Venäjä 2006

Calmisto World / Kuvat / Venäjä 2006

Klikkaamalla pikkukuvia suuremmat kuvat aukeavat uuteen ikkunaan.

Viipurin Rengascenter

Kevään tultua Viipurin asukkaat suunnittelevat hartaasti uusia - siis mahdollisimman vähän käytettyjä - kesärenkaita Ladansa alle. Renkaita tutkittiin hyvinkin tarkkaan.

Karkkitehdas

Hylätty makeistehdas on menettänyt lähes kaikki ikkunansa aikain saatossa. Tehdas nökötti surullisen näköisenä jäännöksenä ajoilta, jolloin kapungin lapset saivat syödä lähituotettuja makeisia. Haluaako joku nähdä Venäjän kaikkein surkeimmillaan? Tulkaa keväällä, jolloin lumi eikä kasvillisuus peitä alleen kaikkea ankeutta.

Mummonmökki

Suomessa tällaiset röttelöt todennäköisesti purettaisiin mitä kiireimmin pois maisemaa pilaamasta, varsinkin jos sijaitsevat lähellä kaupungin keskustaa. Mörskä näytti hylätyltä, mutta paljastui myöhemmin asutuksi. Vanha mummo tuli ulos ovesta tekemään jotain pihatöitä. Mitähän ovessa mahtaa lukea?

Kerjäläisten valtakunta

Pietarissa riitti hädänalaisia ja muita onnettomia, joiden elämän ainoa tarkoitus näytti olevan notkua jonkun kirkon lähettyvillä kerjäämässä. Oli vanhoja akkoja, nuoria akkoja, maastopukuisia sotaveteraaneja ja muita hyljittyjä, joille Venäjän federaatio ei suostu kustantamaan riittävää perusturvaa.

Metro

Pietari on yli viiden miljoonan ihmisen koti. Metro on ehdottomasti kätevin tapa kulkea kaupungin sisällä, sillä etäisyydet ovat pitkiä ja tiet ovat usein pahasti tukossa, vaikka ovatkin yleensä tosi leveitä. Metrokyyti on lähes ilmaista länsimaisella mittapuulla, mutta liikkuminen edellyttää kyrillisten kirjaimien jonkinlaista hallitsemista, sillä asemia ei ole merkitty normiaakkosilla ollenkaan. Tai ei ainakaan ollut vuonna 2006.

Torni

Kuva portaikosta, joka johtaa Iisakin kirkon katolle, mistä avautuvat hienot näkymät kaupungin ylle. Kansallisuusrasismin nimissä venäläiset pääsevät ihailemaan maisemia ilmaiseksi ja turistien on maksettava, ellei sitten satu hallitsemaan venäjää riittävän hyvin huijatakseen lippukassan tyttöä.

Näkymä kaupungin yli

Pietarin matkani osui huonoon saumaan siinä mielessä, että suurimmaksi osaksi oli todella synkkää, eikä aurinkoa juurikaan näkynyt kaupungissa viettämieni muutaman päivän aikana. Taustalla näkyy Veren kirkko, eli ortodoksinen katedraali, joka rakennettiin paikalle, jossa tsaari Aleksanteri II murhattiin.

Luodinreikiä

Iisakin kirkon julkisivua. Luodinreiät ovat peräisin vallankumouksen ajoilta, ja kuulemma pylväät on jätetty korjaamatta ihan tarkoituksella... muistuttamaan ihmisiä niistä ajoista.

Kävelyllä

Vanha muori saattaa pientä poikaa jonnekin. Taustalla näkyy Neva-joki sekä Pietarin ja Paavalin linnoituksen kullattu torni. Tornin pinnoite on ihan aitoa kultaa, joten on kumma ettei kukaan ole raaputtanut sitä parempaan talteen.

Putin

Onkohan näiden maalaajalla jokin kieroutunut seksuaalinen pakkomielle kyseistä hallitsijaa kohtaan, vai onko se sittenkin vain pelkkää rehellistä vittuilua? Näitä oli maalailtu ympäri Pietarin keskustaa. Itse en ehkä uskaltaisi, jos teosta on kiinni jäädessä mahdollista joutua vuosiksi poliittisten toisinajattelijoiden keskitysleirille tai homojenparannusohjelmaan.

Volga

Venäläinen laatuauto Neuvostoliiton ajoilta. Vain köyhät ajelivat Ladoilla.

Nevskaja

Venäläinen olut on hyvää ja tehoissa se jättää suomalaisen keppanan kauas taakseen. Juomien voltit ovat luokkaa 5,6% ja niitä saa kioskista lähes mihin kellonaikaan tahansa.

Kauppamatka

Bussilipun hinta oli noin 20 senttiä. Kuvassa tavallisia venäläisiä menossa kauppaan. Sinne minäkin olin matkalla. Pietarissa Lenta-myymälä on suurin piirtein sittarin kokoinen marketti, joka on auki 24h. Tavaroista kannattaa katsoa päiväykset tarkkaan, sillä ei ole poikkeuksellista, että vaikkapa tonnikalat ovat 2 vuotta vanhoja. Itse tuli tehtyä tällaisia havaintoja vasta jälkikäteen.

Lada

Näiden neitokaisten Samara pysähtyi keskelle Nevski Prospektia. Kieltämättä se herätti hieman uteliaisuutta ja hilpeyttäkin muiden ihmisten keskuudessa. Touhu näytti sujuvan tytöiltä kuin tapaus ei olisi ollut ensimmäinen laatuaan, joten en sitten viitsinyt mennä auttamaan.

Turkismummo

Tämä vanhempi nainen odotteli ratikkaa niin innokkaasti, ettei malttanut pysytellä poissa raiteilta. Kettutyttöjen pahin painajainen. Kuva on jostain laitakaupungilta.

Näkymä hotellista

Majoituin Hotel Moskovaan kaupungin keskustassa. Hotelli oli hintaansa nähden ihan siisti. Kuvassa öistä näkymää huoneen ikkunalta.

Metroasema

Venäjällä metrossa kuvaaminen on ankarasti kielletty, mutta onnistuin kuitenkin ottamaan muutaman kuvan ilman että miliisi olisi tullut rikkomaan kameraani. Syy kuvauskieltoon on kansallinen turvallisuus ja terrorismin torjunta.

Torin vessa

Torin yleisövessa toi ikävästi mieleen Turkissa aikoinaan näkemäni katuvessat. Sisäänpääsymaksua ei sentään ollut. Torilta ostin hienon majavankarvaisen lakin, johon olin jo valmiiksi suunnitellut kiinnittäväni omistamani venäläisen upseerin kokardin.

Neva

Neva on kaunis joki. Harmi että ihmiset ovat heitelleet sen täyteen roskia ja muuta saastaa.

Proletaarit

Katutyöläisillä ei ollut mitään teräslapiota ja rautakankea modernimpaa välinettä apunaan. En tiedä mitä tässä oli tarkoitus saada aikaan, mutta oli se mitä tahansa, varmasti sen valmiiksi saaminen veisi aikansa eikä miesten palkoilla montaa olutta osteta.

Kirkko

Ortodokseilla on jännä tapa palvoa ja pussailla ikoneita. Tämäkin oli melkoista candid camera-touhua, sillä eivät uskovaiset halunneet tulla kuvatuiksi. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikissa kirkoissa Venäjällä kameroihin suhtaudutaan... jos nyt ei vihamielisesti niin ainakin nihkeästi.

<< Takaisin