Mongolia

7.6.2015-26.6.2015

Calmisto World / Matkat / Mongolia

14.6.2015 Khongoryn Els

Aamuyöstä iski sellainen myrsky, että heräsin siihen. Kusella käydessä oli jo vähän suunniteltava, ettei tule kusseeksi väärään suuntaan pimeässä. Aamulla keli oli rauhoittunut, mutta huomasin teltan sauman ratkenneen lisää myrskyn aikana. Oli viileää muttei kuitenkaan kylmää. Kumma ettei teltta kuitenkaan ollut täynnä hiekkaa, sillä repeämä oli tuulen puolella. Jännä nähdä, montako yötä se mahtaa vielä kestää Mongolian karuja oloja. Kurtilla ei ollut työkalupakissaan jesseteippiä eikä edes minkäänlaista ompelukittiä, joten ajattelin että telttaillaan niin kauan kuin se on mahdollista ja hylätään tötsä sitten kun sitä ei voisi enää leiriytymiseen käyttää.

Söimme aamiaisen ja suunnittelimme sen jälkeen lähtevämme koko päiväksi kameliretkelle. Nyt ei ollut sapuskoissa kuitenkaan hiekkaa, sillä kaikki evästarpeet ovat olleet kaiken aikaa sisällä autossa. Kurt ei halunnutkaan lähteä mukaan kamelireissulle, vaikka olikin vielä eilen ollut aikeissa. Auto oli vikaantunut lisää matkan aika, ja sama tukivarsi oli pettänyt nyt toiseltakin puolelta. Kurtin päivä menisi autoa korjatessa - ja lisäksi jostain leiristä pitäisi vielä löytyä hitsausvehkeetkin. Alueella oli muutamia paimenten leirejä, joista niitä voisi lähteä kyselemään.

Ainoastaa yksi nuorempi nainen tämän kameliporukan joukosta osasi muutaman sanan englantia, mutta saimme kamelioppaaksi kuitenkin vanhan eukon, joka ei osannut sanaakaan. Kurt jäi autoa ropaamaan, todeten että kyllä noiden kanssa viittomallakin pärjää.

Kameli on todella kummallinen ja hieman oikukas otus, joka saattaa kaivata pari potkua vaivautuakseen nousemaan edes jaloilleen. Otuksen kyytiin noustaan sen röhnöttäessä mahallaan, jonka jälkeen otus sitten nousee pystyyn oikaisemalla ensin takajalat ja sitten etujalat. Edessä ja takana polvet taittuvat vastakkaisiin suuntiin. Nämä kamelit ovat kaikki kaksikyttyräisiä sekä melkoisen korkeita täydessä pituudessaan. Ohjakset ovat käytännössä vain pätkä narua, joka oli kiinnitetty kamelin sierainten läpi työnnettyyn keppiin.

Alkumatka taitettiin tiukassa karavaanissa, jossa edellisen kamelin ratsastaja pitelee seuraavan otuksen ohjaksia. Nenästä kiskominen saa kamelit seuraamaan kiltisti perässä. Kun päästiin kauemmas leiristä, muori antoi meidän ohjastaa itse, mutta siinä vaiheessa nämä kamelit heittäytyivät hankaliksi. Pitää huudahtaa "zhuu" ja hieman läiskiä narunpätkällä kylkeen, ja kameli lähtee liikkeelle - mikäli sillä ei ole siinä tilanteessa mitään erityistä sitä vastaan. Näiden kohdalla taisi vallita ehkä pieni auktoriteettiongelma ja otukset halusivat testata, josko tuntemattomia ohjastajia ei tarvitsisikaan totella. Tietenkin nämä mieluiten röhnöttäisivät paikoillaan paskoen ja kusten aavikolle, mutta kyllä ne hetken yrittämisen jälkeen saatiin liikkeelle. Siljan kameli kuitenkin pysähteli matkalla useita kertoja.

