Autoretki Norjaan

31.8.-6.9.2013

Calmisto World / Matkat / Autoretki Norjaan

Maanantai 2.9. Narvik - Svolvær

Myöhään venähtäneen yön takia tuli myös nukuttua hieman normaalia pidempään. Aamiaisjärjestelyjen jälkeen kello näytti jo puoltapäivää, mutta lomalla ei todellakaan tarvitse olla kiire minnekään. Maastomies istui jälleen keittiössä nenä kiinni kirjoissaan. Mietimme karttojen kera sitä, minne seuraavaksi kannattaisi suunnata, ja lopulta päätimme asian Lofoottien hyväksi. Matkaa oli tehtävä jonkin matkaa samaa reittiä takaisinpäin, kunnes korjattavana olevan sillan jälkeen maasto oli jälleen uutta. Matkalla kohti Lofootteja ohitimme pari pienempää kylää, joista yhdessä pysähdyimme juomaostoksille. Lievän kankkusen takia elimistö huusi jotain kylmää virvoketta, ja olutvarastoakin oli syytä samalla täydentää. Bunnpris-marketista mukaan tarttui jotain Solo-juomaa, sixpäkki Grans Bare olutta sekä iso pullo jotain punahilkkalimua. Kalja oli hurjan hintaista, vaikka Grans olikin ollut litrahinnaltaan kaupan halvinta. Bunnpris ei myöskään jostain syystä kelpuuttanut Mastercardia, joten juomat oli vingutettava Siljan Visalla. Yleensä kauppojen politiikkaan kuuluu hyväksyä joko molemmat tai ei kumpaakaan.

Matka jatkui kohti Lofootteja aurinkoisessa säässä, ja pian olimmekin suuren sillan kupeessa turistilauman ympäröiminä. Sillan kohdalta alkaisi kuningas Olavin tie, joka kulkisi aina Lofoottien kärkeen saakka. Parin valokuvan jälkeen ajoimme yli.

Sillan toisella puolella oli levähdyspaikka ja kivistä kasattu aallonmurtaja, jonka päässä joku norjalainen karavaanariukko oli kalassa. Mies oli valloittanut pohjaonkineen koko laiturin pään, mutta kyllä minäkin lopulta mahduin heittelemään. En kuitenkaan jaksanut kauaa yrittää, sillä saaliiksi sain vain älyttömän raskaita meriheiniä, ja ruohikkouistimilla en enää niitäkään. Siispä päätimme kuluttaa iltapäivän rannalla, uida ja grillata nauttien hienosta auringonpaisteesta.

Päätimme toteuttaa uimisen ensimmäisenä, sillä luultavasti sen jälkeen iskisi kova nälkä ja grillaus alkaisi kiinnostaa. Pukukoppeja ei ollut, joten uimavermeet oli vaihdettava ylle kukin sopivaksi katsomallaan tavalla. Paikalla oli muutakin porukkaa, joten nakuilemaan ei huvittanut tällä kertaa ryhtyä.

Vesi oli tietenkin hyytävän kylmää, joten ei siinä kovin kauaa viitsinyt pulikoida. Kylmyyttä voisi verrata uimahallin kylmäaltaan veteen. Vesi oli kuitenkin kirkkaampaa kuin missään tähän mennessä ja kaikkialla pystyi näkemään pohjaan asti. Pohjanmaan joet ja lammet ovat kuravettä kaikki.

Raahasin grillin rantakalliolle, jossa oli samalla mukava lämmitellä ja antaa auringon kuivata. Viipaloin grilliin paksua ruotsalaista makkaraa, jonka nimeä en enää muista. Yllättävän monet einekset ovat gluteenittomia, mutta sitten niistä löytyykin kaikkia kummallisuuksia, kuten veriproteiinia. Pisteet kuitenkin siitä, etteivät ole sotkeneet vehnäjauhoja joka paikkaan.

Ensimmäisenä paikalla ollut ukko sai saaliiksi reilun kokoisen kampelan, joka oli tarttunut pohjaonkeen joita mies oli viljellyt laiturin päähän useita. En tiedä mitä mies oli käyttänyt syöttinä. Muutamia muitakin äijiä kävi kokeilemassa kalaonneaan virvelin kanssa, mutta yhtä laihoin tuloksin kuin minäkin.

