Seikkailijan päiväkirja

Intia & Sri Lanka 22.6.-13.7.2009

Calmisto World / Matkat / Intia & Sri Lanka

27.6.2009 Lennolla Jaipurista Kolkataan

Jaipurin pohjoispuolella vuoristossa on kolme linnaketta, joissa kaikissa ajattelin käydä nyt, kun kupsahtanut ministeri ei enää vaikuttanut kohteiden aukoloaikoihin. Annoin monoa eiliselle riksakuskille, sillä yksinkertaisesti en enää jaksanut sietää häntä. Palkkasin toisen miehen, joka oli oikein mukava ja osasi toisinaan jopa olla hiljaa eikä yrittänyt kaiken aikaa tyrkyttää jotain. Mies oli nimeltään Sadar, ja hän oli muslimi. Mistä erottaa muslimikuskin hindusta? Kysymällä tietenkin, mutta eron voi huomata siitäkin, ettei riksan kojelaudalla ei ole ainuttakaan jumalankuvaa. Intiassa jokainen edustaa jotain uskontoa, ja minun ateistisuuteni kummastuttaa täällä monia.

Ajoimme vuoristoon ja aloitin kierrokseni Amber Fortista, joka on linnoituksista suurin, eikä sillä nimestään huolimatta ole mitään tekemistä meripihkan kanssa. Norsun kyydissäkin linnoitukseen pääsee, mutta kuten jo eilen tuli huomattua, kävellen perille pääsee mukavammin, kunhan muistaa varoa astumasta tiellä lojuviin norsunpaskakasoihin. Käärmeenlumoojien luona pääsin silittämään kobraa, mikä oli niin lumoissaan musiikista ettei edes yrittänyt purra. Linnake oli suuri, sokkeloinen ja sen kiertämisellä oli kuntoa kohottava vaikutus. Jaigarh Fort oli myös melko laaja ja sieltä löytyi maailman suurin valettu tykki, mutta enemmän hauskuutta tarjosi suuri apinalauma, joka asusteli linnakkeen alueella. Kannattaa silti olla varovainen, sillä ne näyttävät puolustavan reviiriään kiivaasti. Minulle irvisteltiin ja sähistiin pariinkin otteeseen. Viimeisin linnake Nahargarh Fort oli kukkulalla lähimpänä kaupunkia, ja sen mureilta oli upeat näköalat. Katolla tehtiin korjaustöitä antiikkisin menetelmin, miehet levittivät punaista savilaastia, jota naiset kantoivat paikalle kulhoissa päänsä päällä.

Lennon varaaminen ei ollut mitenkään monimutkaista. Varasin Spice Jetin lennon Kolkataan jo ollessani Agrassa. Siinä rupisessa nettikahvilassa ei ollut tulostinta, joten kirjoitin ylös vain lennon tiedot sekä varausnumeron. Jaipurin kentällä sain koodia vastaan tulosteen, jonka avulla pääsin sisälle aulaan. Ennen lentoa turvatarkastus oli perusteellinen. Röökiaskiinkin kurkistettiin sisälle, ja mulkerot takavarikoivat sytkärinkin pois. Tämä kone on Ryanairin koneiden tasoa sillä erotuksella, että matkustajille jaettiin pieni vesipullo ihan ilmaiseksi. Oli siis turha odottaa mitään ruokaa. Toista se oli maanantaina, kun lensin elämäni ensimmäistä kertaa Finnairilla. Illallinen viineineen tarjoiltiin pian nousun jälkeen, ja aamuyöstä ennen laskeutumista Delhiin sain vielä sämpylän ja mehua.

Intialaiset vaikuttavat olevan todella uteliasta väkeä. Varsinkin nuoret miehet saattavat tulla juttelemaan ja kyselemään kaikenlaista. Aluksi se on ihan mukavaa, mutta pidemmän päälle saattaa ruveta häiritsemään. Naiset ovat varautuneempia, eikä paikallinen kulttuuri salli heidän tulla jututtamaan vieraita miehiä. Uteliaisuus näkyy kyllä heidänkin kasvoiltaan, ja ainakin hymyileminen tuntuu olevan myös heille sallittua.

Kaupustelijoita on häiriöksi asti kaikissa paikoissa, missä turisteja enemmän liikkuu. He saattavat lähteä seuraamaan ja tulla mukana puoli kilometriäkin huudellen tarjouksiaan, mutta ajan mittaan siihenkin tottuu eikä huutelua enää edes kuule. Joskus heillä voi olla myynnissä jotain ostettavaksi kelpaavaakin, mutta tällöinkin kannattaa esittää ettei kiinnosta ja tarjota naurettavan alhaista hintaa. Jos pyynti on tonnin, tarjoa satanen, ja ellei hinta putoa heti rajusti, lähde kävelemään. Melko varmasti tyyppi lähtee perään ja hinta putoaa edelleen. Minä ostin Amber Fortin luona eräältä kaupustelijalta santelipuisia veistoksia, jotka olivat taidokasta käsityötä. Kahdesta patsaasta pyynti oli noin 50 euroa, mutta lopulta maksoin 15 euroa ja sain vielä kolmannenkin veistoksen kaupan päälle. Patsaat esittivät hindulaisia jumalia. Toinen hyvä esimerkki oli liike, jonne menin aikeinani löytää kivinen shakkipeli. Tinkaaminen oli kovaa eikä kauppias suostunut ehdottamaani hintaan, mutta juoksi kuitenkin perääni ulos liikkeestä siinä vaiheessa, kun olin jo nousemassa Sadarin kyytiin. Kaupat syntyivät sittenkin. Jos on matkustanut joskus Turkissa tai muissa arabimaissa, tällainen kaupankäynti on varmasti tuttua jo entuudestaan.

Ovelille kaljaa myyville paskiaisille en mahtanut mitään. Virallinen hinta on painettu tölkin pohjaan, mutta siihen hintaan kukaan ei olutta suostu myymään. Ostinhan minä olutta jo Agrassakin, mutta tuolloin en huomannut katsoa tölkin pohjaa. Yhden kauppiaan kanssa väänsin aiheesta riitaa, ja mies selitti kuin tyhmälle että tietenkin tölkin hintaan lisätään verot. Pohjassa luki myös ”All taxes included”, jolloin miehen seuraava selitys oli, että tölkkien painatus oli vanhentunut ja hinta sen jälkeen noussut. Aika uskottavaa? Hinta ei kuitenkaan muuttunut vaikka kauppias kusetuksesta narahtikin, mieluummin hän vaikka jätti kaljat myymättä. Ison tölkin hinta oli euron paikkeilla, mutta jos on halpaa humalaa vailla, löytyy toki kioskeja, joissa myydään jotain paikallisia tislaustuotteita. En kuitenkaan osaa sanoa, miten turvallista sellaisten juominen on. Tuontitavara on Intiassa melko kallista.

Nyt laskeudumme kohti Kolkataa. Koneen paineentasauksessa on jotain vikaa, tai sitten minulla korvissa. Tuntuu siltä kuin molempiin kuuloelimiin työnnettäisiin puukkoa samanaikaisesti.

<< Edellinen 4 / 9 Seuraava >>