Olimme alustavasti sopineet, että palaisimme iltapäivällä kahdelta teltalle, johon mennessä Kurt olisi saanut auton korjattua ja laittanut meille lounaat valmiiksi. Alkumatkan kuljimme sora-aavikolla, mutta sitten opas kääntyi kameleineen kohti dyynejä kohdassa, missä ne olivat matalampia. Paluumatka taitettiin suurimmaksi osaksi hiekalla. Kyllä varmasti perse muistaa tällaiset ajelut vielä aikojen kuluttuakin, sillä kyyti oli melko epämukavaa eikä näissä ollut mitään kunnollisia satuloita, vain joitain räsyjä heiteltynä useita päällekkäin. Eukko nyhti jossain vaiheessa vähän karvaa kameleista ja työnsi vilttien alle lisäpehmusteiksi, mutta ei se paljoa auttanut. Kameleilla on myös taipusta kolhia toisiaan karavaanissa kuljettaessa, ja meikäläisen vasen kinttu sai matkan aikana vähän osumaa oppaan kamelin takakoivesta. Kamelit eivät ilmeisestikään nauttineet sierainten läpi työnnetyistä kepeistä, sillä niillä oli kovasti haluja hinkata kuonoaan milloin omaan etukyttyräänsä, milloin jonkun ratsastajan polveen.

Palattuamme noin neljän tunnin reissulta leiriin huomasin autoremontin olevan edelleen kesken. Nyt toinenkin takapyörä lojui maassa ja Kurt edelleen auton alla. Hitsausvehkeitä ei ollut yhdestäkään leiristä löytynyt, joten nyt olisi siirryttävä suunnitelmaan B, eli virityksiin. Lounas oli kuitenkin kannen alla pannussa lämpimänä odottamassa, joten me söimme tuhdit annokset kasviksia, nuudeleita ja makkaraa, jonka päälle pitäisimme tunnin ruokalevon.

Oli jälleen paahtavan kuuma, joten Kurt neuvoi jälleen yhden mongolialaisen hyvän niksin: lakki pois päästä ja kaadetaan siihen kanisterista vettä, sitten lätsä takaisin päähän. Temppu viilentää oloa joksikin aikaa, eikä täällä ole mitenkään tavatonta kuljeksia märkä lakki päässään. Ei edes pätkääkään kiinnostanut ajatella, oliko se muodinmukaista vai ei. Kurt myös lainasi minulle solumuovisen lisäpehmusteen kameliretken jatko-osaa varten. Olimme maksaneet koko päivästä, joten perseen hajoamisen uhallakin oli tehtävä vähintäänkin toinen lenkki dyyneille, tällä kertaa eri suuntaan. Retki oli maksanut yhteensä noin 50 euroa, joten lysti ei ollut edes ihan halpaa.

Teimme toisen, hieman lyhyemmän retken vastakkaiseen suuntaan, missä oli upeannäköisiä pieniä järviä matalampien dyynien lomassa. Tällä reissulla meikäläisen tuttu ja kelvolliseksi todettu kameli teki temput ja heittäytyi kyljelleen, kun olisi ollut tarkoitus nousta ylös ja jatkaa matkaa. Onneksi pääsin luikahtamaan kyydistä ajoissa, etten jäänyt viheliäisen otuksen alle. Siljan kameli oli nyt vaihdettu toiseen, ilmeisesti siksi että se oli luonteeltaan liian laiska.