Auto oli kertynyt ahdistavan täyteen kaikenlaista roinaa, joten päätin hieman järjestellä tavaroita ja dumpata pois kaiken ylimääräisen. Roskikset olivat ääriään myöten täynnä, joten turhista rojuista oli hieman hankalaa hankkiutua eroon. Tein kuitenkin periaatepäätöksen siitä, ettei norjalaisia panttipulloja palauteta ja samalla roskiin lensi myös ylimääräisenä mukaan lähtenyt surkea makuualusta. Henkilöautoon ei voi mahtua enempää kuin kahden ihmisten retkivarusteet, joten isommalla porukalla on syytä liikkua farmarilla tai pakulla.

Matkan varrella kokeilin kalaonneani parissa muussakin paikassa, mutta tulokset pysyivät yhtä olemattomina kuin tähänkin asti. Muutamia pikkukaloja sekä pari merisiiliä onnistuin näkemään jostain sillalta, ja yhdellä rantakalliolla lojuivat kuolleen mustekalan jäänökset.

Svolværissa kävimme Statoilin asemalla vessassa, ja Silja osti rikkomansa vichypullon tilalle uuden. Pullo oli pudonnut maahan ja mennyt pohjastaan halki paikassa, jossa kävimme uimassa. Etsimme leirintäalueen joka oli hieman ohi kaupungin, mutta saapuessamme paikalle respa oli mennyt jo kiinni. Leiriydyimme omatoimisesti rannalle, ja minä kävin upottamassa Grans-päkkini rantakallioiden väliin kylmään veteen. Alue oli hiljainen ja tyhjä lukuun ottamatta pakun kanssa matkaavaa espanjalaista retkuetta, joka ilmeiseti piti jonkinlaista videoneuvottelua kotiin jääneiden kakaroiden kanssa. Onneksi tyypit kyllästyivät touhuun jo tunnissa; muuten olisin kai joutunut käydä heittämässä niiden täppärin mereen. Espanjalaiset todellakin osaavat pitää meteliä kaikkialla missä liikkuvat.

Rinteessä oli huoltorakennus, mutta ilmeisesti siihen kuuluva keittiö oli remontissa, sillä ovi oli lukossa ja pihassa lojui seinistä irti revittyjä lastulevyjä. Vessat sentään toimivat ja toisessa oli paperiakin, mutta suihkujen kohdalla huomasin tutun näyn, eli mustan metallisen boksin jonka kyljessä oli raha-aukko. Vehje näytti niin alkeelliselta että ehkä se olisi kelpuuttanut sisäänsä mitä tahansa mikä vain aukosta mahtuu, mutta eipä minua kyllä huvittanut suihkuun edes mennä, sillä olihan päivällä tullut jo uitua poikkeuksellisen puhtaassa vedessä.

Hain olueni vedestä ihan viime tingassa, sillä päkki oli irronnut kolosta johon olin sen tunkenut ja oli juuri aikeissa lipua rannasta kohti ulappaa. Olivat juomat sentään hieman ehtineet jäähtyä kylmässä vedessä. Grans osoittautui kunnon olueksi, ja päihitti mennen tullen mukana olevat Minimanista ostetut Olvit. Grillasimme vielä iltaeväät ennen nukkumaan menoa. Alueella oli pimeää, joten jouduin tarkistaa makkaroiden kypsyyden taskulampulla. Yöllä mereltä nousi sakea sumu, joka peitti alleen kaiken.

Tiistai 3.9. Svolvær - Skutvik - Bodø

Heräsimme jo viiden jälkeen aamulla kylmään tihkusateeseen. Sumu oli yön aikana kadonnut. Ainakin telttani oli sateenpitävä, sillä vettä oli tullut yöllä enemmänkin ja se oli kuitenkin pysynyt teltan ulkopuolella. Aamiaiset oli kokattava niin ikään sateessa joka ei osoittanut mitään loppumisen merkkejä. Onneksi mukana oli hupullinen ja sateenpitävä takki. Kävi mielessäni keittiön perustaminen huoltorakennuksen terassillekin, mutta idea jäi toteuttamatta. Olin vahvasti sitä mieltä ettei tästä leiriytymisestä todellakaan makseta mitään 20 euron leiriytymismaksua, joten päätimme liueta paikalta hyvissä ajoin ennen respan aukeamista. Hinta tuntui hieman turhan kovalta parista vessassa käymisestä, kun keittiötäkään ei voinut käyttää. Teltan voisi pystyttää nurmikolle missä tahansa muuallakin ja nauttia sateesta, ihan ilmaiseksi.

