Marokko

3.3.-17.3.2017

Calmisto World / Matkat / Marokko

15.3.2017

Marrakech

Yö tuli nukuttua paremmin kuin edellinen berberiteltassa. Ajattelimme lykätä aamupalaa vähän myöhemmäksi, josko järjestely takaisi paremmat pöydän antimet. Tässä mestassa kaikkea ei kateta pöytään heti, ja yleensä odottamalla valikoima paranee. Kananmunia sujahti taskuun nyt kolme kappaletta, enkä todellakaan aio sijoittaa niitä enää suoraan pakastelokeron alle jäätymään.

Painelimme altaalle, ja haimme hommaa varten hotellin pyyhkeetkin pitkän kaavan mukaan. Musiikki ei pauhannut nyt yhtä lujalla kuin viimeksi, sillä tällä kertaa oli ohjelmassa jotain venyttelyjoogaa ja sen myötä rennompaa musiikkiakin. Yllättävän vähän sitä on tullut lojuttua altaalla – mutta toisaalta, miksi haaskata aikaansa sellaiseen, jos on muutakin tekemistä? Nyt väkeäkin oli vähemmän, ja syynä ehkä se ettei ole enää sellaista hellettä kuin jokunen päivä takaperin.

Moni tuttu kyseli edelleen, millaista Saharassa oli ollut. Matkaseurueemme muut jäsenet kertoivatkin olevansa jo vähän liian vanhoja sellaisille retkille, ja totesivat nauttivansa rentoilusta hotellilla enemmän. Käyköhän minullekin joskus samoin? Vaikea uskoa. Moni oli myös ollut useita päiviä ripulin kourissa. Joku miehistä totesikin että nämä meidän punaiset prolerannekkeemme ovatkin itse asiassa sairausvakuutus, sillä yleinen mielipide on, että sairastumiset johtuvat hotellin sapuskoista, ja sairastuneet ovat olleet kaikki täysihoidolla. Mene ja tiedä.

Minulla on edelleen vähän flunssainen olo, minkä lisäksi nasaali vuotaa nyt taukoamatta ja aivastusten määrää voisi luonnehtia tähtitieteelliseksi. Oman kroppani tuntien väitän, että lievän flunssan lisäksi kärsin myös allergiaoireista. Täällä on kuitenkin kevät menossa, ja monet elimistölleni vieraat kasvit kukkivat. Altailla lojumisen päätteeksi ajattelimme taas lähteä kaupungille. Kävimme varaamassa respasta bussikyydit, kuten aina aiemminkin.

Päädyimme jälleen torin laitaan, mutta lähdimme nyt koluamaan kaikkein syrjäisimpiä kujia, missä emme olleet aiemmin vielä olleet. Kapeilla kujilla päristelevät skootterimiehet kuitenkin ahdistivat Saria, joten siirryimme sieltä väljemmille vesille. Tässä kaupungissa on varmaankin ainakin miljoona myyntikojua.

Eräässä pikkukaupassa tapasimme pari nuorta reissaajaa, jotka olivat ostaneet koko putiikin melkein tyhjäksi. Helppoheikki oli näppärästi jujuttanut nuoria tyttöjä, ja miehellä todellakin oli kaikkea erikoista myynnissä mausteista aina erilaisiin rohtoihin ja muihin luonnontuotteisiin. Sain tulla pilveen marokkolaisten ”kokaiinista”, ja Sarin kädet muuttuivat aivan erinäköisiksi kauppiaan ihmevoiteella.

Sarista on nyt tarjottu peräti 3000 kamelia, minkä arvelin olevan marokkolaisittain jo aika jäätävä hinta emännästä. Laatu maksaa, oltiin missä maassa hyvänsä. Kameleista voisi saada jo sievoisen summan, mikäli haluaisin realisoida otukset käteiseksi. Lauman avulla voisin myös ehkä perustaa Etelä-Pohjanmaan hitaimman, mutta varmimmin toimivan kuljetuspalvelun.

Kun kauppoja ei kuitenkaan syntynyt, mies kuiskutti minulle myyvänsä myös jauhetta, jolla laiskoihin naisiin tulee lisää eloa makuuhuoneessa. Kerroin, ettei sellaisellekaan ole tarvetta eikä Sari ole alkuunkaan laiska. Sari osti mausteita tuliaisiksi, ja sai kaupan päälle marokkolaista luonnonhuulipunaa sekä jonkun kuivatun kasvin, joka poistaa pahanhajuisen hengityksen ja jonka oksia voi käyttää hammastikkuina. On sitä näköjään joskus pärjätty ilman kemianteollisuutta ja kaikkea sitä paskaa, mitä ilman tv:n mukaan meistä kukaan ei selviä elämässä.