Päästyämme takaisin paimenten leiriin meidät kutsuttiin sisälle tupaan, joka oli poikkeuksellisesti tiilistä kyhätty asumus gerin sijaan. Suurin piirtein koko perhe istuskeli pienessä kaksikamarisessa mökissä. Huoneista etummainen oli sekä eteinen että keittiö, jossa naiset hääräsivät ruokatarvikkeiden parissa lattialla istuen. Peremmällä oli isompi huone, jossa saatoimme istua sohvalla ja ottaa vastaan tarjottavia. Rapeita uppopaistettuja keksejä nutellan kera sekä tyypillistä mongolialaista maitoteetä. Tämä tee ei ole varmaan teetä koskaan nähnytkään, sillä se oli haaleaa ja maistui oikeastaan vain vedellä jatketulta maidolta. Kaikki kuitenkin joivat samaa - sekä vanhemmat miehet muutamia vodkanaukkuja. Meillekin tarjottiin snapsit, ja kaatamalla juoman ykkösellä alas saimme aikaan naurua sekä riemukkaat aplodit. Kaikki joivat snapsin yksi kerrallaan samasta kupista, mikä lienee maassa ihan yleinen tapa.

Perheen pää oli pitkätukkainen vanha ukko, joka kääri sätkiä suuresta peltirasiallisesta irtotupakkaa. Tässä perheessä oli ilmeisesti hylätty vanha perinne, jonka mukaan tupakkaa poltetaan pitkävartisesta piipusta. Annoimme oppaallemme rahat kameliretkestä, mutta tämä poninhäntäheebo vei rahoista leijonanosan antaen eukolle summasta korkeintaan neljäsosan. Mieskin puhui muutaman sanan englantia.

Poistuimme takaisin leiriin vain huomatakseni, ettei mongolialainen viritysremontti paljoa poikkea siitä, miten Venäjällä korjaillaan vanhoja Ladan romuja. Kurtin viritys käsitti vanhoista sisärenkaista leikattuja kumilenkkejä sekä rautalankaa. Minä jouduin vähän auttamaankin virityksen toteuttamisessa. Jäi kuitenkin vähän epäilyttävä fiilis siitä, miten kauan tällaiset patentit kestäisivät käytössä. No, muitakaan konsteja ei ollut olemassa, eikä Kurtin mukaan seuraava sum - eli Bulgan-niminen pikkukaupunki reitin varrella ollut kovin kaukana, emmekä ajaisi nyt avomaastossa ollenkaan.

Nautimme viritysten valmistuttua Kurtin kanssa vähän lisää alkoholia jutellen kaikenlaista pimeän tuloon asti ja vähän sen jälkeenkin.

15.6.2015 Khongoryn Els – Bayanzag – Ongiin Khiid

Heräsin aikaisin aamulla ennen auringonnousua villieläinten ja koirien meteliin... ja siihen että lähistöllä pimeässä puhuttiin suomea. En tiedä, mikä voisi kuulostaa täällä oudommalta. En kuitenkaan nähnyt huutelijoita, mutta ilmeisesti joku Anniina oli kateissa. Ilma oli melko kylmä, mutta olin kuitenkin pärjännyt yön ihan hyvin surkeassa makuupussissani. En ollut viitsinyt ottaa parempaa pussiani mukaan, sillä se on iso ja painava, eikä lähtiessä vielä ollut tiedossa, että vuokraisimme auton melkein koko reissun ajaksi.

Söimme munia ja makkaraa todella aikaisin, ja jatkoimme oitis leirin purettuamme kohti Bulgania. Emme löytäneet roskista paimenten luota, joten ajettuamme jonkun turistileirin ohi jätimme roskapussit rakennusjätekasan viereen. Kysyin Kurtilta miten jätehuolto Gobissa oikein toimii, sillä en oikein uskonut että täällä koskaan mikään jäteauto kiertäisi. Miehen kertoman mukaan joku ehkä joskus kerää pussit ja hautaa ne maahan. Ei varmaanlaan kuulosta kovin hyvältä, mutta ottaen huomioon miten vähän täällä on asukkaita ei niistä kuitenkaan mitään suurempaa ekokatastrofia pääse syntymään. Roskia myös poltetaan, ja savu katoaa Gobin autiomaahan kuin pieru saharaan.

