Autoretki Norjaan

31.8.-6.9.2013

Calmisto World / Matkat / Autoretki Norjaan

Keskiviikko 4.9. Bodø – Saltstraum – Krokstrand

Respan tympeä ukko istui jälleen nojatuolissaan sama toppatakki yllään, kun ilmaannuin aamulla paikalle täppärini kanssa. Kysyttyäni netin salasanaa ukko totesi, ettei nettiin pääse ennen yhdeksää, mikä oli hieman outoa. Miksei se voisi olla käytettävissä kaiken aikaa? Verkko oli kuitenkin laitteeni mukaan pystyssä, vain salasanasta homma oli enää kiinni. Jätin mänttäämättä äijää turpaan ja palasin takaisin teltalle. Teimme aamiaiset keittiössä, jossa paska haisi edelleen. Kyllä oikeassa paistinpannussa kuitenkin saa ihan erilaiset munakkaat kuin trangian kattilassa, ja saimme jälleen olla keittiössä ja nauttia aamiaisemme rauhassa muiden häiritsemättä. Oli itse asiassa hieman outoa, ettei kukaan muu keittiössä viihtynyt, enkä keksinyt sille muuta selitystä kuin hajun. Alueella oli kuitenkin aika paljon porukkaa. Eilen illalla ennen kylpyläreissua paikalla oli ollut pari nuorta pojankossia miettimässä, miten pakastepizza paistetaan uunissa. Näimme myös tutun pariskunnan joka oli ollut myös Narvikin leirintäalueella, ja joissain mökeissä asui työmiehiä, joiden epäilin olevan töissä läheisellä siltatyömaalla.

Yöllä oli satanut, ja illalla penkeille levittelemäni vaatteet ja pyyhkeet olivat nyt märempiä kuin ne olivat eilen olleet. Ei auttanut kuin survoa ne kassiin odottamaan sopivampaa hetkeä kuivatella niitä. Päätimme jatkaa etelään kohti Saltstraumia, missä olisi nähtävillä maailman voimakkain vuorovesi-ilmiö sekä jokin pyörre. Alueella olisi esitteiden mukaan myös tarjolla paljon erilaisia ulkoilumahdollisuuksia. Harmiksemme alkoi taas tihuuttaa vettä. Päästyämme perille sade sen kuin vain yltyi, emmekä nähneet minkäänlaista pyörrettä. Menimme kuitenkin katsomaan vuolaan näköistä virtaa, joka oli vuorovesikalenterin mukaan noin tunnin päässä kliimaksistaan.

Koko päivän jatkunut sade alkoi kuitenkin jo hieman vituttaa, sillä minkäänlainen ulkoilu ei siinä säässä oikein inspiroinut. Emme jaksaneet ihmetellä olematonta pyörrettä enempää tai jäädä odottamaan virran voimistumista, joten ajoin auton sateensuojaan sillan alle ja ryhdyimme syömään. Joitain ohikulkijoita näkyi, mutta he eivät kiinnittäneet touhuumme mitään huomiota. Aterian jälkeen päätimme jatkaa etelään.

Ajoimme laajan luonnonsuojelualueen halki, ja maisemat alkoivat muistuttaa lähinnä arktista tundraa. Puita ei enää ollut, vain paljaita tuntureita. Pysähdyimme suurelle asfaltoidulle parkkialueelle keskelle ei mitään ihailemaan maisemia. En keksinyt selitystä, miksi aution näköisellä alueella tunturin laella oli sellainen. Ehkä se oli rekkamiesten yöpymisalue, sillä raskasta liikennettä alueella tuntui kulkevan. Parkkialue oli tyhjä, mutta sen liepeillä maleksi noin parinkymmenen yksilön porotokka. Porot olivat arkoja ja loikkivat pakoon kamera kädessä lähestyviä retkeilijöitä. Jotkut vierailijat olivat huomaavaisesti kipanneet autostaan kaikki roskat pusikkoon alueen laidalle. Tyypillistä välinpitämätöntä turistitoimintaa.

Norjassa ihmetyttää liikennekulttuuri, joka on Suomea valovuosia edellä. Rekkakuskit vinkkaavat ohituspaikat vilkuttamalla, kun Suomessa niillä on lähinnä tapana tulla rampilta kolmion takaa suoraan kylkeen jos et väistä. Muutenkaan täällä ei ole näkynyt kuin muutamia idioottiohittelijoita, ja nekin olivat olleet lähinnä saksalaisia turisteja uudenkarheat Audit perseen alla. Luonnollisestikin teiden mutkaisuus hieman rajoittaa paikallisia ritariässiä toteuttamasta itseään.

