Autoretki Norjaan

31.8.-6.9.2013

Calmisto World / Matkat / Autoretki Norjaan

Tämä on kertomus viikon mittaiselta Norjan reissulta, jonka teimme hyödyntäen syyskuun alkuun lykättyä viimeistä kesälomaviikkoa. On itse asiassa ihme etten ole koskaan maassa käynyt, vaikka se on niin lähellä. On ollut tapana lähteä merta edemmäs kalaan.

Oli sanomattakin selvää että reissu tehtäisiin omalla autolla, sillä perille pääsee helposti maata pitkin jos vain jaksaa ajaa. Minulla on muutenkin jo hyvin kertynyttä ajokokemusta vuoristoisilla seuduilla, erityisesti Islannissa sekä Skotlannin Hebrideillä viime kesäkuussa.

Matka oli tarkoitus toteuttaa telttaillen sekä omissa eväissä, sillä Norjan hinnat ovat suomalaiselle reppureissaajalle jossain käsityskyvyn ulkopuolella. Retkeä varten on ostettu pieni kaasupoltin sekä jokin trangian halpa mutta yhtä pätevä kopio kattiloineen päivineen. Lisäksi varusteisiin kuului jo Islannissa käteväksi todettu pieni hiiligrilli sekä kaikki jämähiilet, mitä kahdesta asunnosta saatiin kokoon haalittua. Ainoaksi suureksi menoeräksi muodostuisi bensa, joka maksaa Norjassa noin 2€ litralta.

Lauantai 31.8. Seinäjoki - Ylivieska - Överkalix - Kiruna

Matka starttasi Seinäjoelta Minimanin pihasta tarkalleen puolilta päivin. Olimme hamstranneet kaupasta lihoja ja hyvin säilyviä makkaroita kylmälaukkuun ja lisäksi erilaisia säilykkeitä ja muuta vastaavaa. Ennen Minimanissa käyntiä olin napannut paikallisesta Erä-Tukusta merinovillaiset tarjouskalsarit 59 euron hintaan.

Ajoin yhtä soittoa ensin Ylivieskaan, jossa pidettiin pieni kusitauko ABC:lla. Peräluukusta napattiin pätkä makkaraa sekä pala karppirieskaa, joka oli leivottu vartavasten reissueväiksi edellisenä iltana. ABC sai pitää hikiset ja kalliit hiilarieväänsä.

Matka jatkui lämpimässä ja aurinkoisessa säässä pohjoiseen aina Tornioon saakka, missä keskustan kohdalle päästyämme huomasimmekin yllättäen olevamme jo Ruotsin puolella. Haparandasta selvittyäni ajoin levähdysaluelle, jotka Ruotsissa ovat yleensä vain bussipysäkin kokoisia. Olin ajatellut vanhan perinteen jatkamista, perinteen jonka mukaan Ruotsiin on heti ensitöikseen kustava ja vasta sitten suunniteltava jotain muuta, mutta en kehdannut olla heti antamassa huonoa kuvaa suomalaisista vihatun naapurimaan kansalaisille, joita kulki tiellä melko tiheään. Kusitauko sai siis vielä odottaa.

Panin oitis merkille, että ruotsalaiset kitsastelevat liikennemerkkien kanssa eikä niitä ole yhtä paljoa ja yhtä selkeitä kuin Suomessa - monet tosin väittävät että Suomessa niitä on aivan liikaa ja noin puolet niistä saisi kerätä pois teiden varsilta. Ruotsalaiset myös säästävät maalia käyttämällä tien reunaviivojen tilalla katkoviivoja, ja liikennemerkitkin tulevat halvemmiksi kun ne asetetaan normaalia lyhyemmän kepin päähän. Osa merkeistä oli piilotettu metsän sekaan ja olivat hädin tuskin havaittavissa. Koko alkumatka Haparandasta oli miinoitettu täyteen kameroita, mutta onneksi jokaisesta oli sentään asiallisesti varoitettu noin 200 metriä ennen kyltillä, joka myös muistutti nopeurajoituksesta. Suomen kamerat ovat vittumaisempia, mutta niitä on vähemmän.