Pysähdyimme Bulganin keskustassa, josta löytyi vain rivi pieniä kauppoja, kuten monessa muussakin paikassa. Yhdestä näistä löytyi makkaraa, yhdestäkään ei isoja viiden litran vesikanistereita. Jouduimme ostamaan kassillisen puolentoista litran pulloja. Suunnnitteilla oli myös suihkussa käynti, sillä yksi kauppiaista oli kertonut Kurtille, että jonkinlainen suihkutupa tästäkin kylästä löytyisi. Tuntuu että julkisia suihkuja on jokaisessa kylässä, mutta niiden löytäminen onkin ihan eri juttu. Mitään kylttejä ei ole, joten on kysyttävä alkuasukkailta mongoliksi.

Suihkupaikka löytyi, joten saimme pestyä Gobin hiekat pois ja sain partanikin ajettua. Palatessamme ulos Kurt oli kadonnut jonnekin, vaikka oli luvannut odottaa sen aikaa että selviäisimme pesulta. Mies kuitenkin palasi melkein saman tien kertoen löytäneensä hitsarin... tai ainakin miehen asumuksen, kaksi geriä ihan kylän laidalla lähellä suihkupaikkaa. Itse hitsarista ei ollut tietoakaan, joten me jouduimme lähtemään etsintäretkelle miehen pieni tytär oppaanamme. Emme kuitenkaan löytäneet kaveria, sillä hän olikin palannut takaisin kotiin meidän etsiskellessä kyliltä.

Hitsaushomma olisi simppeli, mutta siinä menisi kuitenkin pari tuntia. Minä keksin kysyä, josko me voisimme odotellessamme pestä pyykkiä, sillä puhtaat vaatteet olivat kutakuinkin lopussa. Homma järjestyi kun kysyin hitsarilta Kurtin tulkatessa, ja pian löytyi pesuvati sekä sähkökeittimen avulla lämmintä vettäkin. Silja sai vähän opastusta naiselta, jonka roolia perheessä minä en saanut selville. Mongoliassa perheet ovat isoja ja aikuisia on yleensä useita. Minä ripustin vaatteita kuivumaan mongolialaiseen tapaan gerin seinustalle, mutta pian ilmaantui jostain myös taitettava pyykkiteline. Auringossa ja tuulessa kaikki kuivuivat vauhdilla, ja pyykit olivat kuivia suurin piirtein samoihin aikoihin kuin autoremonttikin oli valmis.

Oli paahtavan kuuma, joten hitsari oli viisonut meikäläistä menemään sisälle geriin suojaan polttavalta auringolta. Molemmat lapset olivat siellä leikkimässä, ja pian ilmaantuikin kopallinen perinteisiä leivoksia sekä jotain makeaa juomaa Fanta-pullossa. Se oli joko väljähtynyttä limsaa tai sitten limsapulloon tehtyä mehua. Yliampuvaa hygieniaa ei täälläkään tunnettu, ja juotavat hörpittiin suoraan pullosta. Tyttö laittoi telkkarin sekä vielä kannettavan musiikkisoittimenkin päälle. Vähän kakofonialtahan se kuulosti kun molemmista tuuteista soi erilainen musiikki, mutta kai tässäkin oli vain kyse viihdykkeestä, josta voisimme nauttia korjaustyön edistyessä ulkona.

Pienempi poika toi minulle pienen muovisen traktorin, lankaa sekä minikokoisen skeittilaudan, joten ymmärsin että niistä olisi tarkoitus rakentaa jokin ajoneuvoyhdistelmä. Onneksi taskusta löytyi nytkin Leatherman, jolla saatoin puhkaista pienen reiän skeittilautaan ja pujotella narun siitä läpi. Poika vaikutti tyytyväiseltä rullaillessaan uuden lelunsa kanssa pitkin gerin lattiaa. Siljakin tuli sisälle ja sai osakseen samanlaisen mehutarjoilun. Hitsari tuli myös sisälle saatuaan työt valmiiksi ja tyrkytti meille vielä lisää pikkuleipiä. Minä lahjoitin penskoille kotimaisen Rainbow-suolapähkinäpussin jämät.

