Blogi

Calmisto World / Blogi / CE4 käyttökokemuksia

CE4 käyttökokemuksia

Lisätty 29.3.2013

Tämän blogin päivittäminen on viime aikoina jäänyt olemattoman vähälle, johtuen ainakin tällä hetkellä toisesta blogistani, jonka aiheena on karppaus/ketoosi laihdutusmenetelmänä. Voit halutessasi käydä tutustumassa siihen täältä. Näin Jeesus-sedän kuolinpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin nyt ruveta täyttämään myös tätäkin sivustoa uudella materiaalilla.

Koska tästä on tullut myös virallinen sähkötupakoinnin edistämisblogi, aloitetaan jälleen siitä. Pössyttelin budia pitkän aikaa, mutta aloin kyllästyä sen eräisiin huonoihin puoliin, joista pahimpana mainittakoon vehkeen lyhytikäisyys käytössä. Olkoonkin etteivät ne maksa juuri mitään, minua kuitenkin ärsytti tilailla niitä jatkuvasti uusia ja heitellä vanhoja roskiin. Atomisaattorit menevät tukkoon todella nopeasti, eivätkä ne kestä kännissä tapahtuvaa rajumpaa sauhuttelua. Lisäksi on ollut erilaisia makuongelmia, joiden takia olen joutunut nakkaamaan menemään joitain pillejä muutamien päivien käytön jälkeen.

Toinen huono puoli oli niiden kestävyys joutuessaan olemaan selän tai perseen alla puristuksissa yön ajan. Oma tapani on pössytellä illalla sängyssä lukiessani jotain, ja usein käy niin että nukahdan kesken kaiken ja rööki jää pyörimään sänkyyn koko yöksi. Aamulla se voi olla vääntynyt, jonka jälkeen yleensä makuongelmat ja lienten omituinen värjäytyminen alkavat, jos eivät jo ennemmin.

Uusi atomisaattori

Hakiessani paikalliselta röökikauppiaalta uusia huomasin ensimmäiseksi sellaisen seikan, että nyt vehkeet olivat esillä sen sijaan, että niitä olisi myyty tiskin alta kuten ennen. Onko esilläpitoa koskevaa lakia muutettu, vai onko sitä rikottu? Aivan sama minulle. En ainakaan aio tehdä ilmoitusta asiasta. Mutta asiaan.

Kysyin aikani kuluksi olisiko jotain uusia malleja tullut myyntiin budien tilalle. Myyjä tarjosi CE4 clearomisaattoria, joka niinikään soveltuu eGon akkujen kanssa käytettäväksi, joten päätin antaa vehkeelle tälle uudelle vehkeelle mahdollisuuden. Ato näyttää hassun lihavalta, mikä johtuu siitä että siinä on 1,6ml säiliö. Nimensä mukaan se on läpinäkyvä kuten useimmat buditkin, eli nesteen määrä on aina nähtävillä. Tämä ato maksoi noin 8 euroa kappaleelta, joten raaskin ostaa koekäyttöön vain yhden. Muutaman päivän kuluttua palasin hakemaan toisenkin, että saisin useampia makuja käyttöön samanaikaisesti.

CE4 käytössä

Ensimmäiset hitit uudesta atosta olivat todella rouheat. Höyryn määrä oli valtava. Ei ollut havaittavissa myöskään mitään kummallisia muovinmakuja, joiden takia bud on yleensä pitänyt aina ensin sisäänajaa joko kuivapolttamalla sitä tai sitten vain sitkeästi käyttämällä sitä niin kauan että sivumaut ovat poissa. Tästä irtosi myös sauhuakin enemmän kuin budista, vaikka sekin kyllä tunnetaan sakeita savuja tuottavana laitteena. Kokemus oli kuitenkin paras tähän mennessä. Paksujen savujen pieni miinuspuoli on että aineen kulutuskin kasvaa, mutta tämähän on tietenkin väistämätöntä, vai mitä?

Tässä on vertailun vuoksi kolme käyttämääni mallia, ylhäältä lukien: eGo-T, bud, sekä alimpana uusi CE4. Akut ovat myös ikäjärjestyksessä: alimmaisen uusimman akun pinnoite on vielä tallella, keskimmäisestä se on jo alkanut kulua pois ja ylimmän olen kuorinut itse paljaaksi, että se näyttäisi hienommalta.

CE-nelosen sisälle voit kaataa mitä lientä ikinä haluat, joko PG:tä tai VG:tä tai vaikka omia sekoituksia. Kaikki palaa hyvin ja tehokkaasti, eikä tarvitse arpoa mille aineelle kyseinen ato on tarkoitettu. CE-nelosen voi myös täyttää suoraan normaalista 10ml pullosta ilman erillisiä jatkeita tai neuloja. Säiliön keskellä olevaan pilliin kaatamista on syytä varoa, joten täytin säiliön pitämällä sitä kallellaan ja täyttäen varovasti säiliön reunaa pitkin.

Putsaus

Kyllä tämänkin tukkoon saa käyttämällä mehua jolla on tällainen ominaisuus, mutta huomattavasti paremmin tämä kestää hankalia liemiä kuin bud. Putsaus on nopea toimenpide. Minä yksinkertaisesti täytin säiliön vedellä, ravistelin ja toistin pari kertaa, ja lopuksi puhalsin pillin niin tyhjäksi kuin sain. Sitten kuivapoltin langat kuiviksi ja kaadoin uudet liemet sisään. Voisi tämän kai jotenkin oikeaoppisestikin tehdä, mutta minulla ei ole sellaiseen mielenkiintoa. Hetken tätä joutui kuivauksen jälkeen käryyttämään, ennenkuin sauhut ja maku olivat taas kohdallaan. Mutta ainakin on selvää, että tämän korkeampi hinta on jotenkin perusteltu pidemmän käyttöiän ansiosta.

Jotain huonoakin

Sama ongelma tuntuu tätäkin vaivaavan kuin budia, eli kännissä tapahtuva rajumpi röyhyttely saa useimmat aineet värjäytymään tummemmiksi. En tiedä onko tämä kuitenkaan haitallista. Tukkoon tämä ei kuitenkaan yhtä helposti mene, eikä kännipolttelun jälkeisiä makumuutoksia ole ilmennyt. Makuullaan röyhyteltäessä nestettä voi joskus tulla pillistä läpi sellaisenaan.

Ja sitten Amerikkaan

Tämän vuoden matkasuunnitelmista en ole vielä kertonut tähän mennessä mitään, joten mainittakoon nyt lopuksi vielä, että USA kutsuu kesäkuun alussa. Kirjoitan siitä myöhemmin lisää.

<< Takaisin