Seikkailijan päiväkirja

Intia & Sri Lanka 22.6.-13.7.2009

Calmisto World / Matkat / Intia & Sri Lanka

24.6.2009 Jossain tien varressa 150km Agrasta

Agraan meno tyssäsi kuin seinään. Koko leveä maantie oli poikki, ja sotilaat pitivät kuria ruokokeppien ja konepistoolien avulla. Ketään ei sentään ammuttu, mutta eräs kapinallinen riksakuski sai maistaa keppiä yrittäessään kaikesta huolimatta ajaa muina miehinä tiesulun läpi. Sotilaat käännyttivät ihmisiä takaisin tulosuuntaan. Minä istun autossa tienposkessa odottamassa. Kuski lähti kävellen selvittämään mistä oikein oli kysymys, ja sammutti mokoma moottorinkin ennen lähtöään. Ilma oli samanlainen kuin eilenkin, joten autossa tuli nopeasti sietämättömän kuuma. Minä pysäytin yhden ohikulkijan ja kysyin, oliko tällä mitään tietoa, mitä oikein oli tapahtunut. Mies kertoi jostain kuulleensa, että joku tyyppi oli ammuttu, ja koko valtatie oli mellakoivien ihmisten takia poikki. Tämäkin oli toki vain huhupuhetta, ja luoja yksin tietää miten kauas tämä suma jatkuisi. Alkoi tosiaan tuntua, että tällä reissulla saa rahoilleen vastinetta. Mutta pääsenköhän minä vielä tänään Agraan? Kiertotietä ei kuskin mukaan ole, joten on pakko odottaa. Delhiin en ainakaan aio palata.

Lähdimme aamulla matkaan hotellilta, ja koko automatka tänne asti on ollut enemmän kuin mielenkiintoinen. Tällä tavoin näkee hyvin paikallista liikennekulttuuria, mikä todellakin poikkeaa melkoisesti meiningistä Suomessa. Koko alkumatka ulos Delhistä on ollut yhtä jatkuvaa ruuhkaa. Kaupungin laitamilla näin paikallisia ihmisiä menossa töihin. Oli aika erikoista seurata, kun tuhat polkupyöräilijää ylittää kerralla 10-kaistaisen tien kolmen tuhannen auton odottaessa risteyksen eri puolilla. Sama toistui useammassakin kohtaa, ja poliisit yrittivät epätoivoisesti ohjata liikennettä, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Kaikki oli yhtä suurta kaaosta.

Ruuhkaisen liikenteen takia useimmat kuskit ovat taittaneet toisen sivupeilin linkkuun, ja jotkut ovat repineet sen kokonaan irti. Hulluimmat ovat poistaneet molemmat peilit. Erikoisia ovat myös intialaiset autot, joista useimmat on kustomoitu maan oloihin sekä asukkaiden lompakoille sopiviksi. Autot valmistetaan lisenssillä Intiassa, ja yleisimpiä ovat autoissa Maruti Suzuki ja moottoripyörissä Hero Honda. Lisäksi on paljon Tata-merkkisiä autoja, mikä on ihan aito intialainen merkki. Tämä taksi on Maruti, ja tässä on kaksitoiminen moottori, joka kulkee sekä bensalla että dieselillä. Dieseltankki on normaalisti takana, mutta bensatankki on konepellin alla. Useimmat käyttävät bensaa, koska se on halvempaa.

Kuski palasi. Mies väitti, että jossain oli todellakin ammuttu joku, ja että kyseessä olisi jokin poliittinen mellakka. Tilanne oli niinkin paha, että poliisit olivat paikalla suojavarusteissa ja vesitykkien kera. Harmi, etten itse nähnyt mitään. En tiedä näkikö kuskikaan, vai oliko vain kuullut jostain. Hän oli kuitenkin saanut selville toisen reitin, joka kiertää maaseudulle ja kulkee muutaman pienen kylän halki. Matkan varrella näin paikkoja, jotka jäävät useimmilta turisteilta näkemättä. Kyläläiset tuijottivat kuin eivät olisi koskaan valkoihoista miestä nähneet. Reitillä olin tulla merisairaaksi, sillä huonompia teitä on tuskin edes Venäjällä. Hieman kävi sääliksi kaverin Marutia. Jousitus oli joko täysin kuoleentunut, tai sitten se ei edes kuulunut varusteisiin. Matka sujui hitaasti, sillä tiellä oli metrin syvyisiä kuoppia kuin pommituksen jäljiltä, ja välillä kuski joutui väistelemään tiellä kulkevia lehmälaumoja.