Pääsimme lähtemään, ja kyyti todellakin tuntui nyt miellyttävämmältä kun pyörien ripustukset olivat kunnossa. Lysti oli maksanut noin 5 euroa - ei paljoakaan 2 tunnin työstä. Kurtin mukaan sama Ulaanbaatorissa maksaa helposti nelinkertaisen hinnan, olematta sittenkään vielä kallista Suomen merkkikorjaamojen satasen tuntitaksoihin verrattuna.

Ajoimme Bayanzagiin, jonka maisemia katsellessa on vaikea välttyä ajattelemasta Grand Canyonia Amerikassa - tosin tämä paikka on tietenkin paljon pienempi ja täältä on myös löydetty melkoinen määrä dinosauruksen luurankoja sekä kivettyneitä munia. Auton katolla oli lapio, mutta ilma oli liian hiostava arkeologisiin kaivauksiin. Muinaisaarteiden maasta vieminen on nykyään myös ankarasti kiellettyä, joten hyödyt omasta hikoilusta olisivat menneet toisaalle. Aiemmista löydöistä suurin osa on jo ehtinyt kulkeutua ulkomaisiin museoihin ennen vientikiellon asettamista - köyhästä maasta on ollut helppo viedä dollarien avulla. Nyt Ulaanbaatoriin on suunnitteilla oma dinosaurusmuseo, mutta en tiedä onko sitä vielä avattu - tai edes rakennettu.

Keli oli niin kuuma, ettei Kurtkaan halunnut lähteä mukaan paikkaa tutkimaan, vaan mies tyytyi riisumaan paitansa ja kuluttamaan aikaansa muiden kuskien kanssa jutustelemalla autojen varjossa. Täällä oli muitakin turisteja, muttei häiriöksi asti, ja lisäksi tällaisella laajalla alueella liikuttaessa isokin porukka kyllä hukkuu maastoon eikä tule tunnetta tungoksesta tai ahtaudesta. Emme kuitenkaan viitsineet viipyä määräänsä pidempään lämpöhalvauksen pelossa, vaan päätimme jatkaa kohti pohjoista sekä Keski-Mongolian luonnonpuistoja. Ganin laatiman alustavan reittisuunnitelman mukaan täällä olisi kuulunut viettää yö, ja nyt lähtemällä eteenpäin olisimme jo hieman edellä sitä. Se ei ole haitaksi, sillä voisimme viettää vastaavasti enemmän aikaa jossain muualla myöhemmin.

Ajoimme kohti Ongiin Khiidiä, ja matkalla keli sopivasti viileni ja synkistyi, ja saimme jopa niskaamme muutaman sadepisarankin. Lähestulkoon perille päästyämme Kurt yllättäen pysähtyi ja totesi vain, että rengas. Mies vaikutti ihan tyyneltä astuessaan ulos autosta - ei ollut ilmeisesti ensimmäinen eikä viimeinenkään rengas. Työkaluarsenaalista löytyi 12V kompura, joka saatiin pyörimään nappaamalla virta suoraan auton akusta. Ilma riitti hyvin perille asti, mistä löysimme kuitenkin vain kalliita turistileirejä. Kurt kuitenkin onnistui löytämään paikallisen pientä ravintolaa sekä matkamuistomyymälää pyörittävän perheen, joka suostui majoittamaan meidät geriin kympillä. Se oli hyvä idea, sillä oli erittäin tuulista - melkeinpä myrskyistä, eikä sadekaan ollut suljettu pois illan ohjelmasta. Tiedä, kestäisikö teltanrähjä enää ainuttakaan myrskyä.

Varsin nopeasti kävi ilmi, että ger oli ollut perheen omassa käytössä ja nyt kun me saavuimme, rupesivat he kantamaan sieltä jotain tavaroita pois. Pari pikkupoikaa pyöri jaloissa ja ihmetteli varusteiden kantamista sekä kaikkea muutakin, mitä teimme. Oviaukon kohdalla toinen pojista pieraisi äänekkäästi, meni hämilleen ja juoksi sitten hihittäen karkuun. Temppu ei tainnut olla tahallinen.