Matkaa oli tehty tähän mennessä ilman navigaattorin apua, mutta nyt jouduin poistamaan mp3-soittimen pistokkeesta ja asettamaan Garminin sen tilalle. Syynä oli se, ettei reittiä Kirunaan oltu viitoitettu ollenkaan, enkä jaksanut ruveta lottoamaan liikenneympyröissä joita näytti riittävän. Reitti löytyi, mutta jouduin alkuun ajamaan joitain hiekkateitä pitkin. Myös kusitaukokin järjestyi, kun olimme hieman syrjäisemmällä tiellä. Suomalaisten radiokanavien lisäksi jotain ruotsalaisiakin kuului, mutta ne kaikki soittivat maalle tyypillistä hinttaripoppia, jota en pystynyt kuuntelemaan alkueläimen tasolle vajoamisen pelossa.

Reitti kulki aluksi Tornionjokilaaksoa pitkin pohjoiseen, missä maisemat olivat upeita. Matkan varrella kummastuttivat suomalaiset ja puoliksi suomalaiset paikannimet, joihin välillä sekoittui myös saamelaisilta kuulostavia nimiä, ja niitä riitti ihan Kirunaan saakka. Myöhemmin selvisi netistä, että reitin alkuosuuden olisi voinut ajaa parempaakin tietä, mutta tuolloin olisi ajettava ensin Kalixin suuntaan ja käännyttävä pohjoiseen kohti Överkalixia. Me taisimme silti kulkea hienompaa maisemareittiä pitkin.

Överkalixissa pysähdyimme illansuussa ensimmäisen kerran nälän vaivaamina. Kylästä löytyi suurempi levähdysalue sillan kupeesta, mikä vaikutti oikein sopivalta paikalta ryhtyä ruuanlaittoon. Pikaruoka syntyi näppärästi trangian kattilassa kinkkusuikaleista, kasvissekoituksesta ja kananmunista höystettynä sopivalla määrällä öljyä ja mausteita. Mitään penkkejä ei alueella ollut, mutta onneksi jakkarat olivat mukana. Olin ostanut itselleni Biltemasta hienon kokoon taitettavan nojatuolin, jonka käsinojista löytyivät sekä kylmäsäilytyskotelo että juomateline. Ykilö oli ollut myymälän viimeinen kappale, eikä se edes maksanut kuin 20 euroa. Jotkut ohiajavat ruotsalaiset rääkättivät meille, mutta syy siihen jäi hämärän peittoon. Oliko kyse vittuilusta vai tervehtimisestä vai mistä? Oliko tien varressa kokkaaminen hurrien mielestä liian omituinen harrastus?

Loppumatka Kirunaan sujui nopeasti E10-tietä pitkin, jolla ei juuri muuta liikennettä näkynyt. Yksittäinen poro tallusteli tiellä hieman ennen napapiirin rajaa, ja vastaan tuli harvakseltaan vanhoja jenkkirautoja. Ehkä jossain lähistöllä oli jokin niiden kokoontuminen, tai sitten hurrilappalaiset pitävät sellaisilla ajamista ihan normaalina touhuna. Maisemat muuttuivat hienommiksi mitä pidemmälle pääsimme, ja perillä Kirunassa olimme joskus yhdeksän jälkeen illalla. Kilometrejä oli päivän aikana kertynyt lähemmäs 900.

Leirintäalue löytyi noin kymmenen liikenneympyrän jälkeen, enkä olisi varmasti osannut sinne ilman Garminin apua. Viitoitus puuttui jälleen. Leirinnän respa oli mennyt jo kiinni, mutta rakennukseen integroidussa baarissa oli elämää sekä henkilökuntaa paikalla. Jouduin kysyä leirinnästä baaritiskiltä, ja asia hoitui. Camp Ripan oli useamman tähden paikka uima-altaineen ja vesiliukumäkineen, jotka tosin nyt olivat kaikki tyhjillään. Oliko niissä enää vettäkään? Pimeässä en nähnyt.

Alueelle ajettiin portista ovikoodin avulla. Enimmäkseen leiriytyjät olivat maanteiden kauhuja eli karavaanareita, mutta muutamia telttojakin löytyi. Pystytin jo Islannissa hyvin palvelleen häkkyräni sopivaan paikkaan lähelle nuotiorinkiä, missä jotkut ruotsalaiset istuskelivat. Raukat eivät olleet onnistuneet paistamaan makkaroitaan makkaratikkujen puutteen vuoksi, eikä sellaisia ollut löytynyt respasta kysymälläkään. Minua lähinnä huvitti kaivaessani Leathermanin taskusta ja painellessani metsään. Eikö sellainen pitäisi olla aina mukana retkeiltäessä? Lähimpien puiden alaoksat olivat jo joutuneet vandaalien kohteeksi luultavasti samasta syystä, mutta hetken kuluttua meillä oli juuri sopivan kokoinen makkarakeppi ja Lidlin käristeet notskissa paistumassa. Hurrit eivät jääneet, mutta jättivät meille kasan halkoja. Käristeiden ohessa nappasin pari olutta kylmälaukusta ennen telttaan siirtymistä.