Pian kuitenkin osuimme pienen Krokstrandin kylän kohdalle, missä päätimme huviksemme vilkaista sisämajoituksen hintoja. Kylmyyttä on tosiaan koettu tähän mennessä ihan tarpeeksi, ja sateen mahdollisuuskin oli yhä ilmassa. Mökkialueella oli useita eri kokoisia kömmeleitä sekä minigolfrata männikön suojissa matalan kivipohjaisen joen äärellä. Joki oli niin matala että siitä olisi voinut kahlata yli eikä siinä olisi mitään järkeä yrittää kalastaa muilla kuin hinttarien vehkeillä - eli siis perholla. Respa oli kiinni, mutta rakennuksen seinässä oli kehoitus vallata jokin mökeistä omin päin ja maksaa myöhemmin kun respa on auki, tai maksun voi käydä suorittamassa myös tien varressa olevaan kahvilaan.

Kaikkien mökkien ovet olivat selällään ja avaimet roikkuivat ovessa, joten täälläkin olisi voinut helposti toteuttaa yövy & pakene-taktiikkaa, mutta emme kuitenkaan viitsineet. Kaikki mökit näyttivät olevan tyhjillään, joten valtasimme yhden pienimmistä ja suuntasimme sitten kahvilalle. Tutkiessamme mökkejä aiemmin ohittamani rekkakuski oli myös ehtinyt paikalle ja pysäyttänyt kahvilan pihaan. Maksoimme ilomielin 300 kruunua mökissä olevista ylellisyyksistä - sähköpatterista ja jääkaapista. Hinta oli suhteessa halpa, jos vertaa että telttapaikasta leirintäalueella saa yleensä maksaa vähintään puolet tuosta hinnasta - ja olkoonkin että Intiassa samalla hinnalla pääsee loistohotelliin. Nyt ollaan kuitenkin ehkä maailman hintavimmassa maassa.

Ilta meni mukavasti oluen, musiikin ja virkkaustöiden parissa. Kylmälaukun sisältö oli tungettu jääkaappiin keräämään lisää kylmyyttä ja oluetkin jäähtyivät pakastelokerossa vauhdilla. Täysille wäännetty 800 watin patteri lämmitti pienen mökin nopeasti. Tämä oli todellakin luksusta aiempaan verrattuna. Villakalsarit saivat kyytiä ja vaihtuivat t-paitaan. Ensimmäistä kertaa reissun aikana yöllä nukkuessa tuli hiki, ja jouduin vääntämään patteria jossain välissä pienemmälle. Ongelmia aiheuttivat ainoastaan ylemmän punkan tikkaat, jotka kaatuivat lattialle ainakin kahdesti. Yläsängyssä olisi ollut vaarallista nukkua.

Torstai 5.9. Krokstrand – Mo i Rana – Storuman - Uumaja

Aamulla oli jälleen aurinkoista ja koko alue näytti vielä kuolleemmalta kuin se oli illalla näyttänyt. Mökkikylän toiselle laidalle jossain vaiheessa saapunut yksinäinen karavaanarikin oli häipynyt, joten olimme jälleen paikan ainoat asukit. Minä kokoilin tavaroita autoon Siljan lakaistessa mökkiä sisältä. Hytin seinällä oli kehoitus tehdä näin ennen lähtöä, ja se oli käännetty useammallekin kielelle. Suomeksikin teksti oli käännetty - ilmeisesti googlen tai jonkun vastaavan avulla - ja joku oli huomaavaisesti korjannut kaikki kirjoitusvirheet jälkeenpäin kuulakärkikynällä. Mökissä on varmaankin joskus yöpynyt suomalaisia, joita virheet olivat häirinneet.

Matka jatkui kohti etelää ja Mo i Ranaa, mutta päätimme kuitenkin jatkaa suoraan itään ja jälleen kohti Ruåtsia. Reitti olisi koko matkan Uumajaan Blå vägeniä eli sinistä tietä – joka jatkuisi myös Suomen puolella Vaasasta eteenpäin kohti itää. Reitin alkupuolella oli paljon suuria järviä jotka olivat kuitenkin kaikki erittäin matalia, mutta tulin yrittäneeksi virvelöintiä vielä muutamissa paikoissa sillä lopputuloksella, että menetin yhden Abu Reflex-lipan. Ilmeisesti se juuttui jonnekin pohjakivien koloon. Olin ajatellut ruotsalaisten kalojen suosivan ruotsalaisia uistimia, mutta myöskään Toby ei tuottanut tulosta matkan varrella kokeilemissani järvissä.