Gerissä oli yllättävän hyvä varustus: sähkövalot sekä muutama pistorasia, kamiina, vesikomuutti sekä useita isoja kanistereita vettä, sammuksissa oleva arkkupakastin täynnä tavaraa sekä kaappi täynnä astioita. Yhdessä nurkassa oli jokin maitosammio, josta yksi naisista kävi useammankin kerran hakeamassa juustoutunutta kuorta johonkin tarkoitukseen. Sänkyjä oli kolme, ja ne olivat perinteisen kovia ja vaatisivat makuupussien käyttöä. Kaikkineen kuitenkin oikein viihtyisä paikka sopivaan hintaan.

Vanha ukko kuljeskeli pihassa ja usein hän seisoi päivystämässä korkeimalla kohdalla katsellen jonnekin kaukaisuuteen. Ukko oli niitä harvoja, joita vielä nykyään näkee perinteisissä paimentolaisten vaatteissa, sillä suurin osa ihmisistä on jo siirtynyt verkkareihin, collegehousuihin ja tavallisiin t-paitohin. Voi tietysti olla, että tilanne muuttuu kun tulee talvi ja pakkaset.

Kurt katosi jälleen jonnekin vaivautumatta ilmoittamaan itsestään enempää, epäilin miehen lähteneen etsimään lähistöllä asuvaa kaveriaan, jolta kuulemma löytyy renkaan vanteelta irrottamiseen tarvittavat välineet. Vararenkaita oli kaksi, mutta on aina parempi idea korjata puhjennut kumi, jos se vain on mahdollista. Kurtin mukaan kaikki täällä käyttävät edelleen sisäkumillisia renkaita autoissa, joten paikkaaminen ei kai paljoa poikkea fillarinkumin korjaamisesta. Kurtin auton alla oli venäläiset nakit, joita mies kehui hyviksi.

Kävimme myös ylärinteessä lähteellä, jonka pyhää vettä pitäisi juoda ennen auringonnousua. No, käytännössä mikä tahansa aika on ennen seuraavaa auringonnousua, mutta emme olleet varmoja veden juomakelpoisuudesta eikä ollut Kurtiakaan paikalla, että olisi voinut kysyä. Kaljaakin oli, mutta se ei ollut enää aikoihin ollut kylmää. Lähde oli ennemminkin kaivo, ja köyden päässä oleva kumikippo niin pieni, että vaikeaa sen avulla oli olutta jäähdyttää. Yhden tölkin siihen sain mahtumaan. Montakohan pyhäinhäväistystä olimme jo nytkin ehtineet tehdä? Näiden paikallisten, ja varsinkin munkkien tapoja on välillä vaikea ymmärtää.

Katselimme lähistöllä olevia luostarin raunioita pimenevässä säässä, nämäkin yksi Stalinin suurista saavutuksista 30-luvulla. Tarkemmin ehtisimme niihin tutustua huomenna päivänvalossa. Minä kokkasin iltapalat sisällä gerissä, ja yhde ei-toivotun vieraankin näin. Pika-boo oli päässyt sisälle asumukseen ilmeisesti alareunastaan avatun takaseinän raosta. En tiedä mitä nämä otukset normaalisti syövät, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä, että makkarat ja kasviksetkin kelpaisivat. Otuksista tulee kuitenkin ainakin minulle mieleen ennemin rotat kuin jänikset, ja sellaisethan syövät melkein mitä vain rautanauloja lukuun ottamatta. Nostin kaikki ruokatavarat arkkupakastimen päälle ennen kuin menimme nukkuaam. Kurtia emme nähneet koko iltana. Myrsky jatkui edelleen.

<< Edellinen 4 / 9 Seuraava >>