Kävimme uudestaan siinä halvassa Tanija Darna-ravintolassa, jossa oli jälleen kerran sairaan mureat lihat sairaan maukkaassa kastikkeessa. Ei paljoa jaksa valittaa siitä, että servettien tilalla oli vain leikattua kovaa paperia. Kalleimmatkin annokset tässä mestassa kustantavat alle vitosen.

Vessassa käydessäni siellä ollut neekeri suuttui minulle. Renkutin pari kertaa ovenkahvaa todeten sen olevan lukossa, ja jäin sitten odottelemaan vessan vapautumista. Tämä ilmeisesti oli mustaan djellabaan pukeutuneelle lihavalle neekerille liikaa, vaikka en tarkoittanutkaan mitenkään häiritä miehen sontimisrauhaa. Ei ovesta voinut päätellä onko se lukossa vai ei. Mies tuli ulos vessasta, ja jäi seisomaan oven eteen tuijottaen vihaisesti päälleni. Minä kiersin virne naamallani miehen ohi ja odotin, koska se ehkäpä lyö tai puukottaa. Kustessani mies vielä protestiksi renkutti ovea pari kertaa, mutta lopetettuani hän oli poissa. En tosiaan ollut renkuttanut tahallani, enkä voinut ymmärtää miten siitä voi sillä tavalla suuttua.

Talsimme jälleen pois torilta hevosvankkureiden jonon ohi, ottamatta nytkään kyytiä. Syy oli hintapolitiikassa, josta en päässyt ajurin kanssa yksimielisyyteen. Lisäksi Sari osasi hevosihmisenä kertoa konien selvästi kärsivän huonosta kohtelusta, jatkuvasta kopsuttelusta kivillä ja asfaltilla. Otukset näyttivät tosiaankin väsyneiltä, enkä minäkään havainnut edes yhtä vesikippoa, josta ne olisivat voineet hörppiä seistessään siinä mukulakivillä auringonpaisteessa. Toinen syy jättää rääkkäämättä eläinparkoja lisää.

Torilla tapahtui muunkinlaista eläinrääkkäystä, josta selkeimpänä esimerkkinä olivat narun perässä raahattavat apeannäköiset apinat, joita temppuiluttamalla omistajat kinusivat rahaa ohikulkevilta turisteilta. Olisi tehnyt mieli katkoa narut ja päästää apinat loikkimaan katoille.

Istuttiin Teurastamolla (ravintolan nimi) parin bissen verran, jonka jälkeen Carresta haettiin eväitä viimeisen päivän illalliselle ja muutama olut. Viinakaupassa ostoksilla olleet paikalliset kaiffarit yrittivät tarjota minulle kannabistuotteita. Se oli jo viides kerta tälle päivälle. Kyllä pössyä on ennenkin matkoilla kaupattu ja usein, mutta tämä oli jo ennätys, jota edes nepalilaiset tuskin kykenevät lyömään. Ei kuitenkaan kannata haista epäilyttävältä lentokentällä tullikoirien nuuhkivien nenien edessä.

Kaupan ulkopuolella törmäsimme Marokon ehkäpä ainoaan alkoholistiin. Mies oli tukevassa humalassa ja tietenkin kaljaa vailla. En viitsinyt miehen huonoa oloa enää pahentaa tarjoamalla lisää, enkä ollut ostanutkaan kuin vain muutaman tölkin omaan käyttööni. Viimeisenä oljenkortenaan mies sanoi antavansa minulle yllään olevan rähjäisen djellaban, jonka jälkeen hän olisi kai nauttinut oluensa alushousuissa kaiken kansan syljeksittävänä. Annoin kaverille yhden tupakan ja toivotin hyvää jatkoa.

Täällä ei varmasti kannata sihauttaa bisseä auki puistossa. Jos nyt ei ihan käsiä katkota, niin ainakin julkista paheksuntaa ja syljeskelyä saa varmasti osakseen. Kylmät bisset kummittelivat lasikuitukassissa, mutta saavat kuitenkin odottaa hotellille asti, missä vallitsee vapaamielinen turistien kulttuuri sivussa kaikesta paikallisesta elämästä.

Bussi oli kerrankin etuajassa, joten olimme perillä reippaasti ennen yhdeksää. Aulan ilmoitustaululla oli nyt tiedot lähtöajoista, ja meitä varten oli aikaistettu aamiainen jo puoli viideltä, lähtö kentälle tuntia myöhemmin.

16.3.2017

Marrakech

Normia myöhäisempi herätys, ja aamupalalle. Nyt paljastui omelettiarvoituskin. Niitä paistettiin ihan omalla tiskillään, joka on ennen mennyt minulta ohi silmien. Olin vain kateellisena katsonut, kun jotkut olivat tuoneet pöytään paistettuja munakkaita hymyssä suin. Jonoa tiskillä oli niin pitkälti, etten malttanut jäädä odottelemaan vuoroani. Nyt oli kuitenkin myös noutotiskissä kelvollista kokkelia tarjolla, aiempien munavellien sijaan.