Pysähdyimme syömään levähdysalueelle järven rannalle jossain Tärnabyn lähellä. Tällä kertaa päätin väsäillä kaali-papumuhennosta, jonka kaveriksi grillasin loput kalakakut. Hyväksi havaittua rapusalaattia oli myös aterian kylkiäiseksi.

Erikoista oli se, että maisemat Uumajaan saakka näyttivät jollain tavalla Lapilta. Olin kuvitellut maaston muuttuvan viimeistään puolessa matkassa kohti rannikkoa Pohjanmaaksi, mutta tosiaan tuntureita riitti ihan rannikolle asti. Matkan varrella ajoimme Kattisavanin leirintäalueen ohi, mutta emme pysähtyneet, vaikka paikka oli todella upean näköinen. Se oli hieman liian kaukana Uumajasta, ja halusimme olla aamulla jo vähintäänkin lähistöllä ettei laivaan ehtimisen kanssa tulisi ongelmia. Myöhemmin ei sopivia paikkoja enää tullut vastaan, joten siispä ajoin samaa kyytiä Uumajaan asti.

Päästyämme viimein perille oli jo ilta ja lähes pimeää. Uumaja oli kaupunkina melko iso, ja navigaattorin osoittama leirintäalue jossain aika kaukana keskustasta. Se oli myös suljettu jo viideltä iltapäivällä, eikä metallisesta portista ollut mitään mahdollisuutta päästä autolla ohi eikä ilman autoakaan – valvontakameroiden huomaamatta. Mutta ketäpä kiinnostaisi leiriytyä kameratolppien katveessa? Omasta mielestäni asiassa oli jo menty liian pitkälle ja saisivat puolestani pitää alueensa ja kameransa. Muista alueista ei ollut tietoakaan, joten päätimme etsiä sopivan paikan sissileiriytymistä varten. Ajoin alueen ohi rantaan, missä oli jokin luontopolun tapainen sekä opiskelijoiden ulkoilmabileet rannalla. Ilman riehuvia teinejä alue olisi ollut sissitoimintaan erittäin otollinen.

Lähistöltä löytyi sopiva paikka hetken etsiskelyn jälkeen, pieni puiden ympäröimä nurmikenttä vähän matkan päässä korkeasta aidasta, jonka toisella puolella oli suuri kerrostaloalue. Polun toisella puolella oli joku laudoista kyhätty vaja. Auton sai hyvin piiloon puiden suojaan eikä alueella näyttänyt liikkuvan ketään. Nurmikko oli melko pitkää, mutta kelpasi teltan alustaksi ihan hyvin. Pystytin grillin ja söimme iltapalan. Kauempana polulla kulki porukkaa pyörillä sekä jalan – metelin hiljentymisestä päätellen opiskelijat olivat siirtymässä ulkoilmasta baarien lämpöön.

Perjantai 6.9. Uumaja – Vaasa – Ilmajoki

Aamulla selvisi, mitä polun toisella puolella oleva lukittu vaja piti sisällään. Joku muija ilmaantui paikalle fillarilla, avasi lukot ja kaivoi kanootin esiin. Kiinnittämättä meihin mitään huomiota hän lähti kantamaan sitä rantaa kohti.

Meillä oli hyvin aikaa tuhlattavaksi ennen laivan lähtöä, joten päätimme mennä suurimpaan ruokakauppaan mitä lähistöltä löytyi vertailemaan hintoja ja ihmettelemään ruotsalaisten ruokatottumuksia. Huvinsa kullakin. Ica Maxi oli suurempi kuin yksikään näkemäni City Market, ja valikoimaa tosiaan riitti. Ostimme kaikenlaista kotiin vietäväksi, ja esimerkiksi erilaiset säilykkeet osoittautuivat edullisiksi. Mukaan tarttui myös useamman sortin makkaroita, rapujuustoa sekä Vasa Bryggerin erikoisia limsoja. Tulin myös havainneeksi ettei Pommac ole vain suomalainen erikoisuus, enkä nyt osaakaan sanoa kummat sen keksivät ensin, me vai hurrit.

