa, coleslaw'ta sekä fetaa. Unohdin toivoa että kasvikset uitettaisiin vielä oliiviöljyssä, mutta tämäkin oli ihan tarpeeksi hyvä. Lähemmäs aitoa karppia voi olla mahdotonta päästä ravintolaolosuhteissa Skotlannissa. Ravintolat alkoivat vituttaa heti alkuunsa, kun intialaisen paikan tarjoilija Lontoossa väitti, että curryjen kanssa KUULUU syödä riisiä ja naan-leipää. Vähän kevyt tämä annos ehkä oli, mutta hostellin jääkaappi on täynnä värkkiä, mistä rankemmat eväät valmistuvat illalla. Tai yöllä. Aika kuluu täällä yllättävänkin nopeasti, eikä kelloa tule juurikaan edes katseltua. Kun ei tarvitse perustaa mistään aikatauluista ajan arvioiminen auringosta yleensä riittää, ihan sama mitä se kello on. Näin lomalla pitäisikin olla.

Sain aterian päälle kupin teetä, ja nainen jotenkin ymmärsi tuoda sen kaveriksi ihan oikeaa kermaa. Ateriatuokio venähti, sillä paikalle osui nuori sveitsiläinen pariskunta. Istuimme terassilla lähemmäs tunnin. Sveitsiläiset varoittivat jäniksistä, joita loikkii pitkin teitä nimenomaan pimeän aikaan. Nyt oli jo niin ilta, että oli hieman hämärää. Minä tuumin, ettei kunnon roadkill-muhennos olisi pahitteeksi. Italiassa söin paistettua jänistä ja se oli erittäin maukasta, vaikka luita siinä olikin häiritsevän paljon ja syötävää melko vähän. Mitäköhän muut hostellin asukkaat olisivat mieltä, jos tullessani roikottaisin kuollutta jänistä korvista ja alkaisin kaikessa rauhassa nylkemään sitä yhteiskeittiössä? Luultavasti se herättäisi enemmän keskustelua kuin karppaus ja kananmunat.

Päästyäni lopulta Uigin rannoille havaitsin, ettei mitään rantaa näkynyt missään. Luultavasti laskuvedestä johtuen paikalla oli vain valtava hiekkakenttä, merta en nähnyt millään suunnalla. Hiekka-aavikolla tarpominen ei juurikaan kiinnostanut, joten ajelin sitten Vantos beachille, mikä oli oikein upea ranta ilta-auingon paisteessa eikä ollut kaukana Uigista. Paikalla ei ollut ketään. Kävin uimassa jääkylmässä meressä ja vaihdoin vaatteetkin siinä rannalla kenenkään häiritsemättä. Palattuani kaupunkiin oli jo melko pimeää, mutta jostain syystä en onnistunut ajamaan yhdenkään jäniksen yli. Muutamia kuitenkin näin. Illalliscurryn väsääminen meni jälleen jonnekin puolenyön nurkille.

<< Edellinen 4 / 7 Seuraava >>