Sunnuntai 1.9. Kiruna - Narvik

Aamulla sää oli melko synkkä ja viileä. Heräsimme aikaisin ja menimme huoltorakennukseen katsomaan, mitä kaikkia mukavuuksia 160 kruunun leiritymishintaan sai. Rakennuksesta löytyi useita helloja mutta ei minkäänlaisia keittovälineitä, joten ajoin auton rakennuksen eteen ja kannoimme koko matkakeittiön vermeineen sisälle. Munakokkelit ja kasvispaistos syntyivät trangian astioissa paistinpannun ja kattilan kannen toimiessa lautasina. Sellainen setti on juuri sopiva kahden hengen ruokailuja varten, mukana on kaikki oleellinen mutta ei mitään ylimääräistä. Settiin kuuluneen kahvipannun olin jättänyt kotiin, sillä kahvia meistä ei kumpikaan juo.

Suihkussa käynti tuntui houkuttelevalta, mutta kuumaa vettä sai ainoastaan syöttämällä kymmenen kruunun kolikon automaattiin. Mistäs sellaisia? Kävin respasta kysymässä sen auettua yhdeksältä, mutta luottokortilla ei voi höylätä rahaa kassalla, olisi ostettava jotain. Päätimme käydä kaupungin keskustassa pyörimässä, jossa hoidimme samalla auton tankkauksen - erittäin kannattavaa kaataa laari täyteen ennen rajan ylitystä, sillä Ruotsissa löpö on vielä samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Samat laadut olivat täällä myynnissä kuin kotonakin, tosin sillä erotuksella ettei E-litkuja oltu mainittu missään. Ehkä Ruotsin ysivitonen on jopa käyttökelpoista? Bemarin tankkiin laitettiin silti ysikasia, kuten kotonakin.

Torilla oli menossa jokin markkinatapahtuma, tai sitten se vaan on täynnä myyntikojuja normisunnuntaisinkin. Väkeä ei juuri tuohon aikaan kuitenkaan ollut liikkeellä, ja osa myyjistäkin vasta pystytteli kojujaan. Katselin hieman haikeana upeita (ja helvetin kalliita) eräsaappaita yhdessä kojussa, mutta en raaskinut tuhlata yli sataa euroa sellaisiin. Myös "suomalaista makkaraa" oli tarjolla, mutta emme maistaneet sitäkään. Torin laidalta sai kruunuja Nordean seinästä, mutta vielä olisi muutettava huntti kolikoiksi ennen suihkuun pääsyä.

Kävimme vielä ICA-marketissa tutustumassa elintarvikkeiden hintapolitiikkaan sekä tekemään ostoksia ennen Norjan puolelle siirtymistä. Makkaroita oli tarjolla hyvä valikoima, ja löytyi hyllystä jopa Atrian nakkeja ja myös jotain Valion tuotteita... ja jos oikein muistan niin taisi Puolassa valmistettua Turun sinappiakin olla. Ostimme usean paketin halpaa pekonia ja jotain paksuja pötkömakkaroita.

Rikoin satasen leirinnän respassa ja jaoin läjästä suihkupoletit meille molemmille. Hurrilainen kympin kolikko on pieni ja paksu kuin Englannin punta. Kävimme pesulla, purkasimme leirin ja jatkoimme eteenpäin.

Kirunasta pääsee Narvikiin näppärästi jatkamalla samaa E10-tietä pohjoiseen, mutta me pysähdyimme erämaassa noin puolessa välissä matkaa. Aluksi oli tarkoitus vain kiivetä läheiselle kukkulalle maisemia katsomaan, mutta rinteet olivatkin täynnä syötäväksi soveltuvia sieniä. Löysin melko hyvän saaliin karvarouskuja sekä muutaman kommunistitatin, ja ilmaiset eväät kerättiin muovikassiin. Keli oli mitä hienoin, joten ulkoillessa vierähti tovi. Kukkulan laelta oli hienot näkymät vänkyräiseen koivikkoon, kauempana oli neva sekä kirkasvetinen järvi. Tien toisella puolella näkyi malmirata ja tuntureita.