24.6.2009 Agra / Intia

Pääsimme lopulta perille, ja sain hommattua huomiseksi junaliput Japiuriin sekä majapaikan yöksi. Junalippujen ostaminen ei ole intiassa ihan yksinkertaista, ja jo Delhissä minua oli neuvottu kääntymään jonkin matkatoimiston puoleen. Eivät kuulemma myy asemilla ulkomaalaisille lippuja, saati puhu englantia lippuluukulla. Toinen ongelma on lippujen suuri kysyntä, eli ne olisi syytä varata hyvissä ajoin etukäteen. Minä onnistuin saamaan vain kolmannen luokan lipun, eli tarjolla olisi siis puisella penkillä istumista ilmastoimattomassa vaunussa. Intian rautatiepuljua tuntui kiinnostavan niinkin epäoleelliset asiat, kuten kuinka vanha olin tai missä hotellissa yöpyisin Jaipurissa. Eihän minulla ollut vielä hajuakaan hotellista, joten kirjoitin kaavakkeeseen hatusta tempaisemani nimen Maharadja's Palace, sillä tuskinpa sen oikeellisuutta kukaan tulisi tarkistamaan.

Ajoimme bensa-asemalle, mikä hieman kummastutti minua, sillä Delhistä lähtiessämmehän olimme tankanneet. Kyselin tankin tilavuutta, mihin kuski vastasi että 15 litraa. Mies ei ollut uskoa korviaan, kun sanoin omaan pakettiautooni mahtuvan 80 litraa. Tankkauksen ajaksi autosta oli noustava ulos, joten käveleskelin aikani kuluksi ympäriinsä. Siinä aseman seinustalla istuskeli vanha vartija rennosti muovituolissa haulikko sylissään. Äijä oli kasvoiltaan aika karun näköinen, mutta olikin varsin mukava heppu. Mies tuli juttelemaan ja luovutti tuolinsakin minulle. Mies oli eläkkeelle jäänyt kommandojoukkojen sotilas, mikäli tulkitsin hänen huonoa englantiaan oikein. Huoltamon vartiointi se olikin sopivan rentoa puuhaa eläkepäivien ratoksi.

Hotelliin pääsin niin myöhään illalla, että jouduin heittämään hyvästit ajatukselle Taj Mahalin näkemisestä tänään. Se siirtyisi siis huomiselle, ja poika hotellin respassa kertoi sen olevan kauneimmillaan juuri auringonnousun aikaan. Lähdin kiertelemään kaupungille, ostin vähän vaatteita sekä kävin syömässä. Matkailusesongin ulkopuolella kulkemisessa on puolensa. On mukavaa kun muita turisteja ei ole, mutta typötyhjässä ravintolassa istumiseen ei kerrassaan totu. Tietenkin sitä saa henkilökunnan jakamattoman huomion puoleensa ja annoksenkin melko nopeasti, mutta olisi kyllä ollut kiva, jos muutkin söisivät jotain. Ihmettelin, miksi ravintoloitsija ei ollut pannut lappua luukulle.

Kuljeksittuani tarpeekseni kaupungilla palasin hotellille. Olin kuitenkin tuskissani ja raivon partaalla, sillä sähkönjakelussa on pahoja ongelmia. Välillä sammuu ilmastointi, välillä taas kattotuulettimet ja valot. Metelistä päätellen pihassa yritetään pyörittää jonkinlaista varageneraattoria, mutta kun ei siitäkään meinaa tulla oikein mitään. Aggregaatti sammuilee, ja sen seurauksena sähköt katkeavat taas uudestaan. Tätä tapahtuu monta kertaa, ja huoneessa on tuskastuttavan kuuma. Join olutta ja yritin seurata TV:stä uutisia, josko siitä episodista maantiellä olisi kerrottu jotain. Ei kerrottu, tai sitten kerrottiin sähkökatkon aikana. Delhissä on ollut tänään mellakoita veden puutteen takia. Ehkä siksi eilen hotellissakin hanoista tuli vettä niin laiskasti? Agrassa on vettä, muttei sähköä.