Häivyimme seitsemältä ja ajelimme vähän matkan päässä sijaitsevaan pieneen Kabelvågin kylään. Lofooteille oli muistamani mukaan luvattu huonoa säätä koko loppuviikoksi, joten olimme molemmat sitä mieltä, että voisimme hypätä laivaan ja poistua takaisin mantereen puolelle. Mutta mistä sellaisia lähtee? Kylässä oli pieni satama ja vanhoja idyllisiä puurakennuksia, mutta ei mitään tietoa lautoista. Muita ihmisiäkään ei siihen aikaan ollut liikkeellä, joten en voinut kysyäkään. Lauttasatama löytyi ajettuani takaisin kohti Svolværia, mutta lipunmyyntipistettä ei missään näkynyt, rannassa oli vain kaksi autovuokraamoa. Ajelimme siis keskustaan ja etsimme kirjaston. Se ei ollut vielä auki, mutta ajoin auton ihan seinän viereen ja laitoin täppärin hakemaan wlan-verkkoja. Kirjaston yhteys löytyi ja se oli myös salaamaton, mutta harmikseni selain vaati kuitenkin kirjautumista ennen nettiin pääsyä. Hyvä yritys.

Keskustasta rannan tuntumasta löytyi turisti-info, mutta sekin oli vielä kiinni. Kävin aikani kuluksi viereisessä loistohotellissa kusella, ja sillä aikaa Silja oli havainnut kahvilan torin toisella puolella. Menimme sinne istumaan ja nauttimaan tuopilliset vihreää teetä infon aukeamista odotellessamme. Infosta selvisi ettei lauttamatkaa tarvitse maksaa etukäteen, vaan voisin ajaa suoraan autokaistalle jonoon ja maksaa liput vasta laivaan noustaessa. Telineestä tarttui mukaan myös pari esitettä, joita Silja voisi matkan aikana lueskella ja etsiä kiinnostavia paikkoja. Tietenkin erilaisia matkamuistojakin oli tarjolla kuten tällaisissa paikoissa yleensä, mutta miksi tuhlata rahoja turhuuksiin? Jostain olin hiljattain lukenut, että noin 90% matkoilta tuoduista tuliaisista päätyy yleensä roskiin, unohtuu komeron pohjalle tai menee kierrätykseen. Angorasukat olisivat voineet olla kokeilemisen arvoiset ja ehkä myös lämpöiset, mutta jätin kuitenkin nekin ostamatta.

Palasimme satamaan, ja ajoin Skutvikin kaistalle paikalla olevan ainoan karavaanarin perään. Laiva oli jo saapunut laituriin ja kyydissä olleet matkustajat poistuneet paikalta. Jonoa alkoi muodostua taaksemme, ja hetken kuluttua pääsimme ajamaan laivaan. Parin tunnin matkalle kertyi hintaa noin 50 euron verran, ja suurin osa hinnasta kertyi auton kuskaamisesta. Laivan lähdettyä seisoskelimme kannella katselemassa sumuisia maisemia, kunnes kylmyys ja tuuli pakottivat meidät takaisin sisälle. Loppumatka meni penkeillä nuokkuessa, sillä ei merellä ollut mitään nähtävää.

Pysähdyimme jonkun matkaa Skutvikista ajettuamme nälän häiritseminä. Ajoin jonkun sillan yli, jonka toisella puolella oli sopiva pysähdyspaikka metsän reunassa. Puiden lomasta pilkotti jälleen syötävän näköisiä sieniä, joten päätimme tehdä tarkempaa tuttavuutta metsän kanssa. Maasto oli erittäin hankalakulkuista, mutta sammaleisen kivikon notkelmissa oli hyvännäköisiä haaparouskuja, joita en edes harkinnut jättäväni sinne mätänemään. Pienen uurastuksen päätteeksi meillä oli jälleen kassillinen ilmaista evästä mukana. Siinä en kuitenkaan ajatellut ryhtyä ryöppäyshommiin, joten kaivoin grillin esiin ja laitoin makkarat tulille. Paistoin myös metsästä löytyneen ainokaisen pienen tatin siinä samalla.

Saavuimme illansuussa Bodøn kaupunkiin, joka oli heti Tromsøn jälkeen Pohjois-Norjan suurin asutuskeskus. Liikennettä oli tavallista enemmän, ja kolmikaistaisen tien keskimmäinen kaista oli ilmeisesti ruuhkatilanteesta riippuen joko kaupungista pois ajavien tai sinne saapuvien käytössä. Ajokaistat oli merkitty elektronisin vaihtuvin suuntavaloin. Laitoin Garminin hakemaan leirintäalueet, jollainen löytyikin sopivasti hieman ennen kaupunkia. Ajoimme sinne ja varasimme telttapaikan yhdeksi yöksi. Hieman tympeän oloinen vanha ukko otti respassa varauksia vastaan paksu toppatakki yllään. Rakennuksessa olikin lähes yhtä kylmä kuin ulkona.