Reitti Kirunan ja Narvikin välillä oli täynnä ohiteltavaa - Norjan kilvissä liikkuvia karavaanareita, jotka kai suuntasivat takaisin kotiin koska oli sunnuntai. Lähes kaikki olivat liikkeellä samaan suuntaan. Reitti kulki suurimmaksi osaksi rautatien viertä, mitä pitkin raskaita malmilasteja kuskaavat junat kulkivat. Kiruna on nimenomaan kaivoskaupunki, ja sieltä esiin kaivettu rauta rahdattiin rataa pitkin rannikolle ja siitä eteenpäin... varmaankin jenkkeihin nato-aseiden valmistusta varten? Pitäähän supervalloilla olla asianmukaiset vermeet ählämien kyykyttämiseksi.

Rajalla ei nytkään tarvinnut pysähtyä, mutta pysähdyimme silti ihan huvin vuoksi ja pitämään kessutauon Norjan puolella. Olin päättänyt poltella normia tupakkaa matkan aikana, sillä sähkövehkeiden kanssa en jaksanut ruveta temppuilemaan. Tupakat kannattaakin ottaa mukaan kotoa, sillä heti Ruotsin puolelle siirryttäessä hinta pompsahtaa kummasti, ja 50g sätkäpussi maksaa 15 euroa. Sätkäpapereita löytyy, mutta filttereitä ei, sillä maassa tunnutaan suosittavan hylsyvehkeitä. Röökitarvikkeita piilotellaan kaupoissa Ruotsissa kuten meilläkin, ja niiden ostamisesta onkin tehty melkoisen haastavaa. Kirunan Ica Kvantumissa oli ensin tulostettava oikeaa tavaraa vastaava lipuke automaatista myymälän puolelta, jota vastaan sai kassalta koodin kun röökit oli maksettu. Koodilla toppa irtosi automaatista, jotka oli sijoitettu kassojen jälkeen paikalle, jossa Suomessa oli RAY:n peliautomaatteja.

Narvikiin oli ajettava pitkän sillan kautta, joka oli remontissa. Siltojen korjailijoiden ikuisuusprojekteja on näköjään muuallakin kuin Suomessa. Leirintäalue löytyi Narvikiin johtavan tien varrelta hieman ennen kaupunkia, joten pystytimme leirin saman tien ja minä laitoin grillin kuumenemaan. Paistoin paketillisen Atrian XXL-pihvejä, joilla nälkä katosi mukavasti. Vilkaisin ohimennen myös keittiötilat ja pengastin läpi kaikki kaapit. Oli joitain astioitakin. Yksinäinen maastopukumies istui yhden pöydän ääressä lukemassa. Ilma oli edelleen mukavan aurinkoinen, joten päätimme ajella keskustaan ja siitä edelleen köysiradalla vuorelle, missä oli näköalapaikka sekä jokin ravintola. Liput kaapelihissiin olivat törkeän hintaiset, mutta ei vuorelle todellakaan huvittanut lähteä kävellen kapuamaan. Normikunnossa kyllä, mutta ei hermovikaisella kintulla.

Vaunuissa oli istumapaikat neljälle, mutta letkan viimeisenä oli metallinen avomallinen häkkyrä, jota ehkä käytettiin tavarahissinä. Puuttuva koppi löytyi jonkun vajan takaa maasta, ehkä se oli rikki tai vaihdettu jotain tarkoitusta varten avohäkkiin? Ylhäällä kulutimme tovin jos toisenkin vain notkumiseen ja maisemien katseluun. Joitain sitkeitä sissejä saapui paikalle jalan pientä polkua pitkin, ja pari tyyppiä hissillä polkupyörien kera. Sama reitti alas fillarin kyydissä voisi kiinnostaa minuakin. Menimme kuitenkin hissillä, kun kalliit liput oli jo joka tapauksessa ostettu. Vilkaisimme myös kartassa mainittua ”Geysiriä”, joka oli rinteessä alempana. Kyseessä olikin vesivoimala, jonka olisi tarkoitus suihkauttaa vettä yli sadan metrin korkeuteen joka päivä tiettyyn kellonaikaan. Poistuimme paikalta jäämättä odottamaan sitä.