Kauppareissun jälkeen päätimme käydä ihmettelemässä Uumajan keskustaa. Joka paikka tuntui olevan remontissa, eikä oikein minnekään pystynyt muutenkaan pysäköimään autoa. Poistuimme yhtä nopeasti kuin olimme ilmaantuneetkin. Ajoin Holmsundiin, ja tuhlasimme lopun luppoajasta ihmettelemällä kolerahautausmaata sekä vanhaa laivanraatoa pienen saaren edustalla melko lähellä laivaterminaalia. Saaren rannassa näytti olevan rikkaiden ökytaloja ja rantakallioilla oli homoja piknikillä. Silja tosin väitti yhden tyypeistä olleen nainen, mutta useinhan hinttarit ovat hieman naismaisia olemukseltaan.

Ökytalojen asukit olivat jättäneet herkkutatit ja lampaankäävät polkujen reunoilta keräämättä, joten minä päätin poimia ne parempaan talteen ja kuljettaa rajan yli. En voi käsittää noita hurreja. Ilmeisesti sienet kuuluu ostaa tölkitettynä Icasta vaikka niitä kasvaisi kotiportin pielessä ihan ilmaiseksi. Maistoimme nälän yllättäessä ostamaamme chorizoa, mikä aiheuttikin äkkiryntäyksen lähimpään Ican myymälään haalimaan niitä mukaan lisää vielä ennen laivan lähtöä. Ei se oikealta chorizolta maistunut, mutta oli silti järkyttävän hyvää jopa kylmiltään popsittuna.

Tuntia ennen laivan lähtöä olisi syytä näyttäytyä autojonossa, joten ajoimme terminaalille. Siellä oli jo jonoa, joka mateli eteenpäin melko hitaasti. Matkan saattoi maksaa nousematta autosta drive-in luukulla, jonka jälkeen oli ajettava jälleen uuteen jonoon. Ranskalaiset pakut olivat jälleen paikalla. Seurataanko meitä?

Botskissa oli lastausluukut vain toisessa päässä, joten rekkakuskit joutuivat ajamaan sisään peruuttaen. Henkilöautojen puolella ei mitään tapahtunut, vaikka laivan ilmoitettu lähtöaika oli jo muutamien minuuttien päässä. Joku jätkä heilui keltaisessa takissa radiopuhelimen kanssa ja näytti ahdistuneelta. Lopulta saimme kuitenkin luvan ajaa sisään.

Vaasan laivat olivat kokeneet melkoisen muutoksen 90-luvun huippuvuosien jälkeen, eikä parempaan päin. Ei ollut tarjolla meren herkkuja buffet-pöydästä, ei pelikasinoita eikä edes tax-freetä. Myynnissä oli kaikenlaista rojua sekä viinaa, mikä oli itse asiassa kalliimpaa kuin Alkossa. Vai onko normaalia, että salmaripullosta pyydetään 18 euroa? Joku Amerikan teemaviikko laivalla oli meneillään ja baarissakin olisi ollut jotain aiheeseen sopivaa live-musiikkia, mutta ei meitä jaksanut kiinnostaa. Torkuimme pöydän äärellä suljetun ravintolan lähes tyhjässä salissa. Matka kului lähinnä maihinpääsyä odotellen, sillä ei ulkonakaan huvittanut olla kylmän tuulen takia. Laivan perille saapuminen myöhästyi puolella tunnilla, ja kapteenin meriselitys oli kova tuuli. Eikö myöhästyneellä lähdöllä ollut mitään tekemistä asian kanssa? Jonkin onnenkantamoisen johdosta pääsin ensimmäisenä ajamaan ulos laivasta. Ehkä laatuautoille annettiin etuoikeus? Perässäni oli pari Porchea, viereisessä rivissä pakuja ja muita halpisautoja.

Vaasan keskusta näytti Uumajaan verrattuna hienolta. Kelikin oli mitä mainioin. Jätin auton parkkiin torin laidalle ja painelimme paikalliseen Amarilloon kiskomaan Cowboy samplerit naamaan. Se oli oikein sopiva päätös viikon jatkuneelle retkiruokailulle. Setti oli riittävä kahdelle ja siinä oli monenlaista lihaa ja ainakin viittä erilaista dippiä. Jatkoimme suoraan Ilmajoelle illan pimentyessä ja vatsat mukavasti täynnä.

<< Edellinen 3 / 4 Seuraava >>