Jotenkin alkaa muutenkin vituttaa tämän hotellin henkilökunta. Mulkerot häiritsevät soittelemalla huoneen puhelimeen ja kolkuttelemalla ovelle. Mahtaisinko tarvita jotain? Ihan mitä tahansa? Kiitos vaan, mutta haluaisin olla rauhassa. Henkilökunta yritti tietenkin tarjota kaikkea mahdollista ylihintaista huonepalvelun kautta. Minä osaan tarvittaessa käydä kioskilla itsekin. Yli-innokkaat avuntarjoajat eivät ole ainoastaan Delhin ongelma, vaan niitä tuntuu olevan tasapuolisesti joka paikassa. Katujen varsilla riksakuskit huutelevat jalan kulkevalle turistille, ja erilaisia tyyppejä tulee tarjoamaan neuvoja ja opastusta. Eli suomeksi sanottuna keräämään itselleen provisioita kauppiailta. Väittävätpä useimmiten vielä tietävänsä, mistä saa halvimmalla. Tein aiemmin illalla pienen empiirisen tutkimuksen oluen hinnoista, ja niinpä pyysin erästä kadun varressa notkuvaa kaveria neuvomaan minut viinakauppaan. Ostin pari isoa tölkkiä, jonka jälkeen poistuin. Sitten etsin toisen viinakaupan omin päin ja tein vastaavat ostokset maksaen niistä huomattavasti vähemmän. Aluksi saattaa tuntua ihmeelliseltä, miten ystävällisiä tavalliset kaduntallaajat Intiassa ovat neuvoessaan harhailevaa turistia, ja kusetuksen huomaamista haittaa vielä sekin seikka, että tarjottu apu vaikuttaa aina näennäisen ilmaiselta. Vedättämistä helpottaa vielä sekin seikka, että harvoissa kioskeissa ja putiikeissa tuotteilla on mitään hintalappuja. Myyjä voi vetäistä hintansa suoraan hatusta sen mukaan, kuka on ostamassa.

Intia on kyllä oiva harjoittelupaikka kenelle tahansa liikemieheksi aikovalle. Ihmisten kekseliäisyys rahan ansaitsemiseksi hämmästyttää. Päivällä siellä valtatiellä ei mennyt kauaa liikenteen pysähtymisestä siihen, kun autojen välissä alkoi juoksennella pikkupoikia kylmälaukkujen kanssa myymässä vesipulloja. Kuski halusi ostaa pullon, mutta kahdelle pojalle tuli tappelu siitä, kumpi myy. Luonnonlaki toimi tässäkin tapauksessa, ja pojista heikompi joutui pakenemaan paikalta.

Minä olen myös ihmetellyt mahaani. Ei minkäänlaisia oireita tähän mennessä, ei ripulia eikä edes vatsanväänteitä, vaikka kaikilla matkasivustoilla jokaista Intiaan – ja varsinkin Delhiin – matkaavaa on kehoitettu varautumaan vatsavaivoihin, jotka iskevät jokaisen tainnoksiin heti alkuunsa. On suositeltu välttämään liharuokia, mutta minä olen jo ehtinyt syömään sekä kanaa että lammasta. Tänään söin dhabassa, sellaisessa pienessä tienvarsiruokalassa, kun odottelimme sen ruuhkan purkautumista. Suomessa vastaavaan paikkaan tuskin kukaan uskaltautuisi syömään eikä se varmasti saisi puhtaita papereita terveystarkastajan käynnin jälkeen, mutta ruoka oli silti herkullista ja lähes ilmaista. Hieman ehkä häiritsi se, että paikallisia juntteja tuli siihen pällistelemään ruokailuani. Ne olivat etupäässä nuoria poikia, jotka tuijottavat metrin etäisyydeltä huuli pyöreänä sanomatta sanaakaan. Ehkä nämäkään eivät olleet tavanneet ennemmin eurooppalaista. Minä yritin pojille jotain haastella, mutta eiväthän he tietenkään osanneet sanaakaan mitään kieltä hindin lisäksi.

Ei ravintolan väkikään juuri englantia osannut, ja aterian tilaaminen meni arpapeliksi. Ei ollut minkäänlaista ruokalistaa eikä kukaan ymmärtänyt annosten englanninkielisiä nimiä. Lopulta sain eteeni riisiannoksen kasvisten kera todella maukkaassa kastikkeessa. Hauskinta oli lopuksi, kun pyysin laskua brittiläisellä fraasilla ”check, please”. Tarjoilija yritti änkyttää, etteivät sekit heillä käy ja että annos on maksettava käteisellä. Se ei ollut minulle mikään ongelma. Annos maksoi 60 senttiä pienen kokiksen kera.

<< Edellinen 2 / 9 Seuraava >>