Keskustassa kävimme ihmettelemässä kirkkoa sekä hieman syrjemmässä lentokentän takana piilevää uimarantaa. Pärjäsimme ihan hyvin pelkän paperikartan avulla, joten sain kuunnella valitsemaani musiikkia tikulta suurimman osan aikaa. Silloin kun oli turvauduttava Garminin apuun ja kytkettävä soitin irti tulin huomanneeksi, että norjalaisten radiokanavien musiikkitarjonta oli yllättävän sofistikoitunutta kun sitä vertasi hurrilaiseen homopoppiin. Tie rannalle oli lähestulkoon ajokelvotonta kuravelliä, ja se johti kallioiselle rannalle missä oli vanhoja puisia venevajoja rivissä sekä tonnikaupalla nousuveden mukanaan tuomaa rakkolevää. Uiminen ei käynyt edes mielessä. Olin suunnitellut illaksi kaljoittelua sekä metsästä löytyneiden sienten ryöppäämistä, joten päätimme suunnata takaisin leirintäalueelle.

Huoltorakennuksen pihaan oli ajanut Ranskan kilvissä oleva punainen farmari, joka oli tumpattu kattoa myöten täyteen erilaista roinaa. Auton kylkeen oli pultattu satelliittilautanen – luultavasti vain koristeeksi – ja kyljet oli liimailtu täyteen tarroja ja muuta vastaavaa. Auton omistajiksi paljastui hippipariskunta, jonka mies sönkötti jotain muille paikalla oleville naisen katsellessa hiljaa vierestä. Saimme mekin osamme äijän järjestämästä showsta myöhemmin, nimemme auton kylkeen sekä postikortin, jonka tekstiä en minä eikä Siljakaan osannut tulkita. Miehen puheesta sain sentään selville, että he olivat Suomessakin ehtineet käydä. Mies lahjoitti meille onnea tuovan poronsarven, joka sittemmin löysi paikkansa auton hattuhyllyltä. Toisessa teltassa lähistöllä majailevat saksalaiset olivat saaneet samanlaisen. Satuimme näkemään jo aiemmin mainitun keinotekoisen Geysirinkin – vesisuihku näkyi sopivasti leirintäalueelle asti.

Menimme alas teltalle keräämään tarvikkeet illallista varten. Sienten ryöppääminen on pitkällinen prosessi, jota varten tarvitaan runsaasti aikaa sekä useita tölkkejä olutta. Sienet on ensin puhdistettava sekä pilkottava, jonka jälkeen ne pitää vielä keittää sekä huuhdella. Vasta tämän jälkeen ne ovat valmiita pannuun. Keittiön ainoa kelvollinen kattila oli saksalaisten käytössä, joten jouduin hieman odottamaan... mutta ei se juurikaan haitannut. Meillä oli aikaa ja jääkaapissa kylmää olutta sitä varten. Illallisen valmistuminen venyikin aika myöhälle yöhön, mutta mitäpä tuo lomalla haittaa? Sienistä valmistui todella tuhti eväs ruotsalaisten pekonien ja sipulien kera. Sosialisoin myös pari lähes täyttä kaasusäiliötä keittimeen, sillä niitä oli hyllyllä pitkä rivi. Ilmeisesti niitä olivat jättäneet lentämällä poistuneet retkeilijät, sillä luultavasti kaasutankkeja ei saa laittaa edes koneen ruumaan, käsimatkatavaroista puhumattakaan. Tarjolla oli myös useita pulloja vanhanaikaisempien retkeilijöiden keittimissään käyttämää punaspriitä.

Yöllä paikalle osui pari pakettiautollista ranskalaisia jotka olisivat halunneet vuokrata mökin, mutta en minäkään voinut mitenkään mökin avaimeksi sillä hetkellä muuttua ja respa oli suljettu jo yhdeksältä. Porukalla oli telttojakin mukana, joten neuvoin niitä pystyttämään ne jonnekin ja hoitamaan maksuasiat vasta seuraavana päivänä. Porukka puhui keskenään jotain outoa kieltä joka ei ollut ranskaa, joten epäilin tyyppejä mustalaisiksi ja päätin olla varuillani ja pitää ainakin auton ovet lukossa. Siljan mentyä jo nukkumaan istuskelin vielä leirissä katsellen pilvien seassa himmeänä loistavia revontulia ja kuunnellen täppäristä musiikkia. Pallogrilli toimi lämmittimenä, sillä yö oli jälleen kylmä.

1 / 4 Seuraava >>