Tulin eilen lukeneeksi Wikitravelin sivuilta, miten surkeassa asemassa hotellien siivoojat täällä ovat. Palkka on huono, ja siivouspäälliköt käyvät usein sutimassa huoneet viimeisenä päivänä keräten tipit omaan taskuunsa. Päätimme ihan piruuttaan vesittää ahneiden pomojen riistopolitiikan laittamalla tipin jo päivää ennen lähtöä, ja tällä kertaa reilusti. Levitin tietoa asiasta muillekin, jotka olivat heti juonessa mukana. Luultavasti hekin levittivät tietoa edelleen.

Menimme altaalle lojumaan. Ilma oli vähän lämpimämpi, vaikka tuuli puhalsikin Atlaksen suunnalta. Minä en kuitenkaan ehtinyt pulahtaa altaaseen, kun keli yllättäen muuttuikin täysin pilviseksi. Sari oli jo ehtinyt, ja nyt jouduin peittelemään eukkoni pyyhkeillä vilun takia. Porukka alkoi kaikota altailta, ja me seurasimme pian perästä. Sari halusi ottaa nokoset, joten minä ryhdyin kirjoittamaan tätä juttuani terassilla istuen parin bissen voimin.

Matkalla huoneeseen huomasin pihalla kärryn, jossa oli maalipönttöjä. Ammattimiehen oli tietenkin tarkistettava, mitä niissä oli. Näytti samalta maalilta, millä huoneen seinätkin oli maalattu. Luultavasti viinipullon avaamisesta aiheutuneita roiskeita ei tarvitse jälkikäteen maksaa, jos maalarit huoltomaalaavat kämppien seiniä muutenkin, ja täyshimmeästä seinästähän ei sotkuja muulla tavoin pois saakaan, punaviinistä puhumattakaan.

Siivooja oli juuri saanut meidän kämppämme valmiiksi, kun tulimme paikalle. Rahat oli viety, ja kukkamaljakko oli ilmaantunut kylppärin hyllylle. Ilmeisesti tipistä oltiin ilahduttu, ja toivottavasti se oli mennyt oikeisiin taskuihin.

Illalla me vielä hieman ryyppäsimme ja pakkailimme kamat kasaan aikaista herätystä ja kotiinpaluuta varten.

17.3.2017

Marrakech - Vantaa - Hämeenlinna - Ilmajoki

Herätys oli aikaisin aamulla, sillä kyyditys kentälle lähtisi ennen sian pieremää. Poislähtijöiden aikaistettu aamiainen ei ollut juuri mitään leipien ja kahvin lisäksi, joten onneksi meillä oli huoneen jääkaappiin hamstrattuna yhtä ja toistakin evästä. Nyt me söimme ne kaikki hilpein mielin ravintolan terassilla aamuyön pimeydessä.

Matka kentälle ei ollut pitkä, mutta loppumatka lennon jälkeen sitäkin pidempi. Elina tuli meitä hakemaan terminaalista, ja pääsimme rellun kyydissä Ylästöön, minne autoni oli tulomatkalla jäänyt ilmaiseen säilytykseen. Suurempiin seremonioihin ei ollut aikaa, mutta toin sentään Lassille tuliaisiksi hieman marokkolaisia torilta ostettuja mausteita.

Poikkesimme isäni luona Hämeenlinnassa juomassa kahvit, jonka vaikutuksen alaisena jaksoin ajaa melkein kotiin asti. Väsy iski vasta Jalasjärven kohdalla. Kotona oli tietenkin kylmä Suomessa vallinneen takatalven johdosta, eikä tupaa ole ollut kukaan lämmittämässä. Sitkeällä puiden lappamisella se siitä kuitenkin lämpenee siedettävälle tasolle parissa päivässä.

Yhteenveto

Tämä oli ensimmäinen irtiottoni omatoimisesta matkailusta vuosikausiin. Reissu oli halpa, ja se olisi luultavasti tullut kustantamaan enemmän itse varailemalla lentoja ja majoituksia. Reissun jälkeen me olimme molemmat sitä mieltä, että itse toteuttamalla lomailu on kuitenkin mukavampaa. Tällä reissulla meitä molempia hieman ahdisti aikataulu jonka puitteissa oli edettävä, samoin jokapäiväinen kiire. Jälkimmäisellä viikolla me saimme kuitenkin rentoutua.

En osaa sanoa, miten helppoa tai edullista maata on kiertää omin avuin, koska meillä oli kiertomatkalla kaiken aikaa bussikyyditys. Arvelisin kuitenkin bussilippujen olevan melko edullisia. Turistihotellien normaalihinnat näyttivät olevan aika kalliita, joten omatoimisen reissaajan on varmaankin syytä katsella hostelleja, edullisia riadeja tai kattomajoituksia, tai ainakin tingata hotellin hinnasta.

