Kelttien maisemissa

Irlanti 15.8.-22.8.2011

Calmisto World / Matkat / Irlanti

Limerick, 16.8.2011

Päivän ohjelma oli varsin yksinkertainen: oli tarkoitus tutustua Limerickin kaupunkiin, kierrellä King's Islandin historialliset paikat, nuuskia kaupat ja ostarit ja hengailla baareissa. Ei kuitenkaan mitään ennen täyttä irlantilaista aamiasta (full irish breakfast), mikä sisältyi hotellivarauksen hintaan. Yleensä aamiainen ei sisälly Irlannissa huoneen hintaan, eli se on neuvoteltava erikseen tai mentävä jonnekin kylille kietaisemaan herkut naamaan. Kaupungilta löytyy paikkoja, jotka tarjoavat aamiaista suurin piirtein samoihin hintoihin kuin hotellitkin.

Tunnetusti irlantilainen aamiainen on tuhti ja suolainen setti erilaisia lihatuotteita, ja Jury's Innissä se tarkoitti makkaroita, rapeaa pekonia, paistettua munaa sekä irlantilaisia "vanukkaita", mustaa ja vaaleaa (black- & white pudding). Nämä sijoittuvat jonnekin makkaran ja leivän välimaastoon, joista tummempi muistuttaa hieman tamperelaista ja sisältää verta sekä jotain sisäelimiä, valkoisen version sisällöstä en osaa kertoa muuta, kuin että siinä on jotain ryynejä, ehkä ohraa. Näiden raskaiden eväiden kyytipojaksi tarjolla oli muroja ja mysliä, jugurttia, hedelmäsalaattia, brittiläisiä herkullisia juustoja (erityisesti double Gloucester vei kielen mennessään), sekä mehua. Leipäpöydässä oli telaketjugrilli, jonne viipaleen saattoi laittaa, ja jonkin ajan kuluttua se putosi paahtuneena masiinan toisesta päästä ulos. Tarjolla oli myös jotain pettuleivältä näyttävää, mikä maistui ihan paahtamattakin ja saattoi olla jopa terveellistä. Lämpimät ruuat tarjoiltiin tiskin takaa, ja minä pyysin tyyliini sopivasti lautaselle kaikkea mitä oli tarjolla.

Sade oli sopivasti lakannut aamiaista mättäessämme, ja liikkeelle lähdettyämme aurinkokin jo näyttäytyi. Tuli myös tarkemmin tutkittua hotellin pihassa oleva outo möhkäle, joka paljastui haljenneeksi ihmissydämeksi. Kyseessä oli vuosina 1845-1852 riehuneen perunaruton uhrien muistoksi pystytetty taideteos. Irlannin ruokatalous oli hyvin pitkälti perunanviljelyn varassa, ja satojen mädäntyessä pelloille seurasi suuri nälänhätä, jonka takia miljoona ihmistä kuoli nälkään ja toinen mokoma pakeni ulkomaille. Tämä tarkoitti lähes neljäsosaa maan väestöstä. Kaikesta huolimatta Irlannissa syödään edelleen perunaa kuten ennenkin, ja usein ulkomaalaiset myös vittuilevat siitä irlantilaisille.

Kävelimme joenrantaa pitkin King's Islandia kohden ja pysädyimme syöttämään taskuun tarttuneet eväät joutsenille, joita paikalla oli tungokseksi asti. Leipä niille tuntui enemmän maistuvan kuin juusto, mutta molemmat kelpasivat. Matkalla saareen ohitimme Hunt museumin, mutta etukäteen oli jo päätetty, ettei taideaarteita tällä retkellä juurikaan jäätäisi ihmettelemään. Linnat kiinnostivat enemmän, sekä maaseutu, minne pääsisimme myöhemmin.

St. Mary's cathedral osui reitille ennen linnaa, joten päätimme kierrellä sen ensin. Kirkon ympärillä oli vanha hautausmaa kelttiristeineen ja kirkon kylkeen rakennettuine holveineen, ja voisi heti mainita, miten tympeitä ja mielikuvituksettoman näköisiä suomalaiset hautausmaat ovat kun niitä pääsee vertailemaan. Kirkkomullassa mätänevät kalmot eivät ole kuolleita, vaan lähinnä nukkuvat haudoissaan, mikäli kivien tekstejä on uskominen. Useimmat haudat olivat 1800-luvulta ja niiden tekstit vanhaa raamattuenglantia.

Kirkon ovella oli kyltti, jossa kerrottiin paikan kunnostuksen ja ylläpidon kustannusten kattamiseksi jokaisen vierailijan olisi suositeltavaa lahjoittaa kirkolle vähintään 3 euroa. Juttu oli kusetusta, sillä sisällä oli rahastaja tiskinsä takana, eikä maksamatta jättäminen olisi tullut kyseeseen. Oman käsitykseni mukaan lahjoituksella tarkoitetaan kuitenkin maksua, joka on vapaaehtoinen. Ei hinta kallis ollut ja kirkossa oli nähtävää ainakin sen kolmen euron edestä, mutta miksei voida suoraan kertoa, että sisäänpääsy maksaa?