Kaupungin kylpylää oli hehkutettu turisti-infosta nappaamissamme esitteissä, joten päätimme viettää illan rentoutuen tällä kertaa lämpimässä vedessä. Paikka oli ihan leirintäalueen lähellä, ja hinnaltaan melko tyyris. Otimme normaalin allaslipun lisäksi myös eräänlaisen ”hyvinvointipaketin” erilaisine saunoineen, ja jouduin myös ostamaan uimashortsit koska boksereilla en kehdannut julkisiin altaisiin mennä. Miksi joka reissulla uimashortsit unohtuvat kotiin? Kysyessäni vuokrahousuja vastaanoton tyttö kertoi, että niitä oli ainoastaan myytävänä.

Hyvinvointipaketti tarkoitti yllättäen baaria, joka oli muilta asiakkailta suljetulla alueella ja elegantisti kynttilöillä valaistu. Ihmekös, kun paketin ikäraja oli K18. Mutta miten ryyppääminen lisää kenenkään hyvinvointia? Lisäksi oli joitain rentoutumishuoneita sekä melkoinen valikoima erilaisia saunoja ja tietenkin porealtaat sekä sisätiloissa että ulkona. Suihkujakin oli aika erikoisia, muun muassa sellainen josta tuli välillä kylmää ja välillä kuumaa vettä.

Saunoista taisimme illan aikana testata lähes jokaisen. Tarjolla oli tavallinen höyrysauna, suolasauna, infrapunasauna, suomalainen sauna, roomalainen tepidarium sekä jokin kummallinen meditaatiosauna rentoutusmusiikkien kera. Tepidarium oli höystetty joillain tuoksuilla sekä vaihtelevalla valaistuksella. Suomalaisessa saunassa makoili mies, joka yllättäen kysyi olemmeko Suomesta. Mies oli puoliksi suomalainen, mutta puhui kieltä melko huonosti. Totesimme molemmat löylyt liian pistäviksi sekä ilman liian kuivaksi. Löytyi myös hieman kummallista rekvisiittaa, kuten kiukaan ylle ripustettu metallinen pata, mikä ei ainakaan oman käsitykseni mukaan saunaan kuulu. Ehkä ilmankosteus olisi noussut, jos sinnekin olisi kaadettu vettä? Koristeelta se kuitenkin näytti, ja oli lähinnä tiellä löylyä heitettäessä.

Allasosasto oli hyvin samankaltainen minkä tahansa Suomessa olevan kylpylän kanssa, löytyi aaltoallas, liukumäkiä, virtaustunneli sekä ulkoallas. Oli myös perinteinen hyppyallas, mutta metrin ponnahduslautaa lukuun ottamatta torni oli jostain syystä suljettu. Uituamme itsemme nälkäkuoleman partaalle suuntasimme ulos. Pukiessani jokin kumma sähkökatko pimensi pukuhuoneet, ja jouduin suoriutumaan urakasta pelkkien hätävalojen loisteessa.

Palasimme leirintään ja suorimme samantien keittiöön, jossa haisi suoraan sanottuna paskalle. Silja avasi ovet paikan tuulettamiseksi, mutta ei se paljoa auttanut. Sienitouhut sujuivat mukavasti yhdessä, ja tällä kertaa pääsin paistamaan niitä oikeassa teflon-pannussa... joka tosin oli samanlaisessa kunnossa kuin pannut yhteiskeittiöissä kaikkialla tähänkin asti. Pintaa oli enemmän poissa kuin jäljellä. Aina se silti paistoalustana teräskattilan voittaa, sillä olihan meillä mukana runsaasti rasvaa voiteluaineeksi.

Hämmästyin myöhemmin illalla teltan luona, sillä ihan oikea kettu loikki ihan leirin vierestä illan pimeydessä. Mieleeni muistui naali, joka oli pyörinyt Heidalurin leirintäalueella Islannissa ja syönyt kaiken tarjottavan kärähtäneistä lampaansydämistä lähtien. Olin jo kaivamassa kameraani esiin, kun eräs autossa istuva idiootti päätti laittaa valot päälle säikyttäen ketun tiehensä. Samainen äijä oli hetkeä aiemmin kussut sivistyneesti suoraan viereisen mökin ovelta nurmikolle. Jätin palan makkaraa nurmikolle ketunsyötiksi, mutta otusta ei enää paikalle ilmaantunut. Aamulla makkaranpätkä oli kuitenkin kadonnut, liekö sen syönyt kettu itse vai jonkun karavaanarin mukanaan tuoma rakki?

<< Edellinen 2 / 4 Seuraava >>