Marokkoon ei missään tapauksessa kannata tulla keskikesällä lomasesongin aikaan, sillä keväällä ilmasto on miellyttävämpi ja maassa on mukavan vehreää. Hirveää turistiryysistäkään ei ollut oikeastaan missään. Me saimme suurimman osan matkasta nauttia mukavasta 20-25 asteen lämpötilasta ja auringonpaisteesta, mutta vuoristossa kelit voivat vaihdella räntäsateista myrskyihin. Pilvisiäkin päiviä mahtui mukaan, ja yöt ovat vielä keväällä melko viileitä.

Hintatasoltaan Marokko on melko edullinen, ja etenkin syöminen paikallisissa ravintoloissa ei juurikaan kukkaron päälle käynyt. Ruoka oli yleensä melko hyvää, mikäli unohdetaan turistihotellien räätälöidyt einekset ja puhutaan paikallisesta sapuskasta. Tajine-annoksia saa kaikkialta, ja ne useimmiten sisältävät naudanlihaa, lammasta tai kanaa sekä erilaisia kasviksia ja juureksia. Kaikissa ravintoloissa ei alkoholijuomia kuitenkaan tarjoilla.

Toreilla sekä kaupoissa tinkaaminen kuuluu kulttuuriin, ja pyydetyn hinnan maksamista pidetään hölmönä. Tarjolla on kaikenlaista maan ja taivaan väliltä – toreilla myydään kaikkea perinteistä tavaraa, ja suuremmista kaupungeista löytyy länsimaisia ostareita, joissa tavaroilla on myös länsimaiset hinnat.

Vaikka Marokko onkin vapaamielisimmästä päästä islamilaisia maita, ei se kuitenkaan ole se paras kohde ryyppyreissulle, ja joissain paikoissa alkoholin löytäminen saattaa tuottaa tuskaa. Julkista kännissä olemista myös paheksutaan, joten dokaamaan kannattaa lähteä jonnekin muualle.

Marokkolaiset ovat pääosin mukavia, huumorintajuisia ja arabien tapaan vähän kuumapäisiä kavereita. Islamilainen kulttuuri on hyvä ottaa huomioon kulkiessaan kaupungilla ainakin siinä määrin, ettei pukeutumisellaan turhaan provosoi alkuasukkaiden halveksuntaa. Jos on tarve kulkea minishortseissa, bikineissä tai yläkroppa paljaana, sen voi mieluiten tehdä turistirannoilla tai hotellin altaalla. Kaupungilla terve järki on sallittua, ja miehillä t-paita ja shortsit ovat ok, naisten olisi ihan fiksua peittää ainakin polvet sekä olkapäät. Kevyttä ja ilmavaa vaatetusta kannattaa ottaa mukaan. Kaikkiin moskeijoihin ei turisteja lasketa sisälle, mutta jos lasketaan, on pukukoodin noudattaminen sitäkin tärkeämpää.

Matka oli kokonaisuutena varsin onnistunut, ja jälkimmäisen viikon vapaus hieman kompensoi ensimmäisen viikon tiukkaa aikataulua. Olimme molemmat sitä mieltä, että kiertomatka olisi voinut kestää vähän pidempään, jolloin kaikkiin kohteisiin olisi jäänyt enemmän aikaa tutustua – myös omalla ajalla. Myös Saharan retkellä olisi ollut mukava viipyä pidempäänkin, niin ettei olisi tullut mielikuvaa hoputtamisesta. Syvemmälle autiomaahan suuntautuvan retken me joudumme toteuttamaan joskus toiste, ehkä jossain muussa Pohjois-Afrikan maassa?

Marokko on kuitenkin varsin monipuolinen maa erilaisine nähtävyyksineen, joten itse suunnittelemalla reissustaan voi saada yllättävänkin paljon irti. Meidän on vielä joskus palattava, sillä Sari oli onnistunut rahoja varkailta piilotellessaan piilottamaan kasan dirhameita myös itseltään, ja ne löytyivät korulippaan valepohjan alta vasta kotona. Marokon dirhameita ei voi vaihtaa maan rajojen ulkopuolella, joten on käytävä Marokossa tuhlaamassa ne.

Tämän kirjoitettuani en ole vielä läheskään ajan tasalla reissujutuissani, sillä toukokuussa toteutettu viikko Budapestissa sekä elokuussa Viron puolella vietetty viikko odottavat vielä kirjoittajaansa. Tulevalle vuodelle on myös suunniteltu reissu, joka suuntautuu Monte Negroon ja tulee sisältämään ainakin vaeltamista maan monissa luonnonpuistoissa sekä ehkä päivän tai pari Adrianmeren rannalla. Siitä lisää sitten joskus.

<< Edellinen 5/5