Seuraava kohde oli King John's castle, eli suomalaisittain kuningas Juhanan linna. En vieläkään ymmärrä miksi kuninkaallisten nimiä käännetään, se jos mikä on varma keino saada ihmiset sekaisin mietittäessä sitä, kenen linnasta olikaan kyse. Ja varmaan vähän hölmömpikin tajuaa, ettei Englannissa ollut koskaan Juhanaa, eikä varsinkaan Yrjö-nimistä kuningasta. Kyseinen herra kuitenkin rakennutti tämän omaa nimeään kantavan linnan Limerickiin 1200-luvulla, mutta äijä ei ehtinyt elinaikanaan edes pikaisesti pyörähtämään siellä. Rakennuksella oli kuitenkin mielenkiintoinen historia, ja sen vaiheita esiteltiin lyhytelokuvilla ja varsinkin piiritystunneleita esittävät pienoismallit olivat hyvin toteutettuja. Torneissa ja muureilla oli mahdollista käydä, ja linnan rahapajassa saattoi liiskaista kuninkaan leimat 5 sentin kolikkoon ihan itse. Rahan tuhoaminen maksoi euron, joten jätin sen tekemättä. Linnan pihalle oli rakennettu hirttolava ja jalkapuu, jossa monet turistit kuvauttivat itsensä (siis jälkimmäisessä, ei narun jatkona).

Kuten lähes kaikki museot maailmassa, myös tämänkin linnan museo päättyi kauppaan, jossa oli mahdollista päästä rahoistaan eroon ostamalla matkamuistoja. Jos Suomen tunnusmerkkejä turisteille ovat porot, muumit ja joulupukki, Irlanti tarjoilee turisteille vihreähattuisia menninkäisiä, apiloita ja Guinness-tuoppeja. Jo pelkästään apila-aiheita löytyi t-paidoista pyyhekumeihin, ja minua hieman kummastutti se, että hinnat olivat yllättävän järkevällä tasolla. Ostin pari tinahuilua kympin yhteishintaan.

King's Islandin lähellä oli Arthur's Quay-ostoskeskus, joten senkin tarjonta tuli selvitettyä. Vaikkei paikka suuri ollutkaan, löytyi sieltä silti smoothie-baari sekä Tescon supermarketti ja karkkikauppa. Paikallinen Candy King oli nimetty Sweet Factoryksi ja mässyt maksoivat suolaiset 14 euroa kilolta. Piti kuitenkin ottaa selvää miten irlantilaiset laittavat suunsa makeaksi.

Illan tavoitteeksi olin asettanut löytää perinteisen ravintolan, josta saisi irlantilaista ruokaa. Tehtävä oli lähes mahdoton, sillä edes hotellin respassa tytöt eivät osanneet nimetä ainuttakaan sellaista. Lähdimme kaupungille kiertelemään ja päädyimme lopulta Aubars-nimiseen bistroon, josta sai ainakin tapaksia. Mutta missä saa syödä lehmän mahalaukkuja, munuaismuhennosta tai siansydämiä? Olin odottanut pääseväni kokemaan irlantilaisia makuelämyksiä erilaisten sisälmysten muodossa, mutta jouduin toteamaan, ettei sellaisia ehkä kehdata missään tarjota. Päädyin tilaamaan oluen, Chorizo-makkaroita sekä satay-kanaa tapasten muodossa, Marika otti spaghettia lihapullien kera. Mainitessani makkarat tarjoilija kehui sitä oivalliseksi valinnaksi. Ehkä niiden kuuluu sanoa niin aina jossain välissä, että asiakas tuntisi olevansa fiksu? Mies oli muutenkin hieman outo, unohteli asioita (paitsi käydä naurattamassa naapuripöydän naisseuruetta) ja lopuksi äijä kantoi meille pöytään väärän laskun.

Syötyämme kävimme läheisessä baarissa juomassa vielä oluet. Baareissa tuntuu olevan elämää viikon kaikkina iltoina, ja tässäkin paikassa oli... jos nyt ei täyttä ollut, niin porukkaa kuitenkin. Paikka oli perinteisen pubimainen, taustalla nonstoppina soinutta housea lukuun ottamatta. Irlannin baareista saa Guinnessin lisäksi olutta moneen makuun, ja hanastakin useita eri laatuja. Tässä baarissa oli ainakin Guinnessin, Heinekenin, Amstelin, Hoegaardenin sekä Carlsbergin hanat. Hoegaarden oli erikoisen makuista, luultavasti vehnäolut ja se tarjoiltiin sitruunalohkon kera. Tuopit ovat pinttejä – eli suomalaista puolen litran tuoppia hieman isompia – ja maksavat neljän euron molemmin puolin merkistä riippuen.

<< Edellinen 2 / 8